Luontohetki

Viime talvena kävelin lammen rantaan. Kevättä oli jo ilmassa. Hanki oli vajentunut, mutta pälvipaikat olivat harvassa. Ilta jo hämärsi. Halusin tietää joko jäät olivat piankin lähdössä.

Lähelle rantaa oli vähän hankala päästä, sillä sulamisvedet olivat nostaneet lammen pintaa. Sinne kuitenkin tahdoin. Siitä oli tullut jonkinlainen päähänpinttymä. Ihan vedenrajaan piti aina päästä töllistelemään ja tutkailemaan järven tilaa, tunttui että pusikkoa ei saanut olla näkymän tiellä.

Saappaita en niiden epämukavuuden takia viitsinyt lyhyillä muutaman tunnin metsäretkillä käyttää. Niinpä en yleensä välittänyt siitä että jalat kastuivat. Saappaattoman vaeltajan retkillä se ikäänkuin kuului asiaan. Kengät olivat valikoituneet sellaisiksi että niillä oli ihan hyvä kävellä märkänäkin.

Lämpimillä keleillä saappaattomuus ei haitannut, mutta tällä kertaa oli kovin kylmä, nollan seutuvilla, yöksi tulisi pakkanen, ja kun oli luntakin ei ajatus jalkojen kastumisesta viehättänyt. Ajattelin olla tarkkana.

Näin jo kaukaa että lampi oli lähes kokonaan jäässä. Vain laskujoen suulla oli sula paikka. Sinne siis.

Yritin lähestyä rantaa mahdollisimman varovasti ja ääntä päästämättä, jotta luonnorauha ei olisi häiriintynyt. Ja kovin hiljaista olikin. Ei pikkulintujakaan näkynyt, eikä edes jälkiä lumessa. Missä lie hirvetkin mesoivat tähän aikaan kevättalvesta...

Mutta vaikka yritin asetella jalkani, solahti kenkä kuitenkin hangen läpi suomaahan, joka oli veden peitossa. Jäinen korpilammen vesi levisi varpaisiin. Mitäpä siitä, onpa tuota tapahtunut ennenkin. Ja olihan toinen jalka vielä kuiva.

Rantaan oli vielä kymmenkunta metriä. Joenranta kasvoi pientä rankapuuta ja ohutta risua. Panin merkille että puiden juurilla maa oli aina vähän enemmän muuta maata koholla, niistä kohdin oli siis löydettävissä kuivaa maata.

Loikin puulta puulle, risulta risulle. Tarrauduin kiinni ohueen puuhun ja loikkasin sitten seuraavalle. Mutta sitten hyppy jäi vajaaksi, tarrauduin vesaan, mutta se taipui ja horjahdin pois kuivalta mättäältä ja toinekin jalka upposi kylmään veteen.

Eipä tarvinnut enää varoa. Luovuin hitaan etenemisen taktiikastani ja kahlasin lopun matkan joen suulle.

Jalat märkinä, jäisessä vedessä seisten panin merkille laskevan auringon hehkuvan, kovan ja satumaisen valon joka tuntui irrottavan eteeni levittäytyvän maiseman olevaisuudesta ja nappasin kuvan...

Eräs mies

Viime kesänä 500 metriä Kallansiltojen pohjoispuolella eräs kulkija päätti astua moottoritien aidan yli ajoradan puolelle.



Kohtalokkain seurauksin... Niinhän sitä kai tavataan sanoa...

Miehen vaimo oli kuulema lähtenyt ja jättänyt miehen.

Kuka meistä on sanomaan ettei siinä olisi tarpeeksi syytä...

Astua aidan yli...

Mummot kutovat aina

*



Entinen kätilö muisteli radiossa. Hänen puheessaan toistui sana "suru".

Toimittaja kysyi aborteista. Kätilö muisteli että ennen vanhaan niitä piti tehdä usein ja se oli surullista. Onneksi pillerit ja muut ehkäisykeinot yleistyivät. Ennen saattoi kaavintoja olla toistakymmentäkin päivässä. Se oli kovin surullista.

Toimittaja kysyi hänen mielipidettään huostaanotoista, niiden määrä on ollut kasvuissa.

Sekin oli kovin surullista, että niin kävi ja lapset otettiin pois omilta vanhemmiltaan. Hän ajatteli asiaa lasten kannalta, jotka joutuivat kärsimään noissa tilanteissa. Se oli niin surullista ettei sitä tehnyt mieli ajatella.


*

Sekö meille jää käteen: suru, lohduton suru?

Onko se totuus elämästä, onko ilo illuusiota ja harhaa, selviytymiskeino maailmassa, joka on epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä täynnä.

Haastattelun lopuksi vanha kätilö kertoi pienestä tytöstä joka aikansa häntä ja hänen tovereitaan seurattuaan tokaisi:

"Mummot kutovat aina ja itkevät usein."

Tasa-arvon räyhäliike

Lapin kansan päätoimittaja Tuomi-Nikulaa arvostellaan nyt ankarasti pitkin nettilehtien keskustelupalstoja lausunnosta, jonka mukaan julkisesti naisen kanssa parisuhteessa elävän naisen olisi vaikea työskennellä Lapin Kansan päätoimittajana.

Lapin Kansan toimittajat vaativat oman päätoimittajansa eroa.

Jo ennestään kuumana käyvä tasa-arvon nimissä räyhäävä joukko on saanut lisää vettä myllyyn. Alla kommenttien kimaraa:

"Tosi ikävää, että Tuomi-Nikula on saanut aikaan älyttömällä lausunnollaan niin pahaa aikaan lapin maineelle, että kyllä suututtaa!

"Tuomi-Nikula Ei edusta minun ajatuksiani. Tuollainen rasisti joutaisi siirtyä äkkiä pois pilaamasta lapin mainetta!"

"Loistavaa! Pöydän puhdistus on alkanut."

"Itsensä pohtimiseen loma lienee tarpeeseen. Mutta kelpaako lomalle vetäytyminen työyhteisölle, joka vaatii päätoimittajansa erottamista?"

Miten minusta tuntuu että laineet lyövät nyt ihan himppasen verran liikaa yli laitojen...

Vainotaanko tässä nyt ihmistä - joka päätoimittaja Tuomi-Nikulakin on - mielipiteensä vuoksi? Onko se jotenkin hyväksyttävämpää kuin sukupuolisen suuntautumisen vuoksi vainoaminen?

Pitäisi tunnustaa se että Lapin kansan päätoimittaja jos joku, on oikeutettu sanomaan mielipiteensä Lapin kansan päätoimittajana olemisesta.

Ja se mielipide olisi syytä kuunnella sanasta sanaan eikä rientää tuomitsemaan sitä joukon mukana.

En voi olla miettimättä sitäkään, että mitähän mahtaa lapin väestön enemmistö mahtaa ihan oikeasti sisimmässään asiassa ajatella. Jos asia on niin kuin päätoimittaja sanoo että Lapin Kansan päätoimittaja edustaa ihan oikeasti lappilaisia, on heidän edusmiehensä, eikö olisi hyvä pysähtyä miettimään millaisia ominaisuuksia lapin kansa edusmieheltään edellyttää.

Sen sijaan että tuijotetaan lakipykäliin - joita tietenkin on meidän kaikkien noudatettava.

Missähän määrin tämä Korhosen erottamisen johdosta nostettu meteli johtuu siitä tämä sukupuolisen tasa-arvon nimissä räyhäävä joukko on etääntynyt kovin kauas lappilaisten enemmistön ajatusmaailmasta?

Entäs jos heille merkitsee jotain asia, jonka Suomen lain mukaan ei saa olla perusteena virasta erottamiselle...

Alman Telanne ja väärät perusteet

*

On se kumma. Alman Telanne puursi headhunter-lauman kanssa hiki hatussa kuukausi kaupalla löytääkseen sopivan henkilön merkkipaikalle, ja sitten kun sopiva viimein löydetään, hän joutuukin antamaan  potkut ennen kuin valittu saa annettua edes yhtäkään näytettä kyvystään hoitaa homma, johon hänet on valittu.

Yhä uudelleen joutuu hämmästymään miten alkeellisia virheitä ja lapsellista toimintaa löytyy sieltä, missä osaamisen ja näkemysten luulisi olevan kaikkein parasta.

Johanna Korhosen erottamista Lapin Kansan päätoimittajan paikalta seurasi hurja kansanliike ja haloo, adresseja kerätään jo erottamisen peruuttamiseksi ja kansainvälinenkin lehdistö on jo asiasta kiinnostunut.

*

Itsekin vähemmistön edustajana pystyn hyvin samaistumaan Korhoseen. Olen nimittäin siviilipalvelusmies. Vähemmistön edustajana olen jossain määrin jotunut käyttämään älyäni ja olemaan  juonikas pärjätäkseni enemmistön hallitsemassa ympäristössä. Mutta yleensä on riittänyt vaikeneminen ja väisteleminen.

Eipä olisi meikäläisellekään vanhoillisten piirien hallitsemat pestit ja työpaikat avautuneet jos olisin tästä episodista elämässäni hölöttänyt avoimesti. Asiantila ei ole rauhaani suuresti kuitenkaan häirinnyt. Olen ajatellut että maailma on tällä tavoin rakentunut, ja että enemmistön säännöillä pelataan, he jakavat kortit joihin on tyytyminen. Sivarit vaietkoot seurakunnassa!

Minä olen ollut se hevonen ja työjuhta, jonka on pitänyt olla kiltisti välttyäkseen kipeiltä iskuilta ja kiltisti olen ollut.

Eivät olisi ymmärtäneet sodankäyneet miehet sivarimiehen ajatuksenjuoksua, piti vaieta kun tuli tilanne kertoa jokin oma hauska armeijamuisto. Ei sellaiseen väliin  sopinut vetäistä juttua Kajaanin keskussairaalan postimiehen elämästä. Monet kerrat piti myös nyökytellä isänmaallisten metsämiesten ryssävihaa uhkuville puheille. Heitä eivät rauhan aatteen jalot prisiipit olisi elähdyttäneet.

Piti siis vaieta, väistellä ja sovitella sanoja, koska tiesin tuomion tulevan jos salaisuuden livauttaisin, vaikkei tuo kerran valittu palvelusmuoto ja rauhanaatteen jo hiipunut kannatus mitenkään muuttanut mitään persoonastani, ei tehnyt minusta huonoa ihmistä tai kehnoa työntekijää.

*

Niin piti Korhosenkin väistellä työpaikkahaastattelussa. 

Ja kun nauru suussa kahvikupposen äärellä kyseltiin että "mieshän" muuttaa mukana, ei Korhonen korjannut, koska aavisti että vain vaikenemalla asiassa - joka ei mitenkään tehnyt hänestä huonoa ihmistä eikä kehnoa työntekijää - hän voisi edetä ja saada havittelemansa työpaikan. Hän myös tiesi lain olevan puolellaan, kuin myös sen, että valitsijat antaisivat piut paut laille, mikäli hän sanoisi "kirosanan" niinkuin se on: puolisoni on nainen.

Hän pääsi melkein perille, mutta sitten joku asiasta tietämätön sössö meni kirjoittamaan henkilökunnan lehteen Korhosen muuttavan "miehineen", joka Korhosen piti sitten korjata. Asiassa ei kai enää - kun se seisoi oikein räntättynä - käynyt väisteleminen.

Siihen pitäisi panna "naisineen", sanoi Korhonen ja soppa oli valmis. 

Ja käräjillä tavataan...


*

Sanottakoon tässä vaiheessa niin selvästi kuin mahdollista: uskon vakaasti juuri tämän "naispuolison" olleen syynä erottamiselle ja että tuon "väistelyn" nimeäminen "valehteluksi" on vain Alman Telanteen keino päästä pälkähästä.

Vaikka Alman Telanteen omat lehdet ovatkin olleet korostuneen tasapuolisia ja ulottaneet "toisaalta ja toisaalta" -tasapuolisuusmetodin otsikointiin saakka, on pakko sanoa että keskustelu on ollut jos ei nyt liikuttavan niin ainakin häkellyttävän yksimielistä. Kaikki ovat kilvan puolustaneet Korhosta.

*

Mielenkiintoisen mausteen tapahtumiin toi tieto jonka löysin penkoessani Korhosen taustoja.

Ennen Lapin-kansaan siirtymistään Korhonen oli Journalisti-lehden päätoimittaja. Tässä asemassa hän oli ajautunut erikoiseen tilanteeseen kun kaikki toimittajat olivat kesän kynnyksellä sairastuneet. Lehti jäi ilmestymättä, mihin jotkut nimesivät Korhosen syypääksi.

Oliko hän syypää, siihen en löytänyt vastausta, mutta aika varmasti voi sanoa, että asiassa on totta ainakin se toinen puoli. Vanha totuus kuuluu että mikä tahansa ongelma missä tahansa organisaatiossa on periaatteessa ja viime kädessä aina johdon syy. Johtaja vastaa siitä että homma hoituu.

Olisiko hän siis sittenkään ollut sopiva Lapin kansan päätoimittajaksi? Olihan hän edellistä paljon pienempää organisaatiota johtaessaan ajautunut tai ajanut sen vakavaan kriisiin, mistä merkkinä yhden lehden ilmetymättä jääminen eittämättä on.

Ihmetellä hänen valintaansa olisi voinut siis asianperusteinkin. Mutta tämä ei enää ketään kiinnosta - kiitos Alman Telanteen joka heitti tiskiin väärät perusteet, kuin bensaa liekkeihin.