keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Kirjoja

Aino Räty-Hämäläinen: Pohja se on miunkii säkis

- Tapio Hämäläisen elämänkerta

*

Lauri Tuomi: aika on tallettaa

- pappismiehen elämänkerran ensimmäinen osa.

*

Teuvo Saavalainen: Ja poika vaikenee….

- omaelämänkerrallinen romaani pojan kuolemasta

*

Mies Reenkola: Mamman pojasta naisten mieheksi

- lääkärin värikäs kertomus lapsuudestaan, opiskelustaan ja sotavuosistaan.

tiistai 1. joulukuuta 2009

Big Brother päätyi - luojan kiitos


Vuoden 2009 BB päätyi ja rahapalkinto löysi ottajansa. Pitkään galluppien ja vedonlyöntitoimistojen suosikkina ollut viittä vaille tohtori ja lautapelien asiantuntija Esa A. jäi yllättäen kolmanneksi.

Mies oli talossa kummajainen, ei juonut, eikä osannut oikein juhliakaan. Sosiaalisesti hän oli taitamaton eikä mikään suuri humoristikaan. Totuutta hän piti arvossa ja vastasi aina kaunistelematta ja kiertelemättä kun kysyttiin - eikä muuten juuri puhunutkaan.

Monet pitivät häntä kylmänä ihmisenä mistä syystä hänelle oli tulla lähtö jo ensimmäisessä äänestyksessä. Useimmat asukkaistakin vierastivat häntä pitkään. Sydänystäväksi hän ei liene tullut kenellekkään, kaveriksin vain harvoille.

Mutta alun kurimuksesta selvittyään hänen suosionsa alkoi kasvaa. Kun toiset sikalivat, harrastivat pieruhuumoria, lusmuilivat talon vähistä töistä ja höpöttivät tyhjänpäiväisyyksiä, oli Esa virkistävä poikkeus joukossa. Hän ahkeroi kun toiset makailivat. Kun toiset valittivat slummin kurjuutta (talo oli tänä vuonna jaettu slummiin ja paratiisiin, slummissa ei voinut herkutella eikä juopotella), oli kuntoilua harrastava Esa siellä mielellään, koska vain slummilaiset saivat puuhastella erilaisten tehtävien parissa.

Monissa tehtävissä hän pärjäsikin loistavasti, eikä häntä näyttänyt haittavan kaurapuuron syönti, silloinkaan kun paratiisilaiset mussuttivat herkkuja vieressä.

Viimeisellä viikolla Iltalehti uutisoi että yli puolet kansasta toivoi Esan voittavan koko BB:n. Myös kaikki vedonlyöntifirmat (kyllä, BB:n voittajasta on jo monena vuonna voinut lyödä vetoa)ennakoivat hänen voittoaan. Netissä Esan takana oli oikein kansanliike - facebookin fanisivustolla lähes kymmenen tuhatta jäsentä.

Mutta niin vain kävi että Esa tuli lopulta vasta kolmanneksi. Syynä tähän oli äänestysmuoto, joka mahdollisti plus-äänten lisäksi miinus -äänten antamisen. Suosikilleen saattoi antaa plussaa, inhokkia pommittaa miinuksilla.

Kun viimeisellä viikolla ne joiden suosikki oli joutunut jo aiemmin lähtemään, ryhtyivät äänestämään taloon jääneitä, kasvoi juuri noiden miinus -äänten määrä radikaalisti. Ne näyttivät kasaantuvan muiden paitsi sen vähiten ärsyttävän finalistin niskaan. Ne jotka olivat enemmän persoonallisuuksia, jotka käyttäytyivät toisinaan erikoisesti, joilla oli oma linja ja periaatteet, saivatkin miinuksien ryöpyn.

Esa A. sai tästä ryöpystä osansa. Ei auttanut vaikka hänellä oli plus-ääniä eniten, miinus-äänet pudottivat hänet kolmanneksi.

Niinpä se ihan kiva kaveri, joka oli ollut pääasiassa hyväntuulinen ja riekkkunut messissä muiden mukana, mutta ei ollut noussut erityisesti esiin talossa ollessaan, vei koko potin.

Kannatti siis olla ihan kiva, ihan tavallinen, tulla kaikkien kanssa toimeen, mennä joukon mukana. Sillä mitä erikoisempi olet, sitä enemmän löytyy ihmisiä, joita poikkeavat piirteesi ärsyttävät.

Mutta eikö näin ole oikeassa elämässäkin? Eihän kukaan toivo esim. työtoverikseen kovin erikoista ihmistä. Kovin puhelias ärsyttää, mutta niin ärsyttää myös tuppisuu. Jos on oikein tyhmä, niin kyllä ärsyttää, mutta kaikesta kaiken tietävä se vasta ärsyttävä onkin. Jos on ulkonäöltään erikoinen, ei sellaiseen voi luottaa.

Samoin on jos työkaveri ei osaa käyttäytyä tai jos on liian rohkea, tai turha ujo. Tosi ärsyttävää... Sellaista voi joutua myötähäpeämään firman pikkujouluissa, jos joutuu samaan pöytään.

Opetus:
Ole siis keskiverto, keskiverto pärjää aina!

BB:ssäkin.

perjantai 9. lokakuuta 2009

Sieni-kinkku kastike

Oli pienoinen ihme löytää vielä pari kanttarellia. Ne olivat säästyneet kovista pakkaöistä. Näistä kesän viimeisistä kanttarelleista päätin tehdä kastikkeen.

Ainekset:

3 keskikokoista kanttarellia
kourallinen kinkkusuikaleita
Pari ruokalusikallista kuivattuja sieniä
pieni sipuli
2 dl kermaa
1/2 l maitoa
3 rkl vehnäjauhoa suurustamiseen
Yrttejä

Ruskistin kanttarellit, kinkkusuikaleet ja sipulin öljyssä. Ruuvasin vähän pippuria niskaan ja lisäsin kerman ja maidon. Annoin kiehahtaa ja suurustin kastikkeen.

Lopuksi lisäsin hippusen kuivattuja yrttejä ja suolan.

Kastikkeesta tuli oikein onnistunut. On tärkeää käyttää mausteita varovasti jotta sienen hento maku ei peity. Tämän kesän "oivallus" on se että sieni ja liha sopivat hyvin yhteen.

Vaaleat, punaisen ja tumman ruskeat partikkelit tekevät kastikkeen herkullisen näköistä.

Vai kuinka?


Tiesitkö että

*

Kaikista väkivaltarikoksista tuomituista miehet joutuvat neljä kertaa naisia useammin vankilaan.

*

Tasa-arvolain perusteluihin on kirjattu, että laki on tarkoitettu naisten aseman parantamiseen.

*

Että se siitä tasa-arvosta...

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Kirje Riikalle

...joka teki ohjelman.

TV1 5.10.2009 klo 20:00
MOT: Tantrakultin pimeä puoli
toim. Riikka Kaihovaara

---

Kiitos hienosta dokumentista taas Riikka ja MOT!

Minäkin pidän kärjistämisestä. Elämän kaaokseen tulee sillä tavoin vähän järjestystä. Lisäksi arkeen vaihtelua, kun asioihin pääsee suhtautumaan tunteella.

Harmi vain että tässä monimutkaisessa maailmassa niin harva asia taitaa loppujen asettua tuon hyvä-huono -akselin jompaan kumpaan päähän. Kaikessa hyvässä tuppaa olemaan aina jotain huonoa ja päin vastoin.

Jos olisit malttanut keskittyä Romanialaisen joogagurun epäilyttäviin toimiin sekä suomen Jooga harrastajien kytköksiin siihen, olisi ohjelmat pysynyt paremmin totuudessa. Nyt taidettiin livetä vähän heikoille jäille tässä suhteessa. No joskus niin käy, kun kärjistetään.

Ohjelman Tanskan osuus taisi nimittäin osua pahasti harhaan ja tuon haastattelemasi lempeäsilmäisen Schmockin toimet eivät taida kestää kriittistä tarkastelua. Ainakaan minkään "Jooga kultin" uhrina häntä on vaikea nähdä.

Tuossa linkki asiaa valaisevaan dokumenttiin.

Ehkä suomalaisten kytkökset Romanian Misaan jäivät sen verran ohkaisiksi että päätit ottaa suominnan kohteeksi koko Natha -liikkeen?

Mutta kiitokset silti, ohjelmassa oli paljon hyvää ja oikeassakin oltiin enimmäkseen - ainakin luulen niin :-)

Mielenkiintoinen ja aiheellinen se oli joka tapauksessa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Kuolinpilleri

Kaari Utrio aloitti taannoin räväkästi keskustelun vanhusten huonosta hoidosta. Hän toivoi, että niille vanhuksille jotka eivät halua olla vaivaksi sukulaisilleen, jaettaisiin kuolinpilleri, jonka avulla vanhus voisi itse määrätä lähtöhetkensä.

Ehdotus väärinymmärrettiin tietenkin eri tavoin ja useilla eri tahoilla.

Mutta varsinainen helmi meille kaikille mustan huumorin ystäville siitä muodostui, kun paljastui että monet ikä-ihmiset - jotka varmaankin erikoisen tarkasti seuraavat juuri Utrion tekemisiä ja sanomisia - jättävät nyt lääkkeensä ottamatta pelätessään sairaalan lääkärisedän laittaneen juuri heidän lääkearsenaaliinsa tuollaisen Utrion mainitseman pillerin.

Asiasta raportoi LKT Leena Kotila Hesarin keskustelupalstalla seuraavasti:



Jälleen se kuolinpilleri!
Leena Kotila, LKT, psyk.erik.lääk. | 1.10.2009 17:57

Maallikkopiireissä leviää näköjään kulovalkean tavoin usko "vanhuksille tarkoitettuun kuolinpilleriin".

Alan väsyä konsultoimaan yleissairaalassa psyykkisesti perusterveitä ja pärjänneitä vanhuksia, jotka kieltäytyvät ottamasta lääkkeitään. He uskovat, että joukkoon on sujautettu kuolinpilleri.

Mainittakoon, että ennen psykiatrin kutsumista heitä ON informoitu jokaisen tabletin nimestä ja käyttötarkoituksesta. Tottahan minä voin heidän asiansa kuulla, ja tarina on usein niin helposti ratkeavakin: He näkevät, ettei yksikään iäkkäistä huonetovereista ole kuollut. Viimeistään he uskaltavat kun psykiatri sanoo: "Otetaan puoliksi, saatte ensin katsoa kuinka minun käy".

Joukossa on kuitenkin myös minulle henkilökohtaisesti vasta-aiheisia valmisteita, eikä lääkärin myrkyttäminen ainakaan luottamusta lisää!




torstai 1. lokakuuta 2009

Ulvilan surma

Tähän olen koonnut aiheeseen liittyviä linkkejä

- Wikissä.

- Uutinen Satakunnan kansassa.

- Surmaajan ylläpitämä sivusto.
- Sivuston keskustelupalstoilla virinnyttä keskustelua.
- Ja lisää.

- Uutinen surmaan liittyneestä väärästä vangitsemisesta.

- Ja toinen.


Keskustelua Murha.infon sivuilla.




















Poikkeava reaktio valheenpaljastustestissä kysymyksen: "Tapettiinko Jukka S. Lahti kirveellä?" kohdalla.

Kalareissu

Kaveriporukka suunnitteli tulevaa kalareissua, jolloin Hannu kertoi heille, ettei voisikaan lähteä, koska vaimo ei tällä kertaa päästäisikään häntä. Seuraavalla viikolla kun kaverit saapuivat järvelle, he yllättyivät nähdessään Hannun laturilla virveli kädessä juomassa kaljaa.
Kaverit kysyivät, "Miten sait vaimosi puhuttua ympäri?"

Hannu vastasi:

Eilen illalla kun tulin kotiin istahdin sohvalle ja otin kaljan unohtaakseni murheeni siitä etten pääsisi kalaan. Silloin vaimoni tuli takaani ja peitti molemmat silmäni sanoen, "Yllätys".Kun poistin hänen kätensä huomasin että hän seisoi takanani läpinäkyvässä yöpaidassa, " Kanna minut makuuhuoneeseen ja sido minut sänkyyn, niin voit tehdä mitä ikinä haluat".

TEIN NIIN JA NYT OLEN TÄÄLLÄ!

tiistai 4. elokuuta 2009

Vesipropagandaa

-


Joskus vanhoja lehtiä selatessa tulee eteen tavallista mielenkiintoisempi ja pohdinnan arvoisempi teksti. Mutta ei juuri koskaan mainoksissa. Tänään kävi kuitenkin niin: tässä suora lainaus Kemiran mainoksesta Latu ja polku lehdessä vuodelta 2003.






Juomavedessä melominen on harvinaista herkkua

Maan pinta-alasta peräti 70 % on veden peitossa. 97% maailman vesivaroista on suolaista merivettä ja ainoastaan noin 3 % on juomiseen ja viljelyyn soveltuvaa makeaa vettä. Siitäkin suurin osa on jäätyneenä. Suomalaiset ovat varsin etuoikeutetussa tilanteessa, sillä monien vesistöjemme vesi on sellaisenaankin juomakelpoista.


Makea vesi on perusta kaikelle elämälle, joten vesivarojen varjelminen ja likaantumisen estäminen on elintärkeää. Maailmanlaajuisesti puhtaan juomaveden niukkuus on yksi suurimmista ongelmista.

Jokainen EU:n kansalainen käyttää vuodessa 3000 kuutiota vettä. Talousveden kulutus on kuitenkin häviävän pientä verrattuna ravinnontuotannon aiheuttamaan kulutukseen. 70 % ihmisen käyttämästä vedestä menee ravinnontuotantoon. Esimerkiksi yhden vehnäkilon kasvattaminen vaatii 1,3 kuutiota vettä. Myös teollisuus kuluttaa vettä valtavasti, erityisen paljon jäähdyttämiseen.

Vain vaivaiset 0,01 % maailman vesivaroista soveltuu sellaisenaan juotavaksi: virtojen, jokien ja pohjavesistöjen vesivarat.

Puhdas vesi on tärkein luonnonvara. Kaikkialla.

"


Lyhensin tekstiä.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Onni


Elämän ylin onni on varmuus siitä,
että sinua rakastetaan sinun itsesi takia
- tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta.

Victor Hugo