Kukaan ei tästäkään varoittanut. Halaistua sanaa ei tästä puhuttu ympäristöopin tunnilla. Sinä, opettaja Anttonen, luulitko hyvinkin evästäväsi oppilaitasi tulevaa elämää varten!?
*
"Kellojen katselu näyteikkunoissa on mukava tapa kuluttaa aikaa."
*
Kun olin nuori tunnit ja minuutit matelivat. Miten monina iltapäivän oppitunteina tulikin kaihoten tuijotettua ulos ikkunasta ainoana palavana toiveena päästä pian pois tunkkaisesta huoneesta kuulemasta opettajan loputtoman tylsää luentoa. Kello näytti jämähtäneen paikoilleen.
Mutta kun täytin neljäkymmentä huomasin viikkojen, kuukausien, vuosienkin suorastaan kiitävän.
*
"Minä olen vasta 19-vuotias ja kriiseilen jo nyt! Ryppyjäkin on, etenkin silmien ympärillä! Ja muutenkin tuntuu että kohta olen jo liian vanha tekemään mitään kivaa."
*
Sanotaan että ajan kulumisen näkee lapsissa ja niin sen tosiaan näkee. Ajan kulumisen kiihtymisenkin näkee. Yhtäkkiä lapsi jonka vielä vähän aikaa sitten veit kantamalla sohvalta omaan sänkyyn, onkin aivan liian pitkä syliin nostettavaksi. Ei voi kun ihmetellä vuosien katoamista.
Toinen keino yrittää hahmottaa ajan kulumista ovat suuret onnettomuudet jotka jäävät mieleen. En ollut eilen uskoa korviani kun kuulin että kaksoistornien romahduksesta oli kulunut jo seitsemän vuotta!
Estonian onnettomuudestakin on kulunut jo aika huikonen (28.9.1994), mutta kuka muistaa Lapuan patruunatehtaan räjähdyksen?
Minä muistan...
*
Kaksi huomiota:
1) Kun muistelee tilannetta missä oli kun isot onnettomuudet tapahtuivat, huomaa että ihmeen vähän sitä loppujen lopuksi on itse muuttunut. Tuntuu että olen hyvin lähellä sitä pikkupoikaa, joka ei voinut uskoa todeksi, että yksi räjähdys voi hävittää kymmeniä ihmisiä. Enää ei vain ole äitiä vieressä, jolta kysyä kysymyksiä joihin ei ole vastauksia.
Olen myös edelleen hyvin lähellä sitä nuorta isää, joka aamun varhaisina tunteina kävi herättämässä vaimonsa ja lapsensa lukiessaan tekstiteeveestä Estonian onnettomuudesta.
Lisääntynyt tieto ja kokemukset eivät näyttäisi muuttavan ihmistä juurikaan.
Ehkä minustakaan ei tule katkeraa vanhusta jos oikein pinnistän, jos kykenen edelleen säilyttämään sisälläni yhteyden siihen pikkupoikaan, joka järkyttyneenä katseli savuavia raunoita mustavalkoisesta televisiosta patruunatehtaan räjähdettyä.
2) Ajan kulumisen merkitys kasvaa sen käydessä vähiin. Seitsemänkymmentä täyttänyt sukulaiseni ihmetteli, miten nopeasti kaikki oli käynyt - tarkoittaen mennyttä elämäänsä. Huomio sai hänet mietteliääksi. En tohtinut kysyä mitä hän mahtoi pohtia. Harmittiko, kaduttiko jokin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti