Olen jo useamman vuoden ajan lukenut lähes pelkästään elämänkertoja tai omaelämänkertoja tai muistelmateoksia. En oikein tiedä miksi lukemiseni onkin näin vinoutunut. Jossain vaiheessa kaunokirjallisuus vain alkoi tuntua jotenkin kevyeltä, kun se oli kokonaan keksittyä. Runot tuntuivat täysin huuhaalta. Harvoin olen jättänyt omaelämänkertaa kesken. Tekstissä on ollut imua, kun se on ollut itse koettua. Eiköhän se ole sama "totuudellisuus" joka näiden tosi-tv -ohjelmienkin suosiota selittää.
Tässä listaa lukemistani elämänkerroista ja muistelmateoksista.
* Wladyslaw Szpilman: Pianisti
- Selviytymistarina II-maailmansodan ajalta
- Polanski on tehnyt tämän pohjalta kuuluisan elokuvansa. Aikalailla elokuva tapahtumat poikkeavat kirjan tapahtumista, mikä oikeastaan vain lisää molempien kiinnostavuutta.
* Wieslaw Kielar: Anus mundi
- keskitysleirikuvaus
* Vuokko Niskanen: Mieheni Mikko ja minä
* Mies Reenkola: Mammanpojasta naisten mieheksi
- Parhaita lukemiani elämänkertoja. Suorastaan häikäilemättömän rohkea kuvaus, jossa kirjoittaja ei tunnu välittävän mahdollisista julkaisun jälkeisistä pahoista puheista (joilta hän ei säästynyt), vaan kirjaa omat virheensä itseään säästelemättä ja asiat niinkuin ne olivat.
* Lauri Tuomi: Aika on tallettaa 1
- Pappismiehenkin elämänkerta voi olla todella kiinnostava, tässä sen ensimmäinen osa. Toista osaa en ole vielä saanut käsiini.
- Etenkin kuvaus 30-luvun armeijasta jäi mieleen.
* Usko Viitanen: Laulujen Lunnaat
- Ryysyistä rikkauksiin -tyyppinen laulajan elämänkerta. Viitanen oli niin köyhistä oloista että sairasti lapsena riisitaudin ja joutui nuorena varastamaan ruokaa pysyäkseen hengissä.
* Jorma Ojaharju: Antti Litja Mies joka oppi sanoman EI
- Tästä on arvio toisaalla blogissa. Rehellistä tilitystä on aina hieno lukea.
* Sven Pahajoki: Leo Lastumäki, tarinoita elämän varrelta
- Tämän lukemisesta on jo useita vuosia mutta edelleen voin muistaa sen miten häpeilemättä ja rohkeasti Lastumäkikin käy läpi elämänsä vaiheita
* Ralf Sund: uhrataan puoluesihteeri
* Urpo Leppänen: Vaimoja, valtaa, vastuksia
- Leppäsenkin elämänkerrasta huokui suoruus. Varmaankin usein ihmiset ryhtyvät kirjoittamaan elämänkertaa tilanteessa, missä muu kuin rehellisyys ei tunnu tärkeältä.
* Martti Kainulainen: Taiteen takapihalta, teatterimuistelmat
- Kainulaisen muistelmista saattoi lukea riveiltä mutta myös niiden välistä katkeruudesta elämää kohtaan. Hän ei kokenut saavansa arvostusta työssään ja toivotut onnelliset eläkevuodet jäivät haaveeksi vaimon sairastuttua.
* Matti Otala: Uskalla olla viisas
- Tästä elämänkerrasta huokui sellainen omahyväisyys että harkitsin voisiko tätä edes sijoittaa "Hyviä elämänkertoja" -otsikon alle. Sitten päätin sijoittaa sen tähän juuri siksi.
- Alunperin tartuin tähän kirjaan jostain lukemastani arviosta, missä Otalan osuuden Kari Kairamon itsemurhaankin osin johtaneessa Nokian kriisissä arveltiin olleen merkittävän. Aiheesta ei kuitenkaan elämänkerransivuilla sen enempää ollut. Otala kehui Kairamoa jonka sanottiin kasvuhuumassa tehneen monia virheitä, ja lähti Nokiasta pian Kairamon kuoleman jälkeen.
* Aino Räty-Hämäläinen: Pohja se on miunkii säkis (Tapio Hämäläisen elämänkerta)
- Tapio Hämäläinenkin taisi olla mukana Edvin Laineen Pyynikin kesäteatteriin ohjaamassa Tuntemattomassa, josta myös Litja elämänkerrassaan kirjoittaa. Laine halusi mukaan samoja näyttelijöitä kuin elokuvassaan, vaikka nämä olivat jo aika iäkkäitä. Linnahan kuvasi kirjassaan parikymppisiä nuorukaisia. Näyttelijät ryhtyivät tästä syystä nimittämään työpaikkaansa "Pyynikin setäteatteriksi".
* Matti Saari: Kari Kairamo
- mikä saa menestyvän firman pääjohtajan ja elämässään menestyneen miehen päätymään itsemurhaan? Siihen kysymykseen lähdin hakemaan vastausta, kun tähän kirjaan tartuin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti