Siis anteeksi, ihanko kaikilla?
Piti ihan pysähtyä miettimään asiaa. Että kuinka meille näin kävi, kuinka niin on voinut käydä kaikille? Ei silti että perheen perustamisessa ja ylläpitämisessä olisi mitään vikaa mutta...
Tuliko kenellekään mieleen lukion hikisiä tunteja istuessaan, että täältä päästyämme joudummekin elämä nimiseen putkeen, joka johtaa meidät lopulta kovin samankaltaiseen elämäntilanteeseen, yhteen pisteeseen vähän kauempaa katsottuna.
Eiköhän yksi jos toinenkin meistä tuuminut jättävänsä lukion jälkeen vanhempien ohjaileman arkisen taaperruksen jälkeensä ja loikkaavan vapaaseen maailmaan kuin hieho keväiselle pellolle. Eiköhän yksi jos toinenkin meistä nähnyt elämän mahdollisuuksien viidakkona josta ei voinut millään arvata mitä se toisi tullessaan.
Tuskin meistä kukaan arvasi miten ennalta-arvattaksi elämä sitten lopulta muodostui. On se työ, lapset, talo, auto ja kesämökki, pari ulkomaan matkaa vuodessa ja firman pikkujoulut.
Onko elämä tosiasiassa vankila, jossa omien valintojen osuus on loppujen lopuksi aika mitätön? Enemmän elämänkulkua määrääkin se mitä vuosimiljoonien kuluessa on geeneihin kirjoitettu.
Viettimmekö meitä tosiasiassa ohjaavat? Ja onko elämä tosiasiassa vain selviytymistä tilanteista, joihin viettimme ovat meidät vieneet?
-
Hyvä puoli tässä on tietysti se, että jos ja kun se luokkakokous viimein järjestetään sinä luokkasormukseen kaiverrettuna päivänä, ja kun niitä menneitä muistellaan ja nykypäivää kerrataan, ymmärtävät kaikki toisiaan oikein hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti