Mietin pitkään mitä tästä unohtumattomasta näyttelijästä ja viisi kertaa naimisissa olleesta naistenmiehestä voisin kirjoittaa.
Tutustuessani hänen elämäänsä panin merkille, että kaksi asiaa näyttää määrittäneen hänen elämänsä kulkua: naiset ja ura.
Äidin kaltoin kohtelema poika näyttää pitkin elämäänsä halunneen tulla hyväksytyksi? Ja yleisö hyväksyi hänet ja hän menestyi.
Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta Curtisin elämässä oli varhainen tuttavuus Marilyniin. He tapasivat toisensa jo ennen kuin heistä tuli tähtiä. He jakoivat saman unelman ja molemmat olivat rikkinäisestä kodista, kummatkin olivat jääneet ilman äidin lämpöä.
Luulenkin että enemmän kuin raha tai taiteellinen kunnianhimo heitä ajoi menestykseen tuo Curtisin mainitsema tarve tulla hyväksytyksi. Hylätystä lapsesta kasvaa hyväksyntää joka taholta hamuileva aikuinen.
Tämän lisäksi ei tarvittu kuin kaunis ulkomuoto ja tie Hollywoodin tähtitaivaalle oli auki.
Myöhemmin Curtis ei "Some Like It Hot" -elokuvan kuvauksissa malttanut pitää näppejään erossa teiniaikojen rakastetustaan, vaikka Marilyn oli naimisissa näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa.
Marilyn kertoi Curtisille saavansa lapsen, jonka isä tämä on.
- Olin järkyttynyt. Huoneessa oli niin hiljaista, että kuulin autojen renkaiden kirskunnan Santa Monica Boulevardilta.
Kun Curtis kysyi Milleriltä, mitä heidän pitäisi tehdä, tämä käski hänet tiehensä.
- Tee elokuva loppuun ja pysy poissa elämästämme, Miller tokaisi.
Curtis tuijotti Milleriä ja sen jälkeen itkevää Monroeta.
- Käännyin ja kävelin pois. Menin suoraan pukuhuoneeseeni ja lukitsin oven.
Myöhemmin Curtis sai tietää Monroen saaneen keskenmenon.
IS 7.8.2009
"I realized if I could [have sex with] a girl . . . a woman has accepted me. The main force in me was to be accepted by others. Not education, not money in my pocket, nothing except to be accepted by a girl."
"I even married Janet for my career. I could see the two of us could get more attention together. We had the paparazzi wherever we went, we were on the cover of all the movie magazines. It wasn't enough for a man to be cute, he had to be connected to the right woman..."
"All Tony ever wanted to be was a movie star. He didn't want to be the most dramatic actor," Jill Curtis said. "He wanted to be a movie star, ever since he was a little kid."
"I got nothing from her. I got slapped around is what I got."
[on his relationship with his mother]
"For a while, we were Hollywood's golden couple."
"I was very dedicated and devoted to Janet, and on top of my trade, but in her eyes that goldenness started to wear off. I realised that whatever I was, I wasn't enough for Janet. That hurt me a lot and broke my heart."
"I miss a pale-green Buick convertible with Dynaflow drive. I miss a little beach house in Malibu with the waves lapping on the beach."
[This was during his first months in Hollywood, when he would bring then-unknown Marilyn Monroe back to his beach house]
Tony Curtis imdb:ssä.
-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti