keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Tanskalaismiesten taidonnäyte keräsi puolimiljoonaa katsojaa päivässä



Internetin viimeisin hitti tulee Tanskasta. Videossa mies tovereineen esittää romanttisen rakkauslaulun tuntemattomalle Diana nimiselle naiselle Chatroulette – palvelussa. Video keräsi jo ensimmäisen vuorokauden aikana lähes puoli miljoonaa katselua. Tällä hetkellä määrä on jo yli kaksi miljoonaa, videota on kommentoitu lähes kuusi tuhatta kertaa.


Videolla mies laulaa rakkauslaulua ensin yksin, sitten bändin kanssa ja pyytää tuntematonta naista lopussa naimisiin kanssaan.
Esitykseen on panostettu, kaikki yksityiskohdat oli mietitty ja hiottu. Paikalla oli taiteilija joka piirsi kohteesta kuvan kappaleen aikana. Rakkaudenosoitus tuntemattomalle naiselle ei siis ollut hetken mielijohde, mutta ideana uusi.

Videon takana ovat tanskalaismiehet Rune Iversen (28)  ja Jeppe Vejs (27).  Media alan tutkielman sivutuotteena syntyneen videon tekoon miehet käyttivät peräti kaksi kuukautta. 

Miehet pyrkivät tekemään viraalivideon, videon josta tulisi suosittu ja jota internetin käyttäjät jakaisivat toisilleen.
Viraalivideoksi sanotaan videota, joka nettijuorun tavoin leviää nopeasti sivustojen linkitysten ja jatkolinkitysten avulla. Viraali-sana viittaa viruksiin.

Tekijät pyrkivät kirjoittamaan laulun, joka jäisi ihmisten mieleen. He etsivät kivan näköisen laulajan ja hakivat ruutuun kivan näköisen tytön ja rakensivat videolle tapahtumia ja yksityiskohtia paljon, jotta se kestäisi useamman katselukerran.

Suosion salaisuus on hyvä biisi, yllättävä käsikirjoitus, mutta myös itse rakkauslaulun kohde, tyttö jonka aito ilo, hämmennys ja liikutus välittyy eleistä ja ilmeistä webbikameran välityksellä. Vaikka video on mietitty ja kokonaisuus harkittu, on pääsyy sen suosioon aitoudessa. Tilanne on aito, rakkauslaulua kuunteleva tyttö ei ole tiennyt asiasta etukäteen.

Chatroulette on palvelu jossa toisilleen tuntemattomat voivat keskustella toistensa kanssa webbikameran kuvan kera. Sen mainetta ja käyttöä ovat rasittaneet nuoret miehet, jotka kasvokuvan sijaan tarjoilevat satunnaisille katsojille kuvaa sukukalleuksistaan.

Osaltaan videon suosiota selittääkin se, että se tapahtui palvelussa, joka ei leimallisesti ole ollut romanttisten kohtaamisten tapahtumapaikka. Tanskalaisten tempaus osoittaa, ettei netin pornoistuminen ole vienyt ihmisten romantiikannälkää, vaan ehkä jopa voimistanut sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti