Tanskalaismiesten taidonnäyte keräsi puolimiljoonaa katsojaa päivässä

Internetin viimeisin hitti tulee Tanskasta. Videossa mies tovereineen esittää romanttisen rakkauslaulun tuntemattomalle Diana nimiselle naiselle Chatroulette – palvelussa. Video keräsi jo ensimmäisen vuorokauden aikana lähes puoli miljoonaa katselua. Tällä hetkellä määrä on jo yli kaksi miljoonaa, videota on kommentoitu lähes kuusi tuhatta kertaa.

Chatroulette Love Song

Videolla mies laulaa rakkauslaulua ensin yksin, sitten bändin kanssa ja pyytää tuntematonta naista lopussa naimisiin kanssaan.

Esitykseen on panostettu, kaikki yksityiskohdat oli mietitty ja hiottu. Paikalla oli taiteilija joka piirsi kohteesta kuvan kappaleen aikana. Rakkaudenosoitus tuntemattomalle naiselle ei siis ollut hetken mielijohde, mutta ideana uusi.

Videon takana ovat tanskalaismiehet Rune Iversen (28)  ja Jeppe Vejs (27).  Media alan tutkielman sivutuotteena syntyneen videon tekoon miehet käyttivät peräti kaksi kuukautta. 

Miehet pyrkivät tekemään viraalivideon, videon josta tulisi suosittu ja jota internetin käyttäjät jakaisivat toisilleen.

Viraalivideoksi sanotaan videota, joka nettijuorun tavoin leviää nopeasti sivustojen linkitysten ja jatkolinkitysten avulla. Viraali-sana viittaa viruksiin.

Tekijät pyrkivät kirjoittamaan laulun, joka jäisi ihmisten mieleen. He etsivät kivan näköisen laulajan ja hakivat ruutuun kivan näköisen tytön ja rakensivat videolle tapahtumia ja yksityiskohtia paljon, jotta se kestäisi useamman katselukerran.

Suosion salaisuus on hyvä biisi, yllättävä käsikirjoitus, mutta myös itse rakkauslaulun kohde, tyttö jonka aito ilo, hämmennys ja liikutus välittyy eleistä ja ilmeistä webbikameran välityksellä. Vaikka video on mietitty ja kokonaisuus harkittu, on pääsyy sen suosioon aitoudessa. Tilanne on aito, rakkauslaulua kuunteleva tyttö ei ole tiennyt asiasta etukäteen.

Chatroulette on palvelu jossa toisilleen tuntemattomat voivat keskustella toistensa kanssa webbikameran kuvan kera. Sen mainetta ja käyttöä ovat rasittaneet nuoret miehet, jotka kasvokuvan sijaan tarjoilevat satunnaisille katsojille kuvaa sukukalleuksistaan.

Osaltaan videon suosiota selittääkin se, että se tapahtui palvelussa, joka ei leimallisesti ole ollut romanttisten kohtaamisten tapahtumapaikka. Tanskalaisten tempaus osoittaa, ettei netin pornoistuminen ole vienyt ihmisten romantiikannälkää, vaan ehkä jopa voimistanut sitä.

Koulusurma on

Suomalainen Tiedeakatemia on koonnut yhteen tieteellisen tiedon koulusurmista, niiden taustoista ja ehkäisystä.

Koulusurmaajat ovat olleet toveripiirissä kiusattuja ja eristettyjä. He ovat ilmoittaneet tekojensa motiiviksi koston kärsimästään vääryydestä. Koulusurmille onkin luonteenomaista suunnitelmallisuus ja näyttämöllisyys. Tekijöiden motiiveina ovat kosto ja kunnian palauttaminen.

Lainauksia:

Suomessa itsemurha on yleisin nuorten miesten kuolinsyy, ja noin neljännes 15–24-vuotiaiden kuolemista on itsemurhia.

Amerikkalaisessa kulttuurissa itsemurhaa ei pidetä kunniallisena ja miehekkäänä tapana kuolla. Näyttävän joukkosurman sen sijaan arvellaan lisäävän toveripiirin arvonantoa ja mahdollistavan korkean
statuksen ryhmässä.

Uuden median merkityksestä kertoo se, että viime vuosikymmenen yhdysvaltalaiset ja japanilaiset koulusurmaajat ovat esitelleet motiivejaan ja tekojaan laajasti Internetin keskustelupalstoilla.

Jokelan surmatyön tekijä kuului koulusurmista kiinnostuneeseen verkkoyhteisöön, joka käsitteli yksityiskohtaisesti muun muassa Columbinen kouluampumisen tapahtumia. Kauhajoen kouluampuja oli esitellyt Internetissä ampumiskuvia ja videoita itsestään.

Koulusurmat ovat saaneet paljon näkyvyyttä, ja maailmanlaajuisen vertaisryhmän
arvonannon saavuttaminen onkin ollut yksi teon motiiveista.

Columbinen, Virginia Techin, Jokelan ja Kauhajoen koulusurmia voidaan siten pitää mediavaikutteisena kopiorikossarjana. Tosin koulusurmien tekijät tähtäävät laajempaan mediajulkisuuteen kuin minkä Internet tarjoaa.

Kirjoitin koulusurmaajien motiiveista v. 2008 blogiini.



--

Radioluentaa

Radiossa luetaan nyt Heikki Meriläisen (1847 - 1939) tuotantoa.

Meriläinen joutui lähtemään ankaran uskovaisesta kodistaan 24-vuotiaana erimielisyyksien vuoksi. Hän elätti itseään sepän töillä, maanmittarin apulaisena ja pienviljelijänä. Hän oppi vaimoltaan kirjoitustaidon ja innostui keräämään ja kirjoittamaan muistiin taikoja, runoja yms. Tätä varten hän teki lukuisia matkoja mm. Venäjän Karjalaan, Lappiin ja Pohjanmaalle ja sai kootuksi runsaasti kansanperinnettä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin. Muiden 1800-luvun loppupuolen ns. kansankirjailijoiden tapaan Heikki Meriläinen nouti teostensa aiheet ja ainekset suoraan elävästä elämästä, omista kokemuksistaan ja näkemistään sattumuksista. Hän viljeli mielellään murteellista kieltä, ikuisti kirjoihinsa korpi-Kainuun alkeellisia oloja ja ylsi esimerkiksi ahdasmielistä herännäisyyttä tarkastellessaan jykeviin kuvauksiin.

Meriläisen kieli on mukavan vanhahtavaa, vivahteikasta, mutta ytimekästä.

Meriläisen omaan elämään perustuvista tarinoista välittyy hyvä kuva vuosisadanvaihteen elämästä. Niistä kuuluu kokemuksen ääni ja teksteissä on toden tuntu.

Ja Esko Salervo on hyvä lukija.

Jostain syystä jaksot ovat areenassa vain 30 päivää.

-

Ylen huono

Uutisankkuri repäisi. Hän oli hörppäävinään olutpullosta alkoholivalvontaiskuista kertoneen jutun lopuksi ja piilotti pullon nopeasti pöytänsä alle.

Pila oli varsin onnistunut, homma kävi kuin rutinoituneelta sketsinäyttelijältä. Uutistenlukijalla oli tilannekomiikka kiinnijäämis-ilmeineen hallussa. Ja kun hän nosti pullon vielä lopuksi lopputekstien aikaan pöydälle, kävi pihtiputaan mummollekin selväksi, että kyseessä oli harmiton pila - loppukevennys.

Mitä tekee ylen johto?

Erottaa uutisankkurin! Ja pyrkii vielä jyrkästi kieltämään ja estämään netissä kiertävän suosioon nousseen videopätkän esittämisen.

YLE on tänä vuonna jälleen joutunut nostamaan lupamaksuaan. Arvaan että osasyynä on maksuhaluttomuus, varoja ei kerry tarpeeksi kun kansalaiset jättävät TV-maksun maksamatta. Hakematta tulee mieleen että maksuhaluttomuuden syynä on TV-katsojien nuiva asenne yleisradioyhtiötä kohtaan.

Eikö YLE:n tulisi näissä olosuhteissa yrittää antaa itseään kuva rentona, reiluna, pientä ihmistä ymmärtävänä ja puolustavana mediayhtiönä? Siihenhän tämänkaltainen huumori olisi oiva työkalu. Uutistenlukijasta olisi pitänyt tehdä sankari ja kansa olisi voinut taas tuntea YLEN vähän enemmän omakseen.

Onnetonta pelisilmän puutetta Yleltä.

_


Kimmo Wilska support group naamakirjassa.

"Osoittakaamme arvostusta tälle miehelle, sillä hänen pitäisi saada mahdollisten potkujen sijasta mitali teoistaan YLEn uutislähetyksen yhteydessä."

_

Mitä vielä?

Nyt se on sitten tehty. Ruotsalainen nuori mies otti hengen itseltään ja videoi tapahtuman ja lähetti sen suorana nettiin.

Ja mikä on kerran nettiin päässyt, se ei sieltä pääse pois, vaan tämäkin videopätkä tallentui ja säilyy jälkipolville opiksi ja ojennukseksi.

Yle tietää että nuori mies kertoi suunnitelmistaan keskustelupalstalla, missä hänen hankkeensa oli kerännyt niin kannustavia kuin kauhistelevia kommentteja: Itsemurha nettilähetyksessä järkyttää Ruotsissa.

Ei voi olla miettimättä mitä tämän kaltaisen materiaalin näkeminen tekee ihmisille, miten tällainen meihin vaikuttaa. Ei voi olla miettimättä, mitä maailman nettikansa vielä mahtaakaan saada videoitua, tallennettua ja jaettua, kun on paha olla, ja kun halu järkyttää ja ravistaa nousee itseisarvoksi.

Ei voi olla huolestumatta lasten ja nuorten puolesta. Hakematta tulee mieleen, että jos itsemurhia tapahtuukin, ei niitä saisi ainakaan julkisesti videoida. Ja jos kuitenkin videoidaan, pitäisi yhteiskunnan tai minkä tahansa tahon estää noiden julkinen levittäminen tai varmistaa ainakin se, ettei kenenkään tarvitse törmätä noihin tahtomattaan.

Toive on turha, tehokkaita keinoja säästää lapsiamme ja nuoriamme internetin kenties vahingolliselta materiaalilta ei ole. Maailma on raaka ja verkko tarjoaa ennennäkemättömän välineen välittää isommat ja pienemmät raakuudet sille kaikkein pienimmällekin ja viattomimmallekin netin käyttäjälle.

-

Toisaalta maailma oli raaka ennenkin. Ehkä vielä raaempi kuin nykyään. Waltarin Sinuhessakin noitia seivästetään ja seisotetaan kepin nenässä torien laidoilla, eikä niitäkään näkyjä kukaan ennakkosensuroinut lapsilta ja nuorilta. Antiikin Roomassakin järjestettiin hurjia verileikkejä sirkushuveina. Mahtoiko niihin näytöksiin olla ikärajoja?

Heti helpottaa kun asiaa miettii tältä kannalta. Heti helpottaa kun valitsee astetta kyynisemmän asenteen. Näin voi sopeutua vallitsevaan tilanteeseen ja välttyy kiusalliselta ajatukselta, että asiantilaa pitäisi muuttaa.

Yksittäisten ihmisten yksityisten tragedioiden lisäksi maailmassa on myös raakuutta ja kärsimystä, joka koskettaa koko lailla isoja joukkoja. Yli miljardi ihmistä näkee nälkää tänäkin päivänä. Olisko meidän suojeltava lapsiamme ja nuoriamme myös tältä tiedolta ja tämän inhottavan kurjuuden näkemiseltä?

Vai olisiko ajateltava että me länsimaiset ihmiset elämme pumpulissa ja että on vain hyvä, että maailman raakuus tulee TV:n kautta olohuoneisiimme, ja netin välityksellä nyt myös makuu- ja lastenhuoneisiimme?

Onko vain hyvä, että lapsemme näkevät kaiken tämän raakuuden ja ymmärtävät, että suurin osa maailman ihmisistä joutuu kohtaamaan kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta silmästä silmään vain yrittäessään selviytyä hengissä?

Olisiko vain annettava tiedon kulkea vapaan verkossa ja kaiken näkyä ja olisiko vain sanottava sille viattomalle pellavapäälle: maailman on raaka ja epäoikeudenmukainen paikka, yritä pärjätä?


-

Dialogin pelko

Päätalo istahtaa kesken kosteiden harjannostajaisjuhlien pöytään ja hänen luottokaverinsa istahtaa vastapäätä. Kaverin ilme kertoo, että on odotettavissa mielenkiintoinen keskustelu, ehkä herkullisia kommentteja juhlien kulusta. Kaveri on selvästi rennompi mies kuin jäykkä Päätalo, onpa mukava kuulla miten jäykästi Päätalo vastailee rennon kaverinsa jutusteluun ja miten maailmaa nähneet miehet rakennustöiden kulkua kommentoivat.

Miehet katsahtavat toisiinsa, jompi kumpi sanoo jotain, vai sanooko? Ihan varma ei voi olla, eikä siitä mitä sanottiin saanut oikein selvääkään. Sillä ei ole merkitystä, sillä tarinassa viiletetään jo eteenpäin. Katsoja jätetään yksin tuumimaan millaisen keskustelun hän noin herkullisesta istutuksesta olisi halunnut nähdä tai kenties ITSE tehnyt.

-

Olen taas vilkuillut suomalaista draamaa (Päätalo, Taivaan tulet) ja todennut, että jostain syystä suomalaiset draamantekijät pelkäävät pitkiä vuoropuheluita.

Ehkä pohjalla on ihan hyvä asiakaslähtöisyys, ei haluta kyllästyttää katsojaa ja ajatellaan että puhe se vasta onkin pitkästyttävää etenkin TV-tuotannoissa. Eihän sitä jaksa kuunnella Erkkikään. Toimintaa on oltava, nujakointia, tupakointia tai vaikka kävelyä, mutta ei puhetta, sillä sehän pidentäisi kohtauksen pituutta, joka ei mielellään saisi olla puolta minuuttia pidempi - minuuttikin on jo siinä ja siinä voiko sellaista näyttää.

-

Olemme insinöörikansaa, kai se on näin todettava. Draaman laatuakin halutaan mitata mittatikulla.

Jos kohtauksessa minuutteja - tai käsikirjoitusvaiheessa sivuja - useampia, se ei voi toimia, siitä voi tulla kunnon draamaa eivätkä pitkät turinoinnit sovi TV-tuotantoon. Toista oli 70-luvulla, silloin kaikki oli niiin hidasta ja katsojat tykkäsivät. Mutta ei enää, hektinen elämänmuoto, musiikkivideoiden nopeatempoisuuteen oppimat ja opetetut katsojat eivät kestä puolta minuuttia pidempää dialogia.

Miten tässä näin kävi? Miksi katsojien pitkästymistä pelätään kuin ruttoa, eikä osata erotella jyviä akanoista?

Ehkä kyse on loppujen lopuksi juuri tästä jälkimmäisestä. Kun tavaksi on tullut ajatella, ettei käsikirjoitus voi olla valmis ennenkuin sitä on porukalla hiottu ja mietitty ja kirjoitettu ja kirjoitettu vielä kerran uudelleen, menetetään tässä myllyssä kosketus tekstin sisältöön.

Tuotantovaiheen myllyssä menetetään itseasiassa yhteys katsojaan.

Katsoja ja draaman tekijä nimittäin poikkeavat yhdessä suhteessa radikaalisti toisistaan. Siinä kun katsoja on näkee draamateoksen sen yhden ja ainoan kerran, on tekijä kahlannut sitä läpi kymmeniä kertoja käsikirjoitusvaiheessa. Siitä on tullut hänelle tuttu, hän tuntee dialogin tavun tarkkuudella.

Ja mikäli hän ei ole painanut mieleensä ensimmäistä lukukertaa ja sen herättämiä tuntemuksia, on hän vaarassa ajautua auttamattomasti eri raiteelle kuin katsoja. Ja kun hän on ajautunut eri raiteelle, eihän enää tiedäkään miten katsojan näkee kunkin kohtauksen, mitä hän kenties toivoo näkevänsä, mitä hän kenties pelkää, mikä häntä kenties naurattaa. Ja jos hän ei tiedä mitä katsoja tarinasta sen eri vaihessa ajattelee, ei hän tietenkään voi tehdä katsojan kannalta hedelmällisiä ratkaisuja hioessaan ja kirjoittaessaan ja kirjoittaessaan vielä kerran koko tarinaa uusiksi.

Kun teksti käy tutuksi, siitä löytää eri asioita, kun silloin kun se ei vielä ole tuttu. Ja kun se käy oikein tutuki, se rupeaa kyllästyttämään. Eihän tällaista paskaa kukaan jaksa katsoa, huokaa draamantekijä kyllästyttyään käsikirjoituksen kahdenteentoista versioon ollessaan kirjoittamassa sen kolmattatoista versiota. Miten hän jossain vaiheessa piti tätä jopa hyvänä tarinana!

Tällaisten ajatusten vallassa ei mikään ole helpompaa kuin kaivaa se mittatikku lipaston kaapista ja ryhtyä sen avulla napsimaan sivuja pois. Lyhyt on ytimekästä, pitkä kyllästyttää, lyhyt ei voi kyllästyttää, pitkä ei voi olla kiinnostavaa. Pois vain liiat sivut ja turhat sanat!

Niinpä dialogi, joka voisi katsojan kannalta olla hersyvän hauska tai joka voisi vastata juuri katsojaa askarruttavaan tarinan herättämään kysymykseen, lyhenee torsoksi tai lentää iloisesti bittiavaruuteen, ja kohtauksesta jossa katsoja odottaa kuulevansa kipinöitsevää sanailua, tuleekin kohtaus, jossa päähenkilöt istahavat pöytään, vilkaisevat toisiinsa, hörppäävät laseistaan, ja joku sanoo jotain, mistä ei saa selvää.

-

Miten sitten kuuluisi toimia? Mikä on kohtauksen hyvä pituus?

Hyvä pituus on sen oikea pituus. Jokaisen kohtauksen pitäisi olla juuri niin pitkä kuin se ansaitsee olla, vaikka se sisältäisikin vain puhetta, eikä juuri lainkaan toimintaa. Jos on tärkeä paikka, ja jos puhutaan päähenkilön (ja katsojan) kannalta tärkeistä asioista, voidaan puhua pitkäänkin pitkästyttämättä katsojaa.

Mutta sitä varten tekijän pitäisi osata hypätä katsojan housuihin ja nähdä työn alla oleva teos kuin katsoja vielä sen 13. käsisversion jälkeenkin. Jotta hän tässä onnistuisi, hänen pitäisi muistaa, miltä tuntui, kun hän käsikirjoituksen ensimäisen kerran luki.

Se voi olla vaikeaa, mutta se ei saa olla mahdotonta.

Päivän vinkki

Älä osta sikaa säkissä!

Kun mietit DVD:n hankintaa, käy tuolla ensin tsekkaamassa elokuva ilmaiseksi.

Fin-Tv:n laatu on huonoa, mutta sen avulla saa nopeasti selville miellyttääkö elokuva niin paljon että siihen kannattaa sijoittaa.

YLE Puhe

Kuuntele puhetta!

YLE Puhe

Parhaat elokuvat ja sarjat

Joskus - kovin harvoin - tulee mediavirrassa vastaan teoksia, jotka uppoavat siltään, joista ei tunnu löytyvän moitteen sijaa, vaikka yleensä olen varsin kriittinen katsoja - jopa siinä määrin että se kiusaa jo itseänikin. :)

Alan nyt pitämään kirjaa näistä ja yritän myös ylläpitää luetteloa parhaina pitämistäni elokuvista ja sarjoista.

Monet helmet unohtuvat joka paikasta tulvivan mediamössön alle.

Sellaisia tahdon nostaa esiin tässä ja kelpuutan mukaan monia vähän vähemmän esillä olleita ja jo unohtuneita mestariteoksia ja tahallisesti unohdan monet kaikkein ilmeisimmät teokset, esim monet imbd:n top-250 elokuvat.


Elokuvat:

• Doubt
• Sideways
• Moon
• Ponyo
• 12 Angry Men (alkuperäinen versio oli myös hyvä)
• Bein John Malkovich
• Pianisti
• The Chase
• Big Lebowski
• The Fabulous Baker Boys
• Life of Brian
  
• ---jatkuu toiste...
  

Sarjat:

• Trailer Park Boys
• Klovn (Kyllä nolottaa)
  

Laajaa kaistaa kaikelle kansalle

Ylen uutiset:

"Arviolta kolmannes kaikesta Suomen internetliikenteestä on laitonta elokuvien lataamista."

Tähän on tultu. Laittomuus kukoistaa, suomalainen suoraselkäisyys on mennyttä.

Netistä virtaa laitonta materiaalia kotikoneille kuin kieltolain aikaan Virolaista pirtua janoisiin suihin. Ja kuten silloinkin harrastus on suosittua kansan keskuudessa ja viranomaiset eivät voi mitään tai painavat asian villaisella.

Tätäkö varten laajakaistaa puuhataan joka mökkiin? Tätäkö varten hallitus arveli kansan tarvitsevan nopeaa internet yhteyttä tehdessään päätöksen valtakunnallisesta laajakaistahankkeesta? Hillitöntä laittomuutta tukeakseenko hallitus törsää hankkeeseen 13o miljuunaa euroa?


Netissä on joitakin palveluita, joissa voi katsoa elokuvia paitsi ilmaiseksi myös laillisesti. Ylellä on Areenansa, kaupallisilla TV-yhtiölläkin ilmaista tarjontaa on. Pientä maksua vastaan voi ohjelmia myös katsella jälkikäteen.

Mutta tilanne lienee ryöstäynyt niin pahaksi, ettei tuosta tarjonnasta ole vinoutuneen tilanteen oikaisijaksi. Pitäisi olla edullinen palvelu, josta löytyy kaikki niin kotimainen kuin ulkomainenkin tarjonta ja joka olisi kätevä käyttää ja ennen kaikkea edullinen.

Elokuvien katsomisen pitäisi olla halpaa ja katselusta pitäisi pystyä maksamaan yhdellä klikkauksella. Sanalla sanoen palvelun pitäisi olla helpompi käyttää kuin laiton imurointi. Se ei myöskään saisi hävitä laadussa sille ja yksi katselukerta saisi maksaa vain vähän – alle euron, kenties 20 senttiä.

Helppokäyttöinen, laadukas ja edullinen palvelu olisi ainoa keino palauttaa laillinen meno.

-

Ongelmia tämän edessä on useita. Eihän meillä ole edes sellaista kätevää ja turvallista kaiken kattavaa maksutapaa, joka tuon mahdollistaisi. Sitä on haikailtu koko internetin olemassaolon ajan. Siihen nähden asiassa on tapahtunut ihmeen vähän.

Mutta onko kyse lopultakin siitä, että tuotanto- ja jakeluyhtiöt laskevat nykytilanteen olevan itselleen paras mahdollinen vaihtoehto?

Olemme isojen kansainvälisten yhtiöiden kannalta aivan liian pieni markkina-alue, jotta meitä kannattaisi kohdella jotenkin toisin kuin muita. Miksipä esimerkiksi Avatarin jakeluyhtiö antaisi elokuvan lailliseen mutta edulliseen suomalaiseen palveluun, kun se voi varmemmin tahkota rahaa perinteisesti DVD – myynnillä ja elokuvateatterien kassoilla.

Emme voi tehdä tälle laittomuudelle kuten tehtiin kieltolain aiheuttamalle laittomuudelle. Toisin kuin silloin nämä asiat eivät ole käsissämme, suomalaista ratkaisua ongelmaan ei ole mahdollista saada.

Markkinavoimat ovat tainneet sysätä pienen kansakuntamme lopullisesti laittomuuden polulle.

Amerikkalaisilla on Hulu. Kovin kattavalta senkään tarjonta ei vaikuta.

Etsintä

Ylen radiouutiset tänään: "Kangasalla kolarissa loukkaantuneen karhun etsinnät lopetettiin, koska karhua ei löydetty."

Että näin.

Olisiko etsintää päinvastaisessa tapauksessa kenties jatkettu?

Rahan mystisiä liikkeitä

Jotkut haluaisivat poistaa asuntolainen korkovähennysoikeuden täysin turhana.

Minä en tätä ymmärrä. Miten niin turha, verojahan joutuu näin maksamaan vähemmän ja veroissa säästäminenhän on parasta taloudenhoitoa?

Kalle Isokallio sanoi aamu-tv:ssä että asuntolainan korkovähennysoikeus on suoraa tukea rakennusliikkeille. Hän sanoi että se menee suoraan asuntojen hintoihin.

Tätäkään minä en ymmärrä. Miten vähennys voi mennä hintoihin?

-

Silti epäilen hänen olevan oikeassa.

TV1 aamu-tv:n katsottavinta antia on Jälkiviisaat.

Otsikot

Joskus tuntuu että tälle iltapäivälehtien sensaationhakuisuudelle pitäisi tehdä jotain. Jotkut säännöt esimerkiksi.

Big Brother päätyi - luojan kiitos

Vuoden 2009 BB päätyi ja rahapalkinto löysi ottajansa. Pitkään galluppien ja vedonlyöntitoimistojen suosikkina ollut viittä vaille tohtori ja lautapelien asiantuntija Esa A. jäi yllättäen kolmanneksi.

Mies oli talossa kummajainen, ei juonut, eikä osannut oikein juhliakaan. Sosiaalisesti hän oli taitamaton eikä mikään suuri humoristikaan. Totuutta hän piti arvossa ja vastasi aina kaunistelematta ja kiertelemättä kun kysyttiin - eikä muuten juuri puhunutkaan.

Monet pitivät häntä kylmänä ihmisenä mistä syystä hänelle oli tulla lähtö jo ensimmäisessä äänestyksessä. Useimmat asukkaistakin vierastivat häntä pitkään. Sydänystäväksi hän ei liene tullut kenellekkään, kaveriksin vain harvoille.

Mutta alun kurimuksesta selvittyään hänen suosionsa alkoi kasvaa. Kun toiset sikalivat, harrastivat pieruhuumoria, lusmuilivat talon vähistä töistä ja höpöttivät tyhjänpäiväisyyksiä, oli Esa virkistävä poikkeus joukossa. Hän ahkeroi kun toiset makailivat. Kun toiset valittivat slummin kurjuutta (talo oli tänä vuonna jaettu slummiin ja paratiisiin, slummissa ei voinut herkutella eikä juopotella), oli kuntoilua harrastava Esa siellä mielellään, koska vain slummilaiset saivat puuhastella erilaisten tehtävien parissa.

Monissa tehtävissä hän pärjäsikin loistavasti, eikä häntä näyttänyt haittavan kaurapuuron syönti, silloinkaan kun paratiisilaiset mussuttivat herkkuja vieressä.

Viimeisellä viikolla Iltalehti uutisoi että yli puolet kansasta toivoi Esan voittavan koko BB:n. Myös kaikki vedonlyöntifirmat (kyllä, BB:n voittajasta on jo monena vuonna voinut lyödä vetoa)ennakoivat hänen voittoaan. Netissä Esan takana oli oikein kansanliike - facebookin fanisivustolla lähes kymmenen tuhatta jäsentä.

Mutta niin vain kävi että Esa tuli lopulta vasta kolmanneksi. Syynä tähän oli äänestysmuoto, joka mahdollisti plus-äänten lisäksi miinus -äänten antamisen. Suosikilleen saattoi antaa plussaa, inhokkia pommittaa miinuksilla.

Kun viimeisellä viikolla ne joiden suosikki oli joutunut jo aiemmin lähtemään, ryhtyivät äänestämään taloon jääneitä, kasvoi juuri noiden miinus -äänten määrä radikaalisti. Ne näyttivät kasaantuvan muiden paitsi sen vähiten ärsyttävän finalistin niskaan. Ne jotka olivat enemmän persoonallisuuksia, jotka käyttäytyivät toisinaan erikoisesti, joilla oli oma linja ja periaatteet, saivatkin miinuksien ryöpyn.

Esa A. sai tästä ryöpystä osansa. Ei auttanut vaikka hänellä oli plus-ääniä eniten, miinus-äänet pudottivat hänet kolmanneksi.

Niinpä se ihan kiva kaveri, joka oli ollut pääasiassa hyväntuulinen ja riekkkunut messissä muiden mukana, mutta ei ollut noussut erityisesti esiin talossa ollessaan, vei koko potin.

Kannatti siis olla ihan kiva, ihan tavallinen, tulla kaikkien kanssa toimeen, mennä joukon mukana. Sillä mitä erikoisempi olet, sitä enemmän löytyy ihmisiä, joita poikkeavat piirteesi ärsyttävät.

Mutta eikö näin ole oikeassa elämässäkin? Eihän kukaan toivo esim. työtoverikseen kovin erikoista ihmistä. Kovin puhelias ärsyttää, mutta niin ärsyttää myös tuppisuu. Jos on oikein tyhmä, niin kyllä ärsyttää, mutta kaikesta kaiken tietävä se vasta ärsyttävä onkin. Jos on ulkonäöltään erikoinen, ei sellaiseen voi luottaa.

Samoin on jos työkaveri ei osaa käyttäytyä tai jos on liian rohkea, tai turha ujo. Tosi ärsyttävää... Sellaista voi joutua myötähäpeämään firman pikkujouluissa, jos joutuu samaan pöytään.

Opetus:
Ole siis keskiverto, keskiverto pärjää aina!

BB:ssäkin.

Kirje Riikalle

...joka teki ohjelman.

TV1 5.10.2009 klo 20:00
MOT: Tantrakultin pimeä puoli
toim. Riikka Kaihovaara

---

Kiitos hienosta dokumentista taas Riikka ja MOT!

Minäkin pidän kärjistämisestä. Elämän kaaokseen tulee sillä tavoin vähän järjestystä. Lisäksi arkeen vaihtelua, kun asioihin pääsee suhtautumaan tunteella.

Harmi vain että tässä monimutkaisessa maailmassa niin harva asia taitaa loppujen asettua tuon hyvä-huono -akselin jompaan kumpaan päähän. Kaikessa hyvässä tuppaa olemaan aina jotain huonoa ja päin vastoin.

Jos olisit malttanut keskittyä Romanialaisen joogagurun epäilyttäviin toimiin sekä suomen Jooga harrastajien kytköksiin siihen, olisi ohjelmat pysynyt paremmin totuudessa. Nyt taidettiin livetä vähän heikoille jäille tässä suhteessa. No joskus niin käy, kun kärjistetään.

Ohjelman Tanskan osuus taisi nimittäin osua pahasti harhaan ja tuon haastattelemasi lempeäsilmäisen Schmockin toimet eivät taida kestää kriittistä tarkastelua. Ainakaan minkään "Jooga kultin" uhrina häntä on vaikea nähdä.

Tuossa linkki asiaa valaisevaan dokumenttiin.

Ehkä suomalaisten kytkökset Romanian Misaan jäivät sen verran ohkaisiksi että päätit ottaa suominnan kohteeksi koko Natha -liikkeen?

Mutta kiitokset silti, ohjelmassa oli paljon hyvää ja oikeassakin oltiin enimmäkseen - ainakin luulen niin :-)

Mielenkiintoinen ja aiheellinen se oli joka tapauksessa.

Ulvilan surma

Tähän olen koonnut aiheeseen liittyviä linkkejä

- Wikissä.

- Uutinen Satakunnan kansassa.

- Surmaajan ylläpitämä sivusto.
- Sivuston keskustelupalstoilla virinnyttä keskustelua.
- Ja lisää.

- Uutinen surmaan liittyneestä väärästä vangitsemisesta.

- Ja toinen.


Keskustelua Murha.infon sivuilla.

Poikkeava reaktio valheenpaljastustestissä kysymyksen: "Tapettiinko Jukka S. Lahti kirveellä?" kohdalla.

Alman Telanne ja väärät perusteet

*

On se kumma. Alman Telanne puursi headhunter-lauman kanssa hiki hatussa kuukausi kaupalla löytääkseen sopivan henkilön merkkipaikalle, ja sitten kun sopiva viimein löydetään, hän joutuukin antamaan  potkut ennen kuin valittu saa annettua edes yhtäkään näytettä kyvystään hoitaa homma, johon hänet on valittu.

Yhä uudelleen joutuu hämmästymään miten alkeellisia virheitä ja lapsellista toimintaa löytyy sieltä, missä osaamisen ja näkemysten luulisi olevan kaikkein parasta.

Johanna Korhosen erottamista Lapin Kansan päätoimittajan paikalta seurasi hurja kansanliike ja haloo, adresseja kerätään jo erottamisen peruuttamiseksi ja kansainvälinenkin lehdistö on jo asiasta kiinnostunut.

*

Itsekin vähemmistön edustajana pystyn hyvin samaistumaan Korhoseen. Olen nimittäin siviilipalvelusmies. Vähemmistön edustajana olen jossain määrin jotunut käyttämään älyäni ja olemaan  juonikas pärjätäkseni enemmistön hallitsemassa ympäristössä. Mutta yleensä on riittänyt vaikeneminen ja väisteleminen.

Eipä olisi meikäläisellekään vanhoillisten piirien hallitsemat pestit ja työpaikat avautuneet jos olisin tästä episodista elämässäni hölöttänyt avoimesti. Asiantila ei ole rauhaani suuresti kuitenkaan häirinnyt. Olen ajatellut että maailma on tällä tavoin rakentunut, ja että enemmistön säännöillä pelataan, he jakavat kortit joihin on tyytyminen. Sivarit vaietkoot seurakunnassa!

Minä olen ollut se hevonen ja työjuhta, jonka on pitänyt olla kiltisti välttyäkseen kipeiltä iskuilta ja kiltisti olen ollut.

Eivät olisi ymmärtäneet sodankäyneet miehet sivarimiehen ajatuksenjuoksua, piti vaieta kun tuli tilanne kertoa jokin oma hauska armeijamuisto. Ei sellaiseen väliin  sopinut vetäistä juttua Kajaanin keskussairaalan postimiehen elämästä. Monet kerrat piti myös nyökytellä isänmaallisten metsämiesten ryssävihaa uhkuville puheille. Heitä eivät rauhan aatteen jalot prisiipit olisi elähdyttäneet.

Piti siis vaieta, väistellä ja sovitella sanoja, koska tiesin tuomion tulevan jos salaisuuden livauttaisin, vaikkei tuo kerran valittu palvelusmuoto ja rauhanaatteen jo hiipunut kannatus mitenkään muuttanut mitään persoonastani, ei tehnyt minusta huonoa ihmistä tai kehnoa työntekijää.

*

Niin piti Korhosenkin väistellä työpaikkahaastattelussa. 

Ja kun nauru suussa kahvikupposen äärellä kyseltiin että "mieshän" muuttaa mukana, ei Korhonen korjannut, koska aavisti että vain vaikenemalla asiassa - joka ei mitenkään tehnyt hänestä huonoa ihmistä eikä kehnoa työntekijää - hän voisi edetä ja saada havittelemansa työpaikan. Hän myös tiesi lain olevan puolellaan, kuin myös sen, että valitsijat antaisivat piut paut laille, mikäli hän sanoisi "kirosanan" niinkuin se on: puolisoni on nainen.

Hän pääsi melkein perille, mutta sitten joku asiasta tietämätön sössö meni kirjoittamaan henkilökunnan lehteen Korhosen muuttavan "miehineen", joka Korhosen piti sitten korjata. Asiassa ei kai enää - kun se seisoi oikein räntättynä - käynyt väisteleminen.

Siihen pitäisi panna "naisineen", sanoi Korhonen ja soppa oli valmis. 

Ja käräjillä tavataan...


*

Sanottakoon tässä vaiheessa niin selvästi kuin mahdollista: uskon vakaasti juuri tämän "naispuolison" olleen syynä erottamiselle ja että tuon "väistelyn" nimeäminen "valehteluksi" on vain Alman Telanteen keino päästä pälkähästä.

Vaikka Alman Telanteen omat lehdet ovatkin olleet korostuneen tasapuolisia ja ulottaneet "toisaalta ja toisaalta" -tasapuolisuusmetodin otsikointiin saakka, on pakko sanoa että keskustelu on ollut jos ei nyt liikuttavan niin ainakin häkellyttävän yksimielistä. Kaikki ovat kilvan puolustaneet Korhosta.

*

Mielenkiintoisen mausteen tapahtumiin toi tieto jonka löysin penkoessani Korhosen taustoja.

Ennen Lapin-kansaan siirtymistään Korhonen oli Journalisti-lehden päätoimittaja. Tässä asemassa hän oli ajautunut erikoiseen tilanteeseen kun kaikki toimittajat olivat kesän kynnyksellä sairastuneet. Lehti jäi ilmestymättä, mihin jotkut nimesivät Korhosen syypääksi.

Oliko hän syypää, siihen en löytänyt vastausta, mutta aika varmasti voi sanoa, että asiassa on totta ainakin se toinen puoli. Vanha totuus kuuluu että mikä tahansa ongelma missä tahansa organisaatiossa on periaatteessa ja viime kädessä aina johdon syy. Johtaja vastaa siitä että homma hoituu.

Olisiko hän siis sittenkään ollut sopiva Lapin kansan päätoimittajaksi? Olihan hän edellistä paljon pienempää organisaatiota johtaessaan ajautunut tai ajanut sen vakavaan kriisiin, mistä merkkinä yhden lehden ilmetymättä jääminen eittämättä on.

Ihmetellä hänen valintaansa olisi voinut siis asianperusteinkin. Mutta tämä ei enää ketään kiinnosta - kiitos Alman Telanteen joka heitti tiskiin väärät perusteet, kuin bensaa liekkeihin.

Hurjat hevoset raukkoine ratsastajineen

Huumorimies Leikola sitten meni ja löi hevosta TV2:n Tallitähti -ohjelmassa.




Leikolalla oli hermot mennä jo ennen tätä välikohtausta. Hänellä oli vaikeuksia kohdata hevosenkäsittelyssä ilmeneviä hankaluuksia ja hän halusi harjoitella enemmän mutta syystä tai toisesta se ei ollut mahdollista.

Jos lie vikaa hevosessakin, oli sitä myös Leikolassa. Hän toimi eläimen kanssa kärsimättömästi kuin se olisi ollut suoraviivaisesti ihmisen käskyjä totteleva kone ja suhtautui niin vakavan kunnianhimoisesti ohjelman leikkimieliseen kilpailuun kuin vain huumorimies pystyy.

Ratkaiseva konflikti hevosen ja Leikolan välillä kehkeytyi, kun L. ei saanut hevosta tottelmaan ratkaisevassa kilpailussa. Leikolan hermostuneisuus tarttui hevoseen eikä omapäinen hevonen tyytynyt vain vähäisiin rikkeisiin tai kevyeen uppiniskaisuuteen, vaan sanoutui täysin irti Leikolan ohjauksesta.

Huumorimiehen uhkaukset hevosen joutumisesta meetvurstehtaalle eivät tehonneet, vaan heppa meni kentän laidalle hakemaan turvaa hoitajastaan - Leikolan paasatessa jokseenkin koomisen oloisesti ratsailla. Niin jäi helpohko rata kiertämättä ja matalat esteet ylittämättä.

Kunnianhimoisen kilpailjan julkinen nöyryyttäminen vaati hyvitystä. Niinpä Leikola löi ja hevonen pudotti hänet selästään ja pinkaisi pakoon. Leikolaa opastanut hevostyttö purskahti itkuun ja soppa oli valmis. Leikola sai lähteä ohjelmasta, iltapäivälehtien toimittajat metsästivät häneltä turhaan lausuntoa koko pitkän illan.

*

Kun eläintä lyödään televisio-ohjelmassa käynnistyy siitä yleensä vilkas keskustelu joukkoviestimissä - niin nytkin.

Keskustelupalstoilla vaadittiin hevosen omistajaa tekemään rikosilmoitus. Haukuttiin koko sarja epäonnistuneeksi flopiksi, ja tekijät ammattitaidottomiksi tunareiksi. Kauhisteltiin viattomaan eläimeen kohdistunutta väkivaltaa ja uhattiin boikotoida stand up -taitelijan keikkoja .

Hesarin juttua oheistanut lukijoiden keskustelupalsta keräsi ensimmäisenä päivänä 124, ilta-sanomien 179 ja ilta-lehden pitkästi toistasataa etupäässä ja pääasiassa Leikolan teon tuomitsevia kommentteja.

*

Minäkin kirjoitin kommentin. Ihmettelin siinä sarkastiseen sävyyn miksei kukaan nostanut esiin samassa ohjelmassa esiintyneen näyttelijä Katajiston kohtaloa.

Hänhän oli ensin pudonnut hevosen selästä ja joutunut sen jälkeen vielä saman hevosen potkaisemaksi sillä seurauksella, että näyttelijän jalkaan ilmaantui selvä punainen kavion jälki, jalka meni iskusta täysin tönköksi ja näyttelijä Katajisto joutui jättämään ohjelmanteon siihen.

Ihmettelin kommentissani mikä mahtoi olla Katajistoa potkaiseen hevosen kohtalo. Joutuiko tämä uudelleen koulutukseen tai saiko ehkä jonkin muun rangaistuksen. Toki toivoin ettei tie kuitenkaan käynyt suoraapäätä sinne Leikolankin mainitsemalle meetvurstitehtaalle. Olisihan moinen potku näyttelijä Katajiston päähän osuessaan voinut koitua näyttelijäparan kohtaloksi.



Arvelen ettei näyttelijä Katajistoa murikoinutta viatonta luontokappaletta kuitenkaan kovasti koeteltu tekonsa johdosta. Ehkä hänet vain vietiin takaisin pilttuuseensa ja annettiin hänelle hehto heiniä, ehkä myös kappa kauroja.

Marianna

*

Big Brother -ohjelman tuotanto järjesteli kolmiodraamaa taloon saapuneiden uusien asukkaiden myötä.

Johanin vieressä nukkuneen Mariannen tunteet olivat jo käyneet selviksi yöllisissä hiplaus-sessioissa. Keskustelu-palstoilla ihmeteltiin naisen innokkuutta hakeutua Johanin seuraan, vaikka naisella oli mies odottamassa talon ulkopuolella.

Taloon saapuneiden neljän uuden asukkaan joukossa oli Johanin vanha tuttu Tuuli. Kaunis ja nuori Tuuli ei varmaankaan tullut taloon sattumalta, vaan hänet oli epäilemättä kutsuttu sekoittamaan pakkaa. Rakennettiin selvästi kolmiodraamaa kolmen nuoren välille.

Marianna olikin pahoillaan kun näki, miten Johan innostui Tuulista ja hakeutui bileissä hänen lähelleen.

Kamerat leikkasivat Johanin ja Tuulin kahdenkeskisistä keskusteluista suoraan kiukkuisen oloiseen Mariannaan, jonka hapan ilme ja into puhua pahaa uusista asukkaista, paljastivat hänen loukatut tunteensa.

Viikkotehtävässä asetelmat muokattiin BB:n puolelta kolmiodraamalle otolliseksi. Tuuli ja Johan määrättiin asumaan kahdestaan omaan huoneeseen, "sviittiin" jonne ei toisilla ollut asiaa.

Mutta katsojakuntapa ei päässytkään seuraamaan naisten välienselvittelyä, Johan ei joutunut mustasukkaisen Mariannan käsittelyyn eikä himoittuja välikohtauksia nähty, sillä Marianna otti ja hävisi.

Asukkaat käskettiin ulos ja kun he taas pääsivät sisälle, oli Marianna kadonnut ja tavarat hänen sänkynsä alta hävinneet. Tuotanto panttaa nyt tarkempia tietoja illan ohjelmaa varten, jolle toivotaan tapauksen johdosta suurta katsojamäärää. Illan ohjelmassa Mariannan häviämisen yksityiskohdat arvatenkin paljastetaan ja mysteeri selviää.

Tätä odottaessa internetin keskusteluissa on tarjoiltu mitä mielikuvituksellisempia syitä Mariannan katoamiselle. Yhden vääräleuan mukaan hän ei kestänyt toisen "Venäjästä kotoisin olevan" asukkaan tuloa ohjelmaan. Nettiä kiertää myösselitys, jonka mukaan hänet olisi passitettu Venäjän tai Puolan BB-ohjelmaan. Monet ovat hihkuneet onnesta, kun epämiellyttävä ihminen on jättänyt ohjelman.


*

BB - kuten tosi-tv yleensä - esineellistää asukkaansa. Tätä argumenttia on heikolla menestyksellä käytetty tosi-tv -buumin vastustamiseksi ja tällä perusteellahan TV1 lienee näihin päiviin saakka vierastanut formaattia.

Itse olen pitänyt moista argumenttia kovin heppoisena perusteluna maailmassa, missä yleensä ihmisarvon loukkaukset ovat vähän toista luokkaa, eikä niistäkään meteliä pidetä.

Tuleehan osallistujista apetta omiin ympyröihinsä kyllästyneille katsojille, ja toki he ovat korppikotkien ruokaa, joiden tekemisiä ja sanomisia voi ja sopii riipiä ja raadella isoissa ja pienissä tiedotusvälineissä oman mielen mukaan.

Mutta eikös se nyt ole ihan ok - asukkaathan tietävät mihin ovat ryhtyneet?

Eikö Ylenkin kannattaisi keskittyä kritisoimaan ihan oikeita ongelmia yhteiskunnassa ja maailmassa - onko siellä edes lähetetty yhtäkään Kiinan ihmisoikeusongelmaa kritisoivaa ohjelmaa edes.

*

Etsiessäni tietoja Mariannasta silmiini osuivat hänen BB-talossa lausumat sanansa:

“Mua on kaikki elämäni miehet pistäneet niin, isästä lähtien, etten vaan voisi ajatella mitään hyvää itsestäni. Ja jos joskus jotain hyvää ajattelee, niin heti leimataan itserakkaaksi p*skaksi. Ei oikein tiedä, miten pitäisi olla.”

Olisiko tässä mysteerin ratkaisu. Lapsuudesta pohjautuva tarve hakea hyväksymistä miehiltä. Ja tästä tarpeesta johtuva sitoutumisen, hylkäämisen ja petetyksitulemisen pelko? Tämäkö sai Marinannan lähtemään, kun petikaveri Johan junailtiin toiseen kainaloon?

Olen tähän mennessä pitänyt BB:tä suht harmittomana ajanvietteenä, mutta tämä sai minut miettimään.

Onko tämä leikki ihmisten (joita BB-asukkaatkin ovat) tunteilla sittenkään ihan ok?

Vastauksena tällä haavaa on jyrkkä ehkä. Paremman puutteessa...

Big Broblem 08

Big Brother 08 -ohjelma on ehtinyt jo ensimmäisiin häätöihin, ja yhä mietin miksi hemmetissä sitä oikein seuraan. Asiaa ei ole ihan helppo perustella edes itselleen, saati muille.

Ja mikä kumma ylipäätään aiheuttaa tuon tarpeen perustella itselleen ohjelman seuraamista lukuisilla järkisyillä, mikä on tämä häpeä?

En ole asiassa yksin. Keskustelupalstoilla ohjelman fanien kesken tulee tavan takaa vastaan toteamus, ettei lähipiiri ymmärrä BB:n seuraamisen mielekkyyttä, tai että koko asia on pitänyt kavereilta salata.

Miksi siis?

Kysehän ei ole lainkaan siitä, että pitäisin talon asukkaiden jutuista. Päin vastoin, useasti päälimmäisenä on syvä myötähäpeän tuntu, kun nuoret asukkaat setvivät välejään tai jutustelevat tyhjänpäiväisyyksiä.

Paljasta pintaakin on nähtävissä perin vähän, puhumattakaan siitä etteivät talon naispuoliset asukkaat ole selvästikään tulleet valituiksi ulkoisin perustein.

Talon miespuolisten asukkaiden valinnoissa puolestaan on selvästi enemmän kiinnitetty huomiota tähän puoleen - harmi ettei minua heidän paljas pintansa vähääkään kiinnosta.

Ei siis ole helppoa selittää, mutta selittää pitää?

Ehkä puran ongelmaa esimerkin kautta.

Eilinenkin lähti käyntiin tarkastamalla subin sivuilta mitä asukkaat olivat yöllä puuhanneet ja mistä puhuneet eilisen häädön jälkeen. Noilla sivuilla uskolliset fanit ylläpitävät ällistyttävän tarkkaa ja puolueetonta seurantaa talon tapahtumista aamun varhaisesta ilta myöhään ja yöhön. Sieltä voi käydä tsekkaamassa mitä kukin on puuhannut ja kenen kanssa, mitä on keskusteltu, miten Big Brother on määräyksillään asukkaita alistanut.

Kävin siis läpi BB-asunnon tilanteita tunti tunnilta, siitä kuinka ne ja nuo hermoilivat tulevaa häätöäänestystä ja miten joku ei ollut lainkaan pahoillaan kun tuo ja tämä joutui häädetyksi, ja miten samaan aikaan toiset vuodattivat katkeria kyyneliä.

Perin lapsellista toimintaa siis näin aikuisen silmin. Muutaman viikon aikana nämä nuoret ovat jo onnistuneet vetämään suhteensa täysin solmuun hyvinkin tyhjänpäiväisten helposti sovittavissa olevien erimielisyyksien vuoksi - tai sitten kiintyneet, ystävystyneet ja ihastuneet johonkuhun, jota eivät tosiasiassa lainkaan tunne, mutta jonka lähtö tuntuu lähes kuolemaan verrattavalta menetykseltä.

Ja kuinka ollakaan subin sivuilta löytyi taas pohdittavaa ja uusi ajatus siitä miten helposti ryhmän jäsen voikaan ajautua ryhmän ulkolaidalle ja tulla potkaistuksi lopulta pois koko joukosta.

Kaiken keskiössä oli tällä kertaa häätöäänestyksessä mukana ollut Marko. Hän oli tietenkin helpottunut oltuaan vaarassa joutua lähtemään, mutta saatuaan juuri kuulla saavansa jäädä. Toiset hänen ympärillään itkivät silmät punaisina juuri häädetyn "ystävän" perään.

Tilanteestaan johtuen Marko ei pystynyt samaistumaan toisten suruun, eikä kyennyt omaa hyvää oloaan peittämään - kuten asianmukaista olisi ollut, vaan hymy karehti hänen huulillaan toisten ympärillä vetistellessä. Sen lisäksi hän - toisten vielä niiskutellessa - yritti aloittaa keskustelun jostain täysin tilanteeseen liittymättömästä asiasta, kukaan ei hänen aloitteeseensa tarttunut. Marko vaikeni nolona yrittäen ottaa kasvoilleen ilmeen, joka paremmin vastaisi ryhmässä vallitsevaa tunnelmaa.

Ei ole vaikea ennustaa Markolle vaikeuksia. Hänestä voidaan jo tämän perusteella ryhtyä puhumaan pahaa selän takana ja jollei Marko kykene tekemään korjausliikettä, nousemaan ryhmässä esiin jotenkin positiivisesti, voi hän olla seuraava lähtijä.

On lähes varmaa että juuri tämä yksityiskohta pitää yllä mielenkiintoani ohjelmaa kohtaan taas seuraavat päivät. On mielenkiintoista seurata miten Marko - joka on joukon vanhimpia - selviytyy. Onnistuuko hän voittamaan ailahtelevan ryhmän empatiat puolelleen, vai saako lopullisesti "omituisen kaverin" leiman otsaansa.

Koko BB:ssähän on kysymys joukon sisälle pääsemisestä. Ja kääntäen ja ehkä myös oikeammin: siinä on kyse siitä ettei jää joukon ulkopuolelle.

Vain ihminen joka ei ole liian omituinen, jolla on tilannetajua ja joka on empaattinen, voi onnistua pysymään talossa. On tuskallista katsoa miten tavallinen kaveri, jolla on ihan terveet mielipiteet, voi joutua ryhmän keskiöstä pois, kun samaan aikaan imelyyteen asti empaattinen sössöttäjä voittaa kaikki puolelleen.

Markon huono hetki sai minut taas ihmettelemään, miten tärkeä osa sosiaalisuutta (ja tällä tarkoitan tässä porukkaan sopeutumista, sen sisälle pääsemista ja siellä pysymistä) noinkin häilyvä käsite kuin "tilannetaju" on.

(Ja sivumennen sanoen juuri tilannetajun puute on minunkin polullani usein ollut se juuri johon olen kompastunut. Tämä henkilökohtainen näkökulma tietysti lisää mielenkiintoani em. ohjelmaa kohtaan.)

Voi käydä, että ihminen joka jo on sisällä porukassa ja kaikkien hyväksymä, esittää jossain ratkaisevassa tilanteessa yhden lauseen, joka ei vastaa muiden asukkaiden tunnelmaa. Toiset vastaavat lauseeseen tyypillisesti hiljaisuudella - ja lausuja on heti porukasta ulkona tai ainakin vaarassa pudota porukan ulkopuolelle.

Vaikka porukasta putoaminen on ainakin näennäisen pienestä kiinni, ovat jotkut jäsenet ihmeen tiukasti kiinni sisäpiirissä. Ehkä heidän määräävin piirteensä on se, ettei heillä ole juuri pahaa sanottavaa kumppaneistaan. Heillä ei siis oikeasti ole. He ohittavat kanssakilpailijoiden huonot puolet ja unohtavat ne. Tosin selkeästi hyökkäävä käyttäytyminen tai epäystävällisyys saa tietenkin heidänkin tuomionsa.

Silti asiaa ei voi olla ihmettelemättä. Eikö ihmistä pitäisi arvoida kokonaisuutena, punnita hänen sanomisiaan ja tekemisiään tasapuolisesti jotta hänestä voisi muodostaa kuvan? Eikö tasapuolisen kuvan luominen olekaan itsestäänselvyys, onko se päinvastoin yhdentekevää, pääasia onkin tulla kaverin kanssa toimeen?


--

Eli näin. Onnistuinkohan vastaamaan kysymykseen?