torstai 30. syyskuuta 2010

Parhaat elokuvat ja sarjat



Joskus - kovin harvoin - tulee mediavirrassa vastaan teoksia, jotka uppoavat siltään, joista ei tunnu löytyvän moitteen sijaa, vaikka yleensä olen varsin kriittinen katsoja - jopa siinä määrin että se kiusaa jo itseänikin. :)

Alan nyt pitämään kirjaa näistä ja yritän myös ylläpitää luetteloa parhaina pitämistäni elokuvista ja sarjoista.

Monet helmet unohtuvat joka paikasta tulvivan mediamössön alle.

Sellaisia tahdon nostaa esiin tässä ja kelpuutan mukaan monia vähän vähemmän esillä olleita ja jo unohtuneita mestariteoksia ja tahallisesti unohdan monet kaikkein ilmeisimmät teokset, esim monet imbd:n top-250 elokuvat.


Elokuvat:



Sarjat:

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Vaalirahasoppa



Itseäni näissä vaalirahakuvioissa ei niinkään ole huolestuttanut se että niin monet poliitikot ovat saaneet vaalirahaa eri tahoilta eikä sekään että joku päätäjistä on ollut päättämässä hänelle vaalirahaa antaneen tahon rahoituksesta.

Onhan vallassa olevalla poliitikolla tietenkin runsaasti mahdollisuuksia junailla asioita, vaikka olisikin itse pois juuri siitä kokouksesta, missä asioista päätetään. Ja mitä enemmän valtaa poliitikolla on, sitä enemmän hänellä on mahdollisuus junailla.

Ja kun hänen ei tarvitse olla asioista päättävässä kokouksessa, hän mielellään jäävää itsensä, eikä suotta vaaranna poliittista uraa moisella. Paitsi vahingossa jos ei hoksaa, kuten Vanhanen.

*

Se minua vain huolestuttaa, että vaalirahan antamisesta tehdään tällä kohulla likaista hommaa.

Epäilemättä käy niin että vaalirahoituksen saaminen tästä kohusta johtuen vaikeutuu. Eli tulevaisuudessa vain rikkaat pääsevät kamppanjoimaan kunnolla.

Ja se ei edistä demokratiaa se.

-

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Erämaa kutsuu


Vetäydyn taas viikoksi korpeen, yksinäisyyteen. Saan olla kahden itseni kanssa. Mitähän sekin sitten tarkoittaa?

Viimeksi huomasin että se voi tarkoittaa esim. sitä että on kahden ajatustensa ja kielensä kanssa. Jo parin päivän jälkeen nimittäin huomaa käyvänsä keskusteluja eri aiheista päänsä sisällä. Joskus keskustelussa opponenttina on joku todellinen henkilö, mutta se voi olla myös kuviteltu henkilö.

En siis oikeastaan ole yksin.

Lisäksi otan mukaan läppärin. Nettiyhteyttä ei ole, mutta koneen uumenissa on ääni- ja kuvatallenteita, joihin turvautua, jos hiljaisuus alkaa käydä voimille.

Yleensä se ei kylläkään ole syy tarttua koneen tarjontaan. Hiljaisuuden puute saattaa olla. On sama pistää kuulokkeet päähänsä ja nauttia elokuvasta, kun luonnonrauhaa ei ole. Erämaassakin nimittäin suoritetaan kiivaita metsätöitä, viimekesäisten myrskyjen jälkiä korjataan yhä.

Viimeksi kone mouruisi jonkun kilometrin päässä, sen ääni kantautui mökilleni oikein hyvin. Joskus kuuden maissa illalla se viimein rauhoittui. Ehdin käydä saunassa ja sytyttää tupakin, kun kone jälleen käynnistettiin. Välttämättömät huoltotoimenpiteet oli saatu tehtyä ja työ saattoi jatkua. Kone mourusi koko yön, syvä syksyinen pimeys ei sen tahtia haitannut.

Ajatuksena on kirjoitella aamupäivät, samoilla marja- ja sienimetsissä iltapäivät ja urakoida polttopuita illat. Saa nähdä miten hyvin lukujärjestys pitää.

Nautinko rauhasta? Kyllä. Kaipaanko silti seuraa? Kyllä. Mies ei voi yksinäisyydessä kovinkaan pitkää aikaa kaipaamatta ihmistä (naista) vierelleen.

Näin se vain menee.

Mutta Huovinenhan se kai jotenkin näin sanoiksi puki: ei pidä aina syödä kun on nälkä, ei pidä aina juoda kun on jano, pitää kärsiä kans.

Tämä tuntuu nyt hyvältäkin ajatukselta. Miksiköhän? Ehkä pohdin sitä itseni kanssa - erämaassa.

*

Poimintoja


*

Vaimonsurmaaja avioliitostaan: yhtäkään päivää en vaihtaisi pois – paitsi sen viimeisen.

*

Etsin olkapäätä jota vasten vihata.


*

Henkilö vai juoni: Kumpi tulee ensin?

Aristoteleen ratkaisu on yksinkertainen ja radikaali. Hän sanoi:

juoni on henkilö. Unohtakaa psykologia, unohtakaa sisäinen maailma, tuomitkaa heidät heidän toimiensa perusteella. Mies tulee, mies nukkuu, seuraavaksi ei kysytä miksi, vaan mitä seuraavaksi tapahtuu, mitä hän tekee seuraavaksi.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Kaksi elokuvaa


Al-Qaidan t
ekemistä terrori-iskuista tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta.

Vuonna 2006 aiheesta valmistui peräti kaksi elokuvaa: Flight 93 ja United 93. Elokuvat käsittelevät molemmat vieläpä samaa lentoa. Tietenkin koska sillä lennolla matkustajat nousivat sankarilliseen kapinaan niin että kone ei koskaan saavuttanut päämääräänsä, joka oli todennäköisesti valkoinen talo.

Katsoin United 93 -elokuvan jo vuosia sitten. Kokemus oli järisyttävä. Elokuvan tunnelmat upposivat otolliseen maaperään, koska pelkään lentämistä. Muistan pysäyttäneeni elokuvan katsomisen useita kertoja ihan vain vetääkseni henkeä ja rauhoittuakseni. Minä suorastaan tärisin jännityksestä.

Parhaillaan tulee TV:stä elokuvista toinen - Flight 93. Tämä muistuttaa hämmästyttävällä tavalla tuota ensin näkemääni elokuvaa, mutta vaikutus ei ole lainkaan sama.

Epäilen että se johtuu siitä että tämäniltainen elokuva on yksinkertaisesti huonommin tehty. En kuitenkaan osaa eritellä missä suhteessa. Tuntuu siltä että pitäisi osata.

Ilmeisesti raja hyvän ja huono välillä on kuin se kuuluisa veteen piirretty viiva.


*

Lauantaihubia osa 3

Varoitus: video sisältää

* Härskiä läppää *


Lauantaihubia osa 2

Lauantaihubia

Mikkosten perheen kustannuksella.


Nyrkkisääntö



Olen taipuvainen ajattelemaan että elämästä voi selvitä opettelemalla joitakin nyrkkisääntöjä, ja pelaamalla korttinsa noiden yksinkertaisten ohjeiden mukaan.

Mistähän tuollainenkin ajatus on päähäni pälkähtänyt...

Noh, olen jokatapauksessa suuri anekdoottien ja aforismien ystävä. Ne ovat kuin merimerkkejä jotka ohjaavat pysymään reitillä.

Seuraavassa lause jonka ei kai kuulunu kumpaankaan ryhmään, mutta kuuluu kuitenkin kategoriaan: viisaat nyrkkisäännöt.


"Yksityisyrittäjänä minun pitää saada muut uskomaan, että voimme tehdä yhteistyötä."


Ei mitään erikoista, kaikkihan tuon tietenkin tietää ja oppii jo alakoulussa. Haluan nostaa sen kuitenkin esiin. Lauseessa piilee ihmisten kanssa pärjäämisen idea. Jos sinulle tärkeät ihmiset uskovat, että kanssasi toimiminen johtaa toivottuun tulokseen, syntyy todennäköisesti jotain hyvää.


Ja mistähän tuon viisaan ajatuksen bongasin? Selviytyjistä, tosi-tv:stä.

Mistä vain voi löytää rakennuspuita elämälleen.

*

torstai 9. syyskuuta 2010

Mikä teitä naisia vaivaa?


Iltalehden mukaan Kapasilla ei mene hyvin. Monilla muillakin keski-ikäisillä pareilla on haasteita parisuhteessaan. Usein syyksi paljastuu keski-ikää lähestyviä naisia koskeva vaiva, josta lyhyt taudinkuvaus seuraavassa.


Kaikki on periaatteessa ihan ok. Perhe voi hyvin, rahasta ei ole puutetta, on autoa, puutarhaa, kakkosautoa, kesämökkiä, venettä, harrastuksia ja työtä. Mutta sitten eräänä päivänä herra saakin huomata, että rouva käynyt oudon kiukkuiseksi.

Vähän kaikesta on pientä sanomista, joskus tuntuu ettei milloinkaan asiat ole aivan rouvan mieliksi. Herra yrittää petrata ja puuttuu rouvan havaitsemiin epäkohtiin, mutta aina löytyy uusia.

Herra tiedustelee asiaa rouvalta, yrittää hahmottaa tapahtumakentää, vetää hajallaan olevia nyörejä ns. pakettiin ja kysyy esimerkiksi: miksi te olette nykyään niin kovin usein tyytymätön vallitsevaan tilanteeseen?

Mutta rouva ei lähde mukaan tähän leikkiin, hän ei ryhdy pelaamaan herran säännöillä. Sen sijaan hän kiinnittää herran huomion juuri siihen tai tähän yksittäiseen epäkohtaan, jonka juuri havaitsi ja josta juuri oli puhe. Herran kysmyksen hän leimaa asiasta lipsumiseksi, ehkä myös laiskuudeksi puuttua tomerasti kyseessä olevaan epäkohtaan.

Mistään asenteesta, näkökulman vääristymästä ei rouvan mukaan ole kyse, vain yksittäisistä epäkohdista, jotka pikimmiten vaativat korjausta. Rouva siis torjuu häneen itseensä kohdistuvat epäilyt mitä suurimmalla tarmolla.

Herra tyytyy tilanteeseen, ei lähde lääkäriin, ei varaa aikaa avioliittoneuvojalle, vaan antaa asian olla. Elämä jatkuu nitkahdellen vähän huonompana kuin se muuten muuten jatkuisi, siinä tapauksessa että rouva olisi tyytyväisempi.

Mutta kaikki ei silti jatku ihan entisellään. Koska rouvan tyytymättömyys on kroonista laatua, eikä riittävä tunnu koskaan olevan tarpeeksi, alkaa asiantila syödä miestä. Herralle iskee yhä useimmin päälle ahdistus ja pelko.

Ajatukset valtaa yhä useimmin epäilys, joka lyö itsetuntoa lekan lailla: en kykene enää tekemään rouvaa onnelliseksi. Kaikki tämä mitä on avioliiton aikana rakennettu, ei riitäkään rouvalle. Minä en riitä rouvalle, hiipii herran mieleen aamuyön hiljaisina tunteina, kun asiantila valvottaa.

Sitten herra ottaa kuin huomaamatta sen seuraavan askeleen. Se ei välttämättä ole edes tietoinen askel, eikä siihen välttämättä liity mitään provokaatiota rouvan taholta, mutta saattaa liittyä - esim. tapaamisia jonkun 21-vuotiaan pojanhuitelon kanssa. Herra ottaa askeleen ovelle, avaa sen ja parisuhteessa liimana ollut kahdenkeskinen luottamus livahtaa ulos pakkaseen.

Herra ehkä näkee tilanteen, mutta ei millään keksi, miten luottamus olisi palautettavissa.

Siitä lähtien rouvan huomiot eri epäkohdista eivät olekaan vain huomioita epäkohdista. Nyt ne lisäävät herran rouvan lojaalisuutta kohtaan tuntemaa epäluottamusta. Ja mikäli tilanne jatkuu, niinkuin se jatkuu, vähenee luottamus pian minimiin.

Niinpä kun rouva sitten lähtee tyttöjen kanssa illanviettoon, tai kavereiden kanssa salille, tai aamulla töihin, ei herra voikaan enää olla varma rouvansa uskollisuudesta. Ja jos ja kun arjessa ei muutoksia tapahdu, herra alkaa pian itseään suojellaakseen olettaa, että rouvalla on toinen mies kiikarissa ja että kaikki nämä monet huomiot eri epäkohdista, ovat vain merkkejä tästä, eivät huomioita sinällään.

Niinpä hän lopettaa epäkohtiin puuttumisen, hän ei enää korjaa sitä tuolin jalkaa joka lonksuu, hän ei vaihda niitä kesärenkaita vaikka on jo heinäkuu, hän ei vie koiraa, ei imuroi, ei tee ruokaa - vaan vie penskat mäkkiin.

Hän ei puutu epäkohtiin, koska olettaa, ettei mikään kuitenkaan muutu, elämä ei siitä parane. Tämä johtaa vääjäämättä syöksykierteeseen, sillä rouva vastaa herran saamattomuuteen lisäämällä äänenpainetta.

Epäluottamus syvenee, levenee ja vallitsee, ero kolkuttaa ovelle, vaikka edelleen kaikki on ihan ok: rahasta ei ole puutetta, on autoa, puutarhaa, kakkosautoa, kesämökkiä, venettä, harrastuksia ja työtä.

-

Mutta mikä on nimeltään tämä rouvan vaiva? Mistä on aiheutunut tämä tyttymättömyyden tunne? Onko hän katsonut ehkä liika unelmien poikamies tyyppisiä sarjoja? Vai onko vain ruvennut tekemään mieli jotain muuta, muuta kuin sitä mitä on?

*

maanantai 6. syyskuuta 2010

Eka kerta



Ensimmäinen kerta on ainoa laatuaan. Siitä pitäisi osata ottaa kaikki irti. Moniko osaa?

Lapsena ja nuorenahan sitä ihminen tekee asioita ensimmäistä kertaa hyvin usein. Ja usein - etenkin nuorena - ensimmäinen kerta on se hankalin, juuri se kerta jonka tahtoo olevan ohi mahdolisimman pian, jotta pian tulisi se toinen ja kolmas kerta, jonka jälkeen voisi sanoa olevansa jo kokenut.

Ensimmisen kerran ainutlaatuisuuden tajuaa vasta vanhana, kun vain harvoin pääsee tekemään jotain ensimmäistä kertaa ja tajuaa, että juuri ensimmäisessä kerrassa piilee mahdollisuus isoon elämykseen. Toinen kerta ei yleensä tarjoa niin suurta elämystä, kolmas kerta on jo rutiinia.

Se joka elämän oikein ymmärtää, panostaa ensimmäiseen kertaan. Ei kannata rynnätä, vaan kannattaa valmistautua, sillä asiaa pohdittuaan ja asiasta selvää otettuaan, saa ensimmäisestä kerrasta enemmän irti, eikä jännitys tai pelko haittaa liikaa.

Ensimmäinen ajokerta polkupyörällä on jäänyt hyvin mieleen. Mikä huumaava onnistumisen tunne! Kun ensimmäisen kerran uskaltauduin ajamaan mopolla oikealle tielle, tuntui noin kolmenkympin vauhti nelosvaihteella käsittämättömän hurjalta.

Muistan hyvin miten nuorena täysi-ikäisyyden kynnyksellä naiset olivat elämän mystinen keskipiste. Kun joku sanoi että mies ajattelee naista 8:n sekunnin välein, muistan pohtineeni, olinko pervessi, kun ajatuksistani ei tuntunut löytyvän noin pitkiä naistaukoja.

Kun joskus sai sen luokan näteimmän tytön viereensä, tuntui että elämän suurin onni oli vain käsivarren mitan päässä, mutta silti tavoittamattomissa. Pian sain huomata, että mitä kiihkeämmin ensimmäistä kertaa odotti, sitä suurempi oli elämys.

Ensimmäinen kerta ei silti ole kerroista välttämättä se paras, mutta suurin elämys se voi olla.
Ensimmäisen lapsen syntymään liittyi monia pelkoja, vaikka asiaan oli aikaa valmistautua kokonaista yhdeksän kuukautta. Itse synnytyksessä mukana oleminen oli iso positiivinen elämys, vaikka puolison kärsimys ja huoli prosessin kaikinpuolisesta onnistumisesta, jätti selkeän leimansa tapahtumaan.

Tuntuukin siltä että ekaan kertaan on sisältynyt sitä enemmän kielteisiä tuntemuksia, mitä enemmän ikää on tullut. Puhdas riemu taisi jäädä sinne mopopoikuuden menettämiseen.

Ehkä kysymys on siitä että ensimmäiset kerrat harvenevat ja etääntyvät elämyksellisiin ääripäihinsä.

Vanhempana pääset ehkä kävelemään ensimmäistä kertaa elämässäsi pehmeällä vastapudonneiden koivunlehtien muodostaman lehtimaton päällä. Kokemus ei ole kovin äärimmäinen, siitä saatava nautinto on kohtuuden rajoissa.

Toisaalta lähiomaisen kuolema tulee usein vastaan ensimmäistä kertaa vanhemmalla iällä. Voi olla että juuri tämä on se piste, kun yksi jos toinen huomaa elämän viattomien onnen vuosien jääneen lopullisesti taa.

-

Mutta ensimmäisiä kertoja kertyy jatkuvasti. Vanhenemisen hyviä puolia on se, että harvenevista kerroista saa ehkä enemmän irti, kun niiden arvon ymmärtää. Ehkä ensimmäisen kerran ainutlaatuisuus on jotain joka kannattaa elämyksenä tallettaa mieleen, vaikka kysymyksessä olisi miten arkinen tapahtuma hyvänsä.

Tänä aamuna koin jotain ensimmäisen kerran ja sain voimakkaan elämyksen. Kokemus oli suorastaan ravisuttava.

Olin valmistamassa jälkikasvulle aamupalaa. Ja kuten aina pyrin nytkin noudattamaan mitä suurinta huolellisuutta ja hygieenisyyttä. En tahdo hutiloida, vaikka kyseessä olisikin vain arkinen aamupala. Tein aamupalan ns. sydämellä.

Paistoin kananmunia. Laitoin pannulle lorauksen terveellistä rypsiöljyä, annoin sen kuumentua ja rikoin kananmunan. Muna alkoi kuumalla pannulla heti hyytymään, siitä saatoi erottaa hyvän munan rakenteen: kiinteän keltuaisen ja kaksiosaisen valkuaisen kiinteämmän ja löysemmän osan.

Rikoin toisen munan pannulle ensimmäisen viereen ja näin heti että kyseessä oli ns. huono muna. Hyvän munan rakennetta ei ollut vaan valkuainen ja keltuainen tulivat munasta toisiinsa sekoittuneena vellinä. Vilkaisin munan kuoreen, sen pohjalla näin sinisenmustan ympyrän. Heti kohta aistin myös pilaantuneen munan hajun.

Kokemus oli lievästi sanoen sokeeraava. Haju levisi koko keittiöön. Lapsissa haju herätti jonkinasteista levottomuutta. Mieleen tuli apinalauma jonka lähestyvä vaara saa käyttäytymään hermostuneesti. Ihmettelin että he kuitenkin saattoivat syödä lautasellaan olleet aamupalat loppuun. Itsellä jäi kahvikuppi kesken.

Ensimmäinen kerta kun minulle käy näin, tuumin.

-

Onkohan niin että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä kehnommiksi käyvät ekat kerrat.

Jäivätköhän positiiviset, isot ekat kerrat sinne nuoruusvuosiin? Onko ihmisen vanhetessaan kohdattava vain isoja, negatiivisa ekoja kertoja? Jos positiivisa ekoja kertoja saa vastaansa, ovat ne välttämättä sieltä elämysten kevyimmästä päästä.

Toisin sanoen: ovatkohan järisyttävät uuden kokemukset vanhemmiten pääosin negatiivisia, kun ne lapsena ja nuorena olivat pääosin positiivisia?

Epäilen että jokin luonnonlaki tai matemaattinen todennäköisyys asiassa vallitsee ja määrää kohtaloamme tältä osin.

Ja jotenkin tuntuu että on hyvä tyytyä asiantilaan.

Ehkä keski-ikäisen ihmisen on positiivisten ekojen kertojen metsätyksen sijaan tyydyttävä muistelemaan nuoruden viattomuuden aikaa, jolloin elämä tarjosi uusia elämyksiä päivittäin ja uusia järisyttävän upeita ekoja kertoja ehkä jopa vuosittain.

Minäkin taidan taidan taantua muistelmaan sitä lämpimän elokuista iltaa, kun illan pimeydessä eräänä maagisen huumaavana hetkenä pääsin ensimmäistä kertaa puristamaan naisen rintaa.

Saakoon tämän huikean hetken muisto puhaltaa raikkaan tuulahduksen huoneilmaan, jossa yhä leijuu mädän munan tuoksu.