Julkinen vai yksityinen?

Monet näyttävät ajattelevan että yksityinen terveydenhuolto on parempaa kuin julkinen.

Lääkäri ja TV-persoona tohtori Kiminkinenkin on kuulemma kärmeissään lääkäriliitolle, joka hänen mukaansa viestii kuvaa, että yksityinen on hyvää, julkinen sairaanhoito ongelmallinen.

Usein saamme lukea tiedotusvälineistä tarinoita huonosta hoidosta julkisella puolella, ja siitä miten pulassa oleva potilas on löytänyt pelastuksen yksityiseltä puolelta. Päinvastaisia tarinoita ei juuri näy.

Olen aina ihmetellyt tätä julkisen terveydenhoidon mollaamista. Minulla kun ei ole ollut kuin hyviä kokemuksia siitä. Yksityisestä terveydenhoidosta minulla on kokemuksia vähän. Ei ole ollut tarvetta mennä yksityiselle.

Tässä muutama aika sitten tuli taas asiaa terveyskeskukseen, kun nuorimmainen alkoi valittaa hammassärkyä. Soitin terveyskeskukseen ja aika järjestyi nopeasti, muutamassa päivässä. Kun kyseessä oli lapsi ja akuutti kipu, ei pitkään tarvinnut odotella.

Arvot tuntuvat olevan siis kohdallaan. Juuri terveydenhoidossa, ja kun kyseessä on kipeä lapsi, niiden on hyvä olla kohdallaan. Kyse ei siis ollut siitä, etteikö hammaslääkärillä potilaita olisi ollut jonoksi asti.

Hammaslääkärille mentiin ja poikaan suhtauduttiin ystävällisesti ja hammaslääkäri tahtoi erityisesti huolehtia siitä, että pojalle jäisi käynnistä hyvä kuva. Kipua ei kuulemma hammaslääkärillä nykyään tarvitse juuri tuntea, lapsellekin kaikki toimenpiteet selitettiin etukäteen, jotta jännittää ei tarvitsisi.

Itsekseni tuumin että kauas on edetty minun lapsuudesta, jolloin hammaslääkäri Riekkinen katsoi asiakseen huutaa suoraa huutoa niiden korvaan, joilta hampaanpesu oli päässyt unohtumaan.

Nyt sen sijaan saatiin ystävällisin puhein röntgenkuva otettua, mutta siihenpä homma tyssäsikin, kun poika ei tämän jälkeen kaikista maanitteluista huolimatta suostunut avaamaan suutaan.

Terveyskeskuksessa kaikki hoitui ystävällisessä hengessä, nopeasti ja luotettavasti. Aikaa lapselle annettiin, mutta kun nähtiin että tänään ei homma luonnistu, tehtiin päätöksiä. Niinpä saimme lähetteen keskussairaalan hammaspolille.

Vaikka hammaslääkärimme oli varoitellut poliklinikka-ajan saattavan viipyä, tuli puhelu muutaman päivän päästä ja sairaalasta tarjottiin peruutusaikaa. Jälleen koska kyseessä oli lapsi, jolla oli kipuja, asia sai erityishuomion. Uskon että kyseessä on jälleen arvovalinta joka julkisessa terveydenhoidossa on tehty.

Sairaalassa kaikkia toimia leimasi ammattitaito ja ystävällisyys. Lapsihan ei ole potilaana niitä helpoimpia. Hänelle on annettava aikaa, hänet on saatava rauhoittumaan, pelko on saatava haihtumaan, ajatukset siirrettävä mukaviin asioihin.

Tämä puoli toimi koko ajan. Poika tunsin olonsa sitä kotoisammaksi, mitä kauemmin hän toimenpidettä osastolla odotteli. Lapselle oli järjestetty puuhaa, aika ei käynyt pitkäksi, vaikka aikaa kului ennen kuin varsinaiseen toimenpiteeseen päästiin.

Itse seurasin silmä tarkkana asioiden kulkua. Oikein etsimällä etsin perusteita julkisen terveydenhuollon parjaamiselle. Mutta yhtäkään perustetta en löytänyt.

Vaikka olimme osastolle rutiinitoimenpide, tuntui koko ajan että saimme erityiskohtelua. Meidät huomioitiin, työskentely oli paitsi ystävällistä myös tehokasta. Ei näkynyt joutilaana seisoskelevaa henkilökuntaa, ei viivyttelyä, ei turhia toimenpiteitä tai potilaan juoksuttamista.

Jos olikin kiire, se ei kuitenkaan meille asti näkynyt. Pieni potilas sai joka kohdassa vaatimansa ajan, jonka lapsi tarvitsee pysyäkseen rauhallisena, kun kaikki ympärillä on outoa ja uutta ja tuleva toimenpide jännittää.

Käytännön tuoma viisaus näkyi kaikissa otteissa.

Meitä informoitiin ennen ja jälkeen toimenpiteen. Poika sai tarvitsemansa avun, eikä vanhempaakaan syyllistetty lapsen kotihammashoidon puutteista, vaikka aihetta olisi ehkä ollutkin.

Kun toimenpide oli onnellisesti ohi pohdin, osaammeko antaa arvoa julkiselle terveydenhoitojärjestelmälle, joka maahan on luotu? Järjestelmälle joka takaa kaikille hyvän hoidon varallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Onko niin että rahasta on tullut kaiken mittari? Oletetaanko että palvelun, joka maksaa enemmän, on pakko olla parempaa?

Jos näin on, pitäisikö terveyskeskusten käyntimaksuakin korottaa sen sijaan että se yritetään pitää mahdollisimman pienenä. Toisaalta sen voisi joiltakin erityisryhmiltä kuten opiskelijoilta ja vanhuksilta vaikka poistaa kokonaan.

Mutta auttaisiko korkeampi maksu meitä ymmärtämään miten arvokas ja hieno järjestelmä nykyinen julkinen terveydenhuoltomme oikeastaan on?