Katsoin sarjakuvaan perustuvan elokuvan Kick-ass, ja viihdyin. Ei voi mitään, kyllä amerikkalainen tunteiden liikuttamisen taidon osaa. Ja komedian tekemisen taidon.
Minä siis viihdyin, vaikka elokuva oli monilla tavoilla arveluttava. Siinä "hyvät" lahtasivat elokuvan "pahoja" pitkissä ja verisissä toimintakohtauksissa. Nämä elokuvan "hyvät" olivat rakastava isä, pieni tyttö ja tavallinen opiskelijapoika. "Pahat" olivat pahoja.
Elokuva näyttää väkivallan koomisessa valossa. Niinpä elokuvan hauskimpia kohtauksia on kun elokuvan pahis ampuu taistelun tuoksinassa itse itseään päähän.
Kyllä, "hauskimpia" on ihan oikea sana.
Pitäisikö jonkun olla huolissaan jostain?
Tarkka käsikirjoitus
Elokuvassa on samaistuttava päähenkilö, sarjakuvia harrastava nörtti, joka saa päähänsä ihmetellä, miksei kukaan miljoonista sarjakuvien ystävistä ole koskaan yrittänyt olla supersankari kuten sarjakuvissa.
Alku on tyyppiesimerkki hyvästä käsikirjoituksesta, jossa tietoisesti rakennetaan päähenkilö tarinassa, jonka halutaan liikuttavan katsojaa, tempaisevan hänet mukaansa ja pitävän pihdeissä loppuun saakka.
Tämä lienee amerikkalaisten elokuvantekijöiden tavoite yleisimminkin. Amerikkalaiset erityisesti ovat hyvin asiakaslähtöisiä elokuvantekijöitä, kun taas meikäläiset korostavat elokuvantekijän taiteiliutta.
Amerikkalainen miettii millä keinoilla voidaan saada katsoja jännittämään jännittävässä kohtauksessa, tai miten saada katsoja nauramaan tai yllättymään. Meikäläisen ajatusmallin mukaan tuossa ei ole kyse taiteentekemisestä vaan manipuloinnista.
Vaikka Kick-ass on viihdyttävä elokuva, se on myös tarina, jonka elementit ovat tarkoin harkittu ja hiottu jotta katsoja reagoisi kuhunkin kohtaukseen elokuvantekijän tarkoittamalla tavalla. Tämä ei onnistu ilman tarkkaa käsikirjoittamista. Riviäkään ei käsikirjoitukseen voi laittaa perustelematta, jokaisella elementillä on oltava jokin tarkoitus.
Elokuvantekijän ensisijainen lähtökohta ei siis ole ollut kertoa painavaa ja merkityksellistä tarinaa tärkeästä aiheesta. Hänen lähtökohtansa on ollut herättää katsojassa tunteita, tarjota katsojalle elämys.
Päähenkilö ja tärkeät sivuhenkilöt
Alussa päähenkilö juttelee kertojaäänenä katsojalle omasta elämästään ja unelmistaan. Hän näyttää harmittomalta ja tavalliselta ja hänen heikkoutensa ja häpeänsä näytetään. Itseasiassa koko päähenkilö esitellään täysin heikkouksiensa kautta. Näytetään mitä kaikkea hän ei ole.
Eli oikeasti näytetään mitä hänen pitäisi olla ollakseen itsensä, ympäristönsä ja katsojan mielestä kelvollinen.
Tunteita liikuttavassa elokuvassa päähenkilöllä on oltava kolme tärkeää ominaisuutta. Hänen on oltava samaistuttava, heikko (vastukseen verrattuna) ja hänellä on oltava päämäärä. Kick-ass -elokuva onnistuu tässä suhteessa mainiosti.
Kick-ass -elokuvassa on joukko sivuhenkilöitä, jotka eivät osallistu toimintaan. Mutta heilläkin on tärkeä osa, jotta kokonaisuus saadaan toimimaan toivotulla tavalla.
Koulussa päähenkilöllä on muutama kaveri. He näyttävät olevan lähes tarpeettomia sivuhenkilöitä elokuvassa. Mutta heillä on tärkeä tehtävä: heidän avullaan päähenkilön outous kohtuullistetaan, hänestä tehdän tavallinen kaveri. Kaverit ovat linkki ihmisiin ja sosiaaliseen elämään, ilman heitä päähenkilön samaistettavuus kärsisi. Hänestä tulisi ehkä liian outo.
Ja ennen kaikkea kaverit ovat elementti, jolla päähenkilöstä tehdään tunnistettava ja katsojan tuttu. Kelläpä meistä ei olisi ollut koulussa yhtä tai kahta hyvää kaveria, joiden kanssa saattoi jakaa salaisimmatkin ajatukset.
Tämän lisäksi päähenkilöllä on koulussa tyttö, josta hän unelmoi ja jota hän tahtoisi lähestyä, jos uskaltaisi. Tyttö toimii samassa tarkoituksessa kuin koulukaverit. Kelläpä meistä ei olisi ollut koulussa etäistä ihailun kohdetta, kukapa meistä ei olisi arkaillut tuota ihailun kohdetta lähestyä.
Mutta tyttöystävällä on muitakin keskeisiä rooleja, vaikkei hän osallistukaan itse toimintaan. Elokuvan keskeinen oivallus rakennetaan tyttöystävän kautta. Ihailun kohde antaa vastauksen elokuvan ja päähenkilön keskeiseen kysymykseen: mikseivät useammat ala sankareiksi taistelemaan vääryyksiä vastaan vaan tyytyvät seuraamaan vierestä?
Kun ihailun kohteesta tulee tyttökaveri, huomaa päähenkilö saaneensa elämäänsä jotain, jota ei halua menettää. Sen tähden ihmiset eivät yleensä tahdo asettaa itseään vaaraan, sen tähden päähenkilökään ei lopulta halua jatkaa sankarin uraansa.
Päämäärä
Päähenkilön toiveista ja haaveista lähdetään liikkeelle. Niiden myötä hahmottuu päämäärä, jota lähdetään tavoittelemaan. Päähenkilö kokee moraalisen herätyksen ja haluaa tehdä jotain asioiden parantamiseksi.
Aivan klassisen aristoteliläisen draaman oppien mukaan on saatu rakennettua päähenkilö jolla on ylevä päämäärä, mutta heikot eväät sen saavuttamiseksi.
On saatu rakennettua päähenkilö, joka voittaa katsojan puolelleen.
Asiaa auttaa se että pyrkimykset kohti päämäärää ovat aluksi kovin noloja ja surkuhupaisia. Myötähäpeä on tehokas keino vahvistaa katsojan sitoutumista päähenkilöön ja tehdä päähenkilön lopun onnistumisesta katsojalle iso elämys.
Pitkät kaaret
Jotta esittelyn aikana herätetyt odotukset voitaisiin lunastaa, pitää päähenkilöllä olla mahtava vastus, jota tässä edustaa väkivaltainen rikollisjoukko.
Ja jotta päähenkilö voisi onnistua, hän tarvitsee yhtä mahtavat kumppanit, joita tässä edustaa kokemansa epäoikeudenmukaisuutta kostava entinen poliisi tyttärineen.
Jotta päähenkilön kasvu tulisi näkyväksi, hänellä on oltava kaverijoukko, joka ei toimintaan osallistu, vaan pysyy vertailukohtana alkutilanteessa.
Pahan olemus
Käsikirjoitus onnistuu hahmojen rakentelussa erinomaisesti. Hyvien puolesta jännittää, heidän kohtalonsa myötäelää. Pahat pojat ovat pahoja, heitä katsoja ei sääli.
Aivan näin yksioikoisia ei tosin olla. Jotkut pahoistakin on rakennettu osin mukaviksi kavereiksi. Näin siinä tapauksessa, että heidän kuolemansa on tarkoitus hätkähdyttää.
Amerikkalaiset käsikirjoittajat ovat näissä asioissa tarkkoja, mitään ei tapahdu sattumalta. Käsikirjoituksessa voidaan viljellä sävyjä ja vivahteita, kun ollaan tietoisia siitä mikä katsojan tunnetila missäkin tarinankerronnan vaiheessa on.
Rikollisjoukon jäsen ei ota sattumalta vain jotain tehdäkseen pikkuleipää aamukahvipöydästä ja mutustele sitä neuvottelujen aikana. Pikkuleivän mutustelulla on tarkoitus. Se tekee pahasta kaverista vähemmän pahan.
Väkivallan olemus
Elokuvan väkivalta on liioiteltua ja yliampuvaa. Sen tarkoitus on etäännyttää elokuvan väkivalta oikeasta väkivallasta, sen tehtävä on tehdä se fiktiiviseksi. Se auttaa kun väkivalta halutaan näyttää koomisessa valossa.
Tämä väkivallan koominen käsittely on tämän elokuvan peruskauraa. Väkivallalla on elokuvissa monia tehtäviä ja se on oikein käyttökelpoinen elementti elokuvantekijälle, joka haluaa herättää tunteita.
Väkivallan avulla päähenkilö joutuu vaaraan, kärsii ja kokee tappion. Väkivalta näyttää kamppailun ja matkan, jonka päähenkilön on läpikäytävä ansaitakseen voittonsa. Väkivallan avulla paha saa palkkansa.
Väkivallan avulla saavutetaan alussa asetettu päämäärä, ja kun se on saavutettu, voidaan sotakirves haudata ja palata takaisin tavalliseen elämään. Eli väkivalta on myös tavallisen elämän mittari. Sen sammuttua näemme mitä on hyvä elämä.
Koominen väkivalta
Väkivallan tekeminen koomiseksi on ihan oma taiteenlajinsa. Tarina on rakennettava tarkasti ja on tiedettävä miten elokuvan eri elementit katsojaan vaikuttavat, jotta se siinä onnistutaan.
Väkivaltaisen kohtauksen aikana katsojan kaikki myötätunto on päähenkilöiden puolella, joiden selviytymisestä katsoja kantaa huolta. Mitä enemmän katsoja joutuu päähenkilöiden puolesta jännittämään, sitä paremmalta tuntuu kun pahat saavat palkkansa päähenkilöiden kurittamina.
Tarantino lienee lajityypin kuuluisin edustaja. Tosin hänen elokuvissaan yleensä väkivallalla on korostetummin muu tarkoitus. Koomiseksi Tarantino väkivaltansa tekee vain ajoittain.
Voidaan sanoa väkivallan esittäminen koomisessa valossa on meidän aikamme ilmiö. Populaarikulttuuri on edennyt vaiheeseen, jossa äärimmäinen väkivalta voidaan ja osataan näyttää koomisena.
Silti lähes aina väkivallalla on komediallisessa toimintaelokuvassa muitakin tarkoituksia. Sen pitää yleensä myös hätkähdyttää.
Pitäisikö huolestua?
Toimintaelokuva lajityyppinä on nykynuorten suosiossa. Monissa tämän lajityypin elokuvissa väkivalta esitetään koomisessa valossa.
Keskustelu fiktiivisen väkivallan vaikutuksista lapsiin on lähes kokonaan laantunut. Ehkä on nähty että haitallista vaikutusta ei juuri ole. Kuten antiikin tragedioissa, nautinto tässäkin perustuu siihen, että katsoja siirtyy pelon ja jännityksen tunteesta helpottavan huojennuksen tunteeseen.
Juuri perinteestä tämäkin päivän toimintaelokuva ponnistaa ja ammentaa. Mistään tyhjiöstä se ei suinkaan ole noussut, kuten ei kulttuurissa mikään.
Itsensä Charlie Chaplinin ja Buster Keatonin kaatuiluista on vedettävissä selvä linkki näihin Kick-ass -elokuvankin verileikkeihin. Vaikka mykän elokuvien koominen väkivalta oli tietenkin paljon harmittomampaa, samat lainalaisuudet niissäkin toimivat.
Kun Chaplin iskee nuijalla isoa korstoa päähän, syntyy komiikkaa. Onhan pikkumies juuri joutunut korston ahdistelemaksi, ja tajun vienyt nuijanisku auttaa hänet pakenemaan. Kohtauksen lopuksi katsojat nauravat makeasti päätään pitelevälle korstolle.
Koominen väkivalta ei sattunut silloinkaan.
Kick-ass 2 on jo tekeillä ja saa ensi-iltansa vuonna 2012.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti