Parkkisakko tekee kipeää

Pysäköimme kaupunkireissulla Anttilan katolle, koska olemme tavanneet siellä aina kaupunkireissuilla pysäköidä. Se on ollut kätevää ja maksutonta. Nyt parkkipaikalla vaadittiin pysäköintikiekko. Sitä ei autossamme ollut, joten päätin ostaa sellaisen.

Mennessäni hissiin näin joukon nuoria miehiä kirkkaissa liiveissään seisoskelevan parkkipaikalla. Tupakit paloivat ringissä. Mieleeni ei tullut, että juuri he olisivat pysäköinninvalvojia. Pysäköinninvalvojia he kuitenkin olivat.

Ostettuamme pysäköintikiekon, tytär juoksutti sen autoon, mutta sakkolappu oli jo ikkunassa.

-

Pysäköinninvalvonnan yksityistäminen on tuonut uutta ryhtiä sakottamiseen. Jo vanhastaanhan katujen varsilla valvonta on ollut kiitettävän tomeraa. Kaupungin kassaan on väärinpysäköijien toimesta varmaan tullut aimo siivu. Ehkäpä keskustan kaupatkin toivovat nyt lisätienestiä parkkipaikoiltaan ja palkkaavat yksityisiä pysäköinninvalvojia vahtimaan autoilijoita? Kalikka saattaa kuitenkin kalahtaa omaan nilkkaan.

Onkohan tehty tutkimusta, mitä parkkisakko oikeasti tulee maksamaan ja kuka sen maksaa?

Moni varmaan tekee saman päätöksen parkkisakon saatuaan kuin minä. Siirryn kuluttamaan toisaalle, jonnekin missä autokansaan suhtaudutaan suopeammin. Keskustan kauppojen liikevaihto ei siten minun toimestani enää kasva. Päinvastoin ne menettävät rahaa monin verroin parkkisakon verran.

Kaupunginkin kannattaisi miettiä parkkisakkopolitiikkaansa. Keskustan yrittäjät ovat jo vuosia eläneet sen uhan alla, että suuret automarketit vievät asiakkaat. En yhtään ihmettelisi, mikäli ahkerat pysäköinninvalvojat olisivat tahtomattaan edistämässä keskustan autioitumista, sillä markettien parkkipaikoilla ei sakkoja jaella. Monet saattavat tulkita sen asiakasystävällisyydeksi.

Parempi olisikin siirtyä jakamaan sakon sijaan varoituksia. Se olisi pehmeämpi ja asiakasystävällisempi tapa pitää väärinpysäköinnit aisoissa. Nykytekniikalla olisi varoituksista helppo pitää kirjaa ja antaa sakko vasta kolmannen varoituksen jälkeen.

Huoleni keskustan tulevaisuudesta on aito, sillä en ole katkera. Oman parkkisakkoni sain anteeksi. Löysin pysäköintikiekon ostotapahtuman todistavan kuitin taskuni pohjalta. Kirjoitin valituksen yksityiseen parkkiyhtiöön, liitin kuitin oheen ja valitukseni meni läpi.

Mutta automarketti sai silti uuden asiakkaan.

Radioluentaa

Radiossa luetaan nyt Heikki Meriläisen (1847 - 1939) tuotantoa.

Meriläinen joutui lähtemään ankaran uskovaisesta kodistaan 24-vuotiaana erimielisyyksien vuoksi. Hän elätti itseään sepän töillä, maanmittarin apulaisena ja pienviljelijänä. Hän oppi vaimoltaan kirjoitustaidon ja innostui keräämään ja kirjoittamaan muistiin taikoja, runoja yms. Tätä varten hän teki lukuisia matkoja mm. Venäjän Karjalaan, Lappiin ja Pohjanmaalle ja sai kootuksi runsaasti kansanperinnettä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin. Muiden 1800-luvun loppupuolen ns. kansankirjailijoiden tapaan Heikki Meriläinen nouti teostensa aiheet ja ainekset suoraan elävästä elämästä, omista kokemuksistaan ja näkemistään sattumuksista. Hän viljeli mielellään murteellista kieltä, ikuisti kirjoihinsa korpi-Kainuun alkeellisia oloja ja ylsi esimerkiksi ahdasmielistä herännäisyyttä tarkastellessaan jykeviin kuvauksiin.

Meriläisen kieli on mukavan vanhahtavaa, vivahteikasta, mutta ytimekästä.

Meriläisen omaan elämään perustuvista tarinoista välittyy hyvä kuva vuosisadanvaihteen elämästä. Niistä kuuluu kokemuksen ääni ja teksteissä on toden tuntu.

Ja Esko Salervo on hyvä lukija.

Jostain syystä jaksot ovat areenassa vain 30 päivää.

-

Matti ja suhdekohu

Taas ennennäkemätön mediaälämölö!

Gösta Sundqvist vältteli julkisuutta ja sanoi ettei julkisuudessa eläminen ole ihmisen elämää. Kun näkee sen sinnikyyyden ja laajuuden, millä media ruotii Matti Vanhasen (oletettujakin) naissuhteita, on helppo olla samaa mieltä hänen kanssaan.

On helppo kuvitella että Matti itse voisi varsin hyvin elää ilman sitä julkisuutta, jonka media vainollaan saa aikaan.

Surkuhupaisaksi tilanteen tekee se, että toimijat Matin ympärillä itse kiihdyttävät ja ylläpitävät mediakohua.

Tällä kertaa kohua ylläpitää hänen työnantajansa Perheyritysten liitto, joka säikähti (oletettua) työpaikkaromanssia ja ryhtyi heivaamaan romanssin naispuolista osapuolta ns. väljemmille vesille, peläten ongelmia joita esimies-alais -intiimisuhde toisi tullessaan.

Tästähän tietysti kansa intoutui lähestymään asianomaista liittoa runsain yhteydenotoin. Että miksikäs se on se suhteen naispuolinen osapuoli, joka heivataan, mutta miehelle ei koidu suhteesta mitään seurauksia?!

Kaiken takana on vanha kirjoittamaton sääntö jonka mukaan "kuormasta ei saa syödä". Ennen muinoin esimiesasemaan palkattavaa henkilöä (eli miestä) on usein evästetty sanomalla, että jos ryhdyt suhteisiin alaistesi kanssa (eli naisten), se tietää potkuja.

Tämän kiellon takana puolestaan on pelko, että esimies-alais -intiimisuhde aiheuttaa työpaikalla eriarvoisuutta, kyräilyä ja muita ongelmia.

Usein näin lienee käynytkin, mutta mahdollisia, vielä toteutumattomia ongelmia ei oikein voi ryhtyä torjumaan etukäteen, vaikka jossain sci-fi -elokuvassa kyllä herkuteltiinkin idealla, että rikolliset voisi pidättää jo ennen kuin he varsinaisesti ajautuvat rikoksen tielle.

Tämähän olisi yhteiskunnan kannalta kokonaisedullisinta, mutta hankala toteuttaa.

*

Iloinen maksaja ja muita vaiettuja uutisia

Joskus tulee mediavirrassa vastaan tärkeän tuntuinen juttu, joka nostaa esiin epäkohdan, joka ei tunnu saavan mediassa ansaitsemaansa huomiota. Tyyppiesimerkki tällaisesta on Esko Seppäsen radiokolumni.

Seppänen kirjoittaa:

Kun muut maat saavat maataloustukiaisensa pääosin EU:lta, Suomi maksaa niistä valtaosan itse. Suomi on omien veronmaksajien varoista maksettujen kansallisten maataloustukien maksajana EU:ssa kolmannella sijalla heti suurten maiden Saksan ja Ranskan jälkeen. Maataloustukiaiset eivät ole jäsenmaksua, mutta ne ovat Suomelle tavattoman suuri ja poikkeuksellinen kulu muihin maihin verrattuna.

Ja

Suomen nettomaksu on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Taakan kasvu johtuu niistä valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2005 käydyistä neuvotteluista, joiden perusteella päätettiin nykyvuosien (2007-2013) jäsenmaksuperusteista.

Seppänen kirjoittaa että Suomi maksaa jäsenmaksua nykyään mm. Englannin, Saksan, Itävallan, Ruotsin ja Hollannin puolesta.

Ei voi kuin äimistellä, voiko tämä pitää paikkaansa ja miksei tästä puhuta ja jos asia ei pidä paikkaansa, miksei kukaan vaivaudu asiaa kiistämään?

Seppänen on ollut aina aika hyvä numeroissa, joten pelkäänpä hänen jutussaan olevan perää.

Mutta miksei media elämöi ja kuohu, vaan palstatilan vievät jatkuvasti muut tärkeät aiheet kuten:

Mela heilumaan

- Mene google mapsiin

- klikkaa "Hanki reittiohjeet" -nappulaa

- kirjoita USA starttipaikaksi

- kirjoita KIINA päätepaikaksi

- mene suoraan reittiohje numero 27


Rantautumisessakaan ei pitäisi tulla ongelmia. Kiinassa näyttää nykyään tältä.


Kiinahan on edelleen satoine miljoonine maaseudulla asuvine köyhineen kehitysmaa, vaikka rikas rannikkoseutu ei tuon otsakkeen alle enää oikein sovikkaan - kuten kuvasta näkyy.

Milloin kannattaa erota - osa 2

Ihmissuhdepalstalta poimittua:

Vittu kun ei helpota yhtään.
Parina aamuna jo herätessä ollu semmonen täysin neutraali fiilis, että nyt
vois mennä jo rennommin. Mutta ei mee kauan kun alkaa taas tuo puristus
rinnasta ja kaikki on taas päälaellaan.
Tänään käytiin perheen kanssa vähän lenkillä. Oltiin lapsen kanssa
fillareilla ja emäntä käveli. Ihan ookoo-reissu, mutta mä olin lähinnä
sitten lapsen kanssa koko ajan, eikä emännän kanssa oikein mikäänlaista
kanssakäymistä. Silmiin en osaa katsoa ja on ollu varmaan aika hiljaista
hänellekin tämä aika. Ottaa kyllä todella raskaasti päähän, mutta raskasta
on myös fyysisesti.
Koitan jotenkin vältellä kaikenlaista yhdessäolemista - mutta en tiedä mistä
syystä. Edelleenkin tuo emäntä on hyvä ja hieno ihminen. Rakastan häntä,
mutta en enää sillä tavalla, kuin rakastavaisilta voisi edellyttää. Haluan
hänelle hyvää ja olen valmis vaikka mahdollisen eronkin jälkeen häntä
tukemaan olemaan tarvittaessa paikalla. Meillä on kuitenkin niin erilaiset
suunnat jotenkin elämässä, että nekin ristiriidat jotenkin ehkä vaikuttavat
asiaan. Raaka tyyliesimerkki vois olla, että mä haluaisin isomman telkkarin,
kun emäntä vois elää ilman. (tosin itsekään en teeveetä kattele oikeestaan
yhtään, mutta toi niinkun vertauskuvana).
Multa on vaan yksinkertaisesti ruuti nyt aivan loppu. Ikäänkuin syömme
toistemme energioita tms. En jaksa lapsenkaan kanssa niin hyvin - tulee
jossain yksinkertaisissa asioissa tiuskastua ja sitten pitää olla taas
anteeksi pyytelemässä.

Palloteltiin tossa illalla vielä semmosella pehmopallolla. Ihan kivaa oli
heitellä kolmistaan palloa, mutta molemmat aikuiset juttelivat sujuvasti
lapsen kanssa, mutta eivät keskenään. Tää alkaa olee jotenkin sitä vaille
valmista, että soom moro.
Sattuu vain joka paikkaan.

Yksi asia mikä näissä karkeiloissa aina tuppaa unohtumaan on se oma tahto.
Kun rupeaa tahtomaan sen sijaan että uumoilee ja odottelee jotain
tapahtuvaksi, se alkaa kummasti helpottaa. Ja yleensä alkaa myös tapahtua,
mikä helpottaa myös.

Vaikeampi asia on sitten se mitä tahtoa kun on kaksi tietä valittavana. Ja
näissä eroissa on valittava yleensä se lähteekö hakemaan omaa onnea vai
pistääkö kaiken peliin nykyisen perheen edestä. Ja edelleen vaikeaksi homman
tekee se että valitsee kumman tien tahansa, voi epäonnistua, eikä
välttämättä saa mitä tahtomalla lähti tavoittelemaan.

Nykyäänhän vallitsee tämä trendi että oma onni on se pääasia. Pitää saada
elämyksiä ja näin pois päin. Ja sehän se näitä avioerotilastoja kasvattaa.

Toinen trendi on se että vaaditaan kumppanilta aivan mahdottomia: pitäisi
olla hyvä vanhempi lapselle, hyvä puoliso, hyvä työihminen ja rakastaja ja
mielellään vielä rikas ja hauska.

Ja kolmas trendi on se, ettei nähdä sen oman käytöksen vaikutusta puolisoon.
Jos olet synkkä, ei siinä vierelläkään kukaan jaksa kovin iloinen olla. Jos
taas olet innostunut ja jaksat puuhata ja keksiä kivaa tekemistä viikosta
toisen (esim. lapsen kanssa) on siinä toisen paljon vaikeampi olla synkkä.

Pitäisi olla niitä periaatteita niin ei tarttisi olla niin eksyksissä.
Vanhaan aikaanhan niitä oli esim: sen minkä on Jumala yhdistänyt ei pidä
ihmisen erottaman - tai jotenkin noin. Nyt ei nuo korkeammat voimat ole niin
hyvässä huudossa.


*