Päätalo istahtaa kesken kosteiden harjannostajaisjuhlien pöytään ja hänen luottokaverinsa istahtaa vastapäätä. Kaverin ilme kertoo, että on odotettavissa mielenkiintoinen keskustelu, ehkä herkullisia kommentteja juhlien kulusta. Kaveri on selvästi rennompi mies kuin jäykkä Päätalo, onpa mukava kuulla miten jäykästi Päätalo vastailee rennon kaverinsa jutusteluun ja miten maailmaa nähneet miehet rakennustöiden kulkua kommentoivat.
Miehet katsahtavat toisiinsa, jompi kumpi sanoo jotain, vai sanooko? Ihan varma ei voi olla, eikä siitä mitä sanottiin saanut oikein selvääkään. Sillä ei ole merkitystä, sillä tarinassa viiletetään jo eteenpäin. Katsoja jätetään yksin tuumimaan millaisen keskustelun hän noin herkullisesta istutuksesta olisi halunnut nähdä tai kenties ITSE tehnyt.
-
Olen taas vilkuillut suomalaista draamaa (Päätalo, Taivaan tulet) ja todennut, että jostain syystä suomalaiset draamantekijät pelkäävät pitkiä vuoropuheluita.
Ehkä pohjalla on ihan hyvä asiakaslähtöisyys, ei haluta kyllästyttää katsojaa ja ajatellaan että puhe se vasta onkin pitkästyttävää etenkin TV-tuotannoissa. Eihän sitä jaksa kuunnella Erkkikään. Toimintaa on oltava, nujakointia, tupakointia tai vaikka kävelyä, mutta ei puhetta, sillä sehän pidentäisi kohtauksen pituutta, joka ei mielellään saisi olla puolta minuuttia pidempi - minuuttikin on jo siinä ja siinä voiko sellaista näyttää.
-
Olemme insinöörikansaa, kai se on näin todettava. Draaman laatuakin halutaan mitata mittatikulla.
Jos kohtauksessa minuutteja - tai käsikirjoitusvaiheessa sivuja - useampia, se ei voi toimia, siitä voi tulla kunnon draamaa eivätkä pitkät turinoinnit sovi TV-tuotantoon. Toista oli 70-luvulla, silloin kaikki oli niiin hidasta ja katsojat tykkäsivät. Mutta ei enää, hektinen elämänmuoto, musiikkivideoiden nopeatempoisuuteen oppimat ja opetetut katsojat eivät kestä puolta minuuttia pidempää dialogia.
Miten tässä näin kävi? Miksi katsojien pitkästymistä pelätään kuin ruttoa, eikä osata erotella jyviä akanoista?
Ehkä kyse on loppujen lopuksi juuri tästä jälkimmäisestä. Kun tavaksi on tullut ajatella, ettei käsikirjoitus voi olla valmis ennenkuin sitä on porukalla hiottu ja mietitty ja kirjoitettu ja kirjoitettu vielä kerran uudelleen, menetetään tässä myllyssä kosketus tekstin sisältöön.
Tuotantovaiheen myllyssä menetetään itseasiassa yhteys katsojaan.
Katsoja ja draaman tekijä nimittäin poikkeavat yhdessä suhteessa radikaalisti toisistaan. Siinä kun katsoja on näkee draamateoksen sen yhden ja ainoan kerran, on tekijä kahlannut sitä läpi kymmeniä kertoja käsikirjoitusvaiheessa. Siitä on tullut hänelle tuttu, hän tuntee dialogin tavun tarkkuudella.
Ja mikäli hän ei ole painanut mieleensä ensimmäistä lukukertaa ja sen herättämiä tuntemuksia, on hän vaarassa ajautua auttamattomasti eri raiteelle kuin katsoja. Ja kun hän on ajautunut eri raiteelle, eihän enää tiedäkään miten katsojan näkee kunkin kohtauksen, mitä hän kenties toivoo näkevänsä, mitä hän kenties pelkää, mikä häntä kenties naurattaa. Ja jos hän ei tiedä mitä katsoja tarinasta sen eri vaihessa ajattelee, ei hän tietenkään voi tehdä katsojan kannalta hedelmällisiä ratkaisuja hioessaan ja kirjoittaessaan ja kirjoittaessaan vielä kerran koko tarinaa uusiksi.
Kun teksti käy tutuksi, siitä löytää eri asioita, kun silloin kun se ei vielä ole tuttu. Ja kun se käy oikein tutuki, se rupeaa kyllästyttämään. Eihän tällaista paskaa kukaan jaksa katsoa, huokaa draamantekijä kyllästyttyään käsikirjoituksen kahdenteentoista versioon ollessaan kirjoittamassa sen kolmattatoista versiota. Miten hän jossain vaiheessa piti tätä jopa hyvänä tarinana!
Tällaisten ajatusten vallassa ei mikään ole helpompaa kuin kaivaa se mittatikku lipaston kaapista ja ryhtyä sen avulla napsimaan sivuja pois. Lyhyt on ytimekästä, pitkä kyllästyttää, lyhyt ei voi kyllästyttää, pitkä ei voi olla kiinnostavaa. Pois vain liiat sivut ja turhat sanat!
Niinpä dialogi, joka voisi katsojan kannalta olla hersyvän hauska tai joka voisi vastata juuri katsojaa askarruttavaan tarinan herättämään kysymykseen, lyhenee torsoksi tai lentää iloisesti bittiavaruuteen, ja kohtauksesta jossa katsoja odottaa kuulevansa kipinöitsevää sanailua, tuleekin kohtaus, jossa päähenkilöt istahavat pöytään, vilkaisevat toisiinsa, hörppäävät laseistaan, ja joku sanoo jotain, mistä ei saa selvää.
-
Miten sitten kuuluisi toimia? Mikä on kohtauksen hyvä pituus?
Hyvä pituus on sen oikea pituus. Jokaisen kohtauksen pitäisi olla juuri niin pitkä kuin se ansaitsee olla, vaikka se sisältäisikin vain puhetta, eikä juuri lainkaan toimintaa. Jos on tärkeä paikka, ja jos puhutaan päähenkilön (ja katsojan) kannalta tärkeistä asioista, voidaan puhua pitkäänkin pitkästyttämättä katsojaa.
Mutta sitä varten tekijän pitäisi osata hypätä katsojan housuihin ja nähdä työn alla oleva teos kuin katsoja vielä sen 13. käsisversion jälkeenkin. Jotta hän tässä onnistuisi, hänen pitäisi muistaa, miltä tuntui, kun hän käsikirjoituksen ensimäisen kerran luki.
Se voi olla vaikeaa, mutta se ei saa olla mahdotonta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste draama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste draama. Näytä kaikki tekstit
maanantai 11. lokakuuta 2010
torstai 12. elokuuta 2010
Tuottajan silimin
Uutta suomalaista draamaa ruotimassa
Olen jo pitkään katsellut murheen vallassa suomalaista TV-elokuvaa. Se kun ei oikein imaise mukaansa. Onneksi sitä kuitenkin jotkut katsovat.
Suomalaiselle draamat ovat usein vähäverisiä. Ei rohjeta rakentaa kunnon dramaattista vääntöä, vaan usein ristiriidat ovat köykäisiä. Päähenkilöt ovat myös usein köykäisiä. Sen sijaan että he olisivat toiminnan vetäjiä, he ovat usein sivuhenkilöiden toiminnan tahdottomina kohtaloonsa alistuneina kohteina ja uhreina. Heillä ei ole kunnon päämäärää, eikä näin ollen voi olla isoja esteitä tuon päämäärän edessä.
Ja mikä kammottavinta, usein ristiriidat, joiden pitäisi olla draaman ydin, ovat epäuskottavia. Ja
jos ydin on mätä, ei siitä mitään hyvää voi syntyä.
-
Tutustuin YLE:n Kohtaus saitilla, siellä tehtailtuihin uusiin tarinoihin.
Leikin tuottajaa ja valitsin valmistuneista tarinoista satunnaisesti (kun nimien perusteella ei mikään tarinoista näyttänyt erityisen toisia kiinnostavammalta) muutamia.
Tuottajana suhtauduin tarinoihin hyvin kriittisesti. Tuottaja joutuu olemaan paljon ankarampi kuin tavallinen katsoja, hänellä kun on omaa rahaa ja siten oma tulevaisuus pelissä. Hän joutuu pohtimaan tarkkaan, onko tarinassa aineksia yleisömenestykseen ja hänen on innostuttava myös itse tarinasta.
Toisaalta vaikka olin ankara lukija, janosin tulla yllätetyksi iloisesti.
Perin pohjin kyllästyneenä suomalisen draaman kehnoon laatuun, haluaisin epätoivon vimmalla löytää sen tarinan joka saisi minut itkemään ja nauramaan, näyttäisi uuden tien suomalaiselle tarinankerronnalle, ponnistaisi omalta pohjalta ollen samalla universaali, hämmästyttäisi kaikki ja - täyttäisi salaisen unelmani päästä käsiksi ison rahan kansainvälisiin tuotantoihin.
Satoja ja tuhansia (huonoja) käsikirjoituksia läpikäyneenä tuottajana olen tietysti erityisen skeptinen, enkä usko tuosta joukosta mitään hyvää löytyvän. Sitä suurempi olisi siis iloni jos helmen risukasasta löytäisin.
Ensin haen tarinan idean. Pitäisi löytää muutaman rivin kuvaus siitä mistä lähdettäisiin ja ehkä jo siitäkin mihin päädyttäisiin. Heti idean nähtyäni pohtisin millaisen draaman itse noista lähtökohdista tekisin, millaset mahdollisuudet dramaattisiin vääntöihin siinä olisi.
Vaikken näkisi ideassa suurta ideaa, tarttuisin kuitenkin lyhennelmään, treatmentiin, ja kahlaisin sitä läpi niin pitkälle kun jaksaisin. Ehkä se näyttäisi että tarinassa olisi silti potentiaalia.
Sitä lukiessani vertaisin kirjoittajan tuotosta omiin sommitelmiini. Nehän eivät tietenkään menisi yksiin, mutta haluaisin nähdä olisiko kirjoittaja löytänyt ehkä jonkun yllättävän näkökulman aiheeseen, jota en itse osannut lainkaan ajatella tai olisiko draama ehkä väkevämpää kuin mihin itse uskoin tarinan idean antavan eväitä.
Vai olisiko kirjottaja ehkä hukannut ne mahdollisuudet jotka tarinassa ideaan tutustuessani näin olevan.
Erityisesti tarkkailin löytyisikö tarinasta hyvän tarinan pääelementit: päähenkilö jolla päämäärä, oma tahto päämäärän saavuttamiseksi ja paljon pelissä ja isoja vastuksia päämäärän edessä. Kaavamainen lähestymistapa, mutta usein toimivaksi todettu.
-
Treatmentia lukiessa annan virran viedä. Jos kohtaus innostaa minut lukemaan seuraavan, on muutaman sivun lyhennelmä pian luettu. Skeptisenä tuottajana en kuitenkaan usko montaakaan treatmentia loppuun asti lukevani.
Jos tarinan sommittelu tökkii, jos draama on laimeaa tai epäjohdonmukaista ja jos kauhistuksekseni löydän epäuskottavuuksia, jätän treatmentin luvun armotta kesken.
Tuottajalle kun aika on rahaa ja huonot tarinat saavat vain pahalle tuulelle, sillä pohjimmiltani olen suuri ja intohimoinen hyvän elokuvan ystävä. Sitkeänä sissinä aion kuitenkin sallia kirjoittajan tuottavan minulle kaksi pettymystä, kolmannen kohdatessani jätän lukemisen siihen.
Tällaisena tuottajana ja näillä metodeilla tartun siis uuteen suomalaiseen draamaan.
-
Marjo Lundvall: Helahoito
- En löytänyt tarjotusta materiaalista kaipaamaani muutaman rivin ideaa tarinasta. Tunnelma laski heti, joutuisin kahlaamaan treatmentia läpi.
- Alku on kuin suoraan TV2:n maalaiskomediasta. Poika porhaltaa isänsä hautajaisiin myöhässä ja rähjäisenä. Ei järin tuore aloitus, tietysti tarkoitus on että koko kirkkokansa näkee ja julkinen tuomio on selkeä ja sanaton. (1. pettymys)
- Äiti siistii rähjäistä poikaa ja pojalla on kavereita jotka haluavat hänet siivousfirmaansa töihin. Minkäköhän takia? Ja miksei itse poika päähenkilönä vielä halua yhtään mitään? Maalaiskomedialta vaikuttaa ja pahasti. (2. pettymys)
- käänne: siivousfirma näyttää olevan sotkeutunut johonkin hämärähommaan ehkä aikuisviihteen tekoon. No niin, hyvä käänne, mutta päähenkilö ei vieläkään halua mitään eikä vie tapahtumia vaan on ulkona kaikesta kuin lumipallo.
- Ahaa, tarinan idea paljastuu (päähenkilöllekin joka ei siis edelleenkään vedä toimintaa vaan on perässähiihtäjä). Siivousfirma onkin kulissi jonka suojissa miehet tarjoavat seksipalveluita. Rohkea kuvio, mutta miksi minusta edelleen että kyseessä on niin nähty juttu. Mutta kun seksiä tuli peliin, pitää lukea vielä.
- Siivousfirma ei olekaan kummoinen kulisissi, perustettu ilmeisesti vain jotta johdettaisiin harhaan päähenkilöille tärkeitä henkilöitä kuten äitiä ja tyttöystäviä (!). Haloo! Uskottavuuden ovia kolistellaan kun salainen firma hakee työntekijöitä julkisesti vuokratyöfirmasta. Mittani alkaa olla täysi.
- Päähenkilö näyttää täysin omaksuneen siivous-seksifirman toimintatavat!? Vaikka hän vasta ymmärsi mistä koko jutussa oli kyse, hän jo tarjoaa itseään naisille, mutta hämmentyy asiakkaiden muutamista kommenteista poistuu paikalta. Missä oma tahto, missä päämäärä, missä esteet sen edessä.
Esikuva: Mieleen tulee hakematta maalaiskomeidiat ja kun en ole niiden ylin ihailija tämä ei oikein innosta. mutta katsojansa tarina varmaan löytää.
Parannusehdotus: Päähenkilön pitäisi toimia päämääränsä saavuttaakseen. Pitäisi kehitellä "pakko", joka pakottaa pärjäämään siivousfirmassa, joka paljastuukin ihan muuksi. Jos ei pärjää niin hukka perii, perintö menee, vaimo jättää tms. Kamppaillessaan hän joutuisi luovimaan, ettei paljastaisi firman todellista luonnetta.
-
Marjo Tiitto: 80E
Ylen sivuilla kehutaan tarinan nimen (80 E) olevan peräti "nerokas". Miten nimi joka ei kerro tuottajalle mitään voi olla hyvä? Senhän pitäisi jo herättää kiinnostus perehtyä tarinaan.
- Täältä sentään löytyi tarinan idea muutamaan riviin tiivistettynä:
- Ei paha: "vahinkotissit sotkevat päähenkilön elämän", on ainakin tuore idea. Tuostahan saa vaikka mitä. Tosin jo tästä lyhennelmästä näkee, että päähenkilö Riitta on jällen toimien kohde ja uhri ja intoutuu vasta lopussa kostotoimenpiteeseen. Kun ihan oikeastihan päähenkilön tulisi pyrkiä selvittämään ongelmansa, hänen toiminan motiivin tulisi olla mahdollisimman jalo, jotta katsoja voisi hänen jyrkätkin tekonsa hyväksyä.
- No jokatapauksessa idean perusteella odotan miesten hullaantuvan ja sekoavan häkeltyineinä, harmaasta hiirestä tulee yhdessä yössä seksiobjekti ja ihailun kohde. Odotan kateellisten naisten järjestävän hurjia vihanpurkausten sävyttämiä esteitä päähenkilön tielle. Mustasukkaisen aviomiehen piikkin voi rakentaa vaikka mitä.
- Treatmentiin siis. Piti tulla silmäluomet, tulikin uudet rinnat. Päähenkilö on aika vaimea, mitä tuosta, hän tuntuu tuumivan lääkärin vuotella istuessaan. Kotona aviomies menee oksentamaan inhotessaan vaimonsa uusia rintoja (!) ja päähenkilö lähtee vaateostoksille. Heti aloituksessa on kaksi helmasyntiä: epäuskottavuutta ja laimeutta. Noh, suomalaisia kun ollaan niin sallittakoon vähäeleinen aloitus.
- Ilkeä pomo (nainen), innostuneita (mies)asiakkaita. Harmi vain että pomoa eivät rinnat tee ilkeäksi, hän kun on ollut ilkeä jo aiemmin.
- Aviomies tuntee mustasukkaisuutta rintojen muissa miehissä herättämään kiinnostuksen vuoksi mutta myös inhoa vaimon uusia rintoja kohtaan. Mitä hän siis oikeastaan tuntee? Sekavaa. Ja mitä tuntee päähenkilö, sitä ei tarina paljasta. Rinnat saavat olla kyllä aika isot jotta ne olisivat jonkun miehen mielestä "inhottavat". Epäuskottava mies! (1. pettymys)
- Rinnat tuovat menestystä työssä, mutta ilkeä pomo nolaa parhaaksi työntekijäksi nouseen päähenkilön julkisesti. Epäuskottavaa! Ja missä on päähenkilön oma tahto, päämäärä? (2. pettymys)
- Pahoja epäjohdonmukaisuuksia tarinan kulussa. Päähenkilön mies on inhonsa kanssa pääsemättömissä. Ai siitäkö tulikin tarinan keskeinen ongelma? Mutta mieshän on sivuhenkilö ja inho epäuskottava reaktio (kun kerran muut miehet rinnoista innostuvat).
Päähenkilö ei edelleenkään tahdo mitään, eikä hänellä ole päämäärää vaan hän palaa sairaalaan ja on siellä jälleen objektina sen sijaan että olisi subjektina ja veisi tarinaa toiminnallaan eteenpäin. Pomo jatkaa epäuskottavaa parhaan työntekijänsä julkista nolaamista pyrkien mihin? Sabotoimaan parhaan työntekijänsä työhalut? Epäuskottavaa. Pomo toimii ja vie draamaa eteenpäin, päähenkilö seuraa katseella.
Esikuva: Mieleen tulee jotkut Jim Carreyn komediat joissa päähenkilö muuttuu persoonaltaan toiseksi tai saa jonkun uuden ominaisuuden, jonka avulla/josta huolimatta hän yrittää saavuttaa päämääränsä.
Parannusehdotus: Päähenkilölle päämäärä tai tie (uusien rintojen myötä) kuljettavaksi heti alussa. Päähenkilö on liikaa uhri, toisten toimien tahdoton kohde.
-
Timo Louhikari: Rondo
- Jälleen nimi joka ei kerro lukijalle yhtään mitään? Sen pitäisi herättää kiinnostus. Vai onko tarkoitus ajaa tuottaja pois käsikirjoituksen ääressä tietokoneensa ääreen googlettamaan vierasperäistä nimeä ja suuntaamaan kiinnostuksensa hakukoneen tuottamiin tuloksiin käsikirjoituksen sijaan?
- Okei minä googlaan. Rondo.
- Päähenkilö on nimeltään Rondo. Eipä löydy tiivistelmää. On siis taas kahlattava treatmentia läpi.
- Tuntuu että kirjoittaja tahoisi varsin uuvuttaa kiireisen tuottajan. Ensin on prologi (treatmentissa!) ja sitten kappale jonka hän on nimennyt sanoilla "tarinan alku." Tarina ei kuitenkaan ala tästä (eikä päähenkilöäkään esitellä) eikä vielä seuraavastakaan kappaleesta vaan vasta seuraavasta.
- Tarinan alussa Rondo vapautuu vankilasta ja majoittuu ja katselee kaverinsa tavaroita. Sitten mennään tapaamaan ex-vaimoa joka hämmästyy. Ei herkutella toiminnalla, mutta nyt päähenkilö sentään tahtoo. Hän tahtoo tavata tyttärensä 10 vuoden jälkeen. Ex-vaimo ei kuitenkaan anna tyttären yhteystietoja ja karski vankilakundi tyytyy siihen ja poistuu paikalta. Laihanlaista keitosta. (1. pettymys)
- Päähenkilön tahdon suunta paljastauu: hän haluaa aloittaa uuden elämän vankilan jälkeen eikä tahdo sotkeutua enää rikoksiin. Iso estekin tälle paljastuu, hän on velkaa huumeiden välittäjälle. Ei järin omaperäistä mutta tahto ja este sentään paljastuivat.
- Tytärtä käydään katsomassa, ei siitä sen kummempaa. Jäykkää on tietysti 10 vuoden jälkeen.
- Huumeidenvälittäjä vaatii Rondolta viimeisen palveluksen velan kuittina. Ei järin omaperäistä, mutta juoni etenee kuitenkin.
- Tytär häpeää Rondon vanhaa autoa. Rondolle tarjotaan työtä työvoimatoimistosta. Rondo riitaantuu tyttärensä kanssa jota yritti lähentyä. Rondo seuraa tyttärensä kuvauksia ja menee piknikille. Hohhoijaa... Ei kyllä jaksa kiinnostaa millään.
Esikuva: Vankilasta vapautuvien selviytymistarinoita on maailma väärällään. Heikolla hoidolla olleesta Tytär-isä -suhteesta oli hyvä kuvaus The Wrestlerissä.
Parannusehdotus: Tarina pitäisi laittaa väkevämmin ja vähemmän ennalta-arvattavasti liikkeelle. The Blues brotherskin alkoi vankilasta pääsemisellä. Se imaisi mukaansa heti.
-
Olen jo pitkään katsellut murheen vallassa suomalaista TV-elokuvaa. Se kun ei oikein imaise mukaansa. Onneksi sitä kuitenkin jotkut katsovat.
Suomalaiselle draamat ovat usein vähäverisiä. Ei rohjeta rakentaa kunnon dramaattista vääntöä, vaan usein ristiriidat ovat köykäisiä. Päähenkilöt ovat myös usein köykäisiä. Sen sijaan että he olisivat toiminnan vetäjiä, he ovat usein sivuhenkilöiden toiminnan tahdottomina kohtaloonsa alistuneina kohteina ja uhreina. Heillä ei ole kunnon päämäärää, eikä näin ollen voi olla isoja esteitä tuon päämäärän edessä.
Ja mikä kammottavinta, usein ristiriidat, joiden pitäisi olla draaman ydin, ovat epäuskottavia. Ja
jos ydin on mätä, ei siitä mitään hyvää voi syntyä.
-
Tutustuin YLE:n Kohtaus saitilla, siellä tehtailtuihin uusiin tarinoihin.
Leikin tuottajaa ja valitsin valmistuneista tarinoista satunnaisesti (kun nimien perusteella ei mikään tarinoista näyttänyt erityisen toisia kiinnostavammalta) muutamia.
Tuottajana suhtauduin tarinoihin hyvin kriittisesti. Tuottaja joutuu olemaan paljon ankarampi kuin tavallinen katsoja, hänellä kun on omaa rahaa ja siten oma tulevaisuus pelissä. Hän joutuu pohtimaan tarkkaan, onko tarinassa aineksia yleisömenestykseen ja hänen on innostuttava myös itse tarinasta.
Toisaalta vaikka olin ankara lukija, janosin tulla yllätetyksi iloisesti.
Perin pohjin kyllästyneenä suomalisen draaman kehnoon laatuun, haluaisin epätoivon vimmalla löytää sen tarinan joka saisi minut itkemään ja nauramaan, näyttäisi uuden tien suomalaiselle tarinankerronnalle, ponnistaisi omalta pohjalta ollen samalla universaali, hämmästyttäisi kaikki ja - täyttäisi salaisen unelmani päästä käsiksi ison rahan kansainvälisiin tuotantoihin.
Satoja ja tuhansia (huonoja) käsikirjoituksia läpikäyneenä tuottajana olen tietysti erityisen skeptinen, enkä usko tuosta joukosta mitään hyvää löytyvän. Sitä suurempi olisi siis iloni jos helmen risukasasta löytäisin.
Ensin haen tarinan idean. Pitäisi löytää muutaman rivin kuvaus siitä mistä lähdettäisiin ja ehkä jo siitäkin mihin päädyttäisiin. Heti idean nähtyäni pohtisin millaisen draaman itse noista lähtökohdista tekisin, millaset mahdollisuudet dramaattisiin vääntöihin siinä olisi.
Vaikken näkisi ideassa suurta ideaa, tarttuisin kuitenkin lyhennelmään, treatmentiin, ja kahlaisin sitä läpi niin pitkälle kun jaksaisin. Ehkä se näyttäisi että tarinassa olisi silti potentiaalia.
Sitä lukiessani vertaisin kirjoittajan tuotosta omiin sommitelmiini. Nehän eivät tietenkään menisi yksiin, mutta haluaisin nähdä olisiko kirjoittaja löytänyt ehkä jonkun yllättävän näkökulman aiheeseen, jota en itse osannut lainkaan ajatella tai olisiko draama ehkä väkevämpää kuin mihin itse uskoin tarinan idean antavan eväitä.
Vai olisiko kirjottaja ehkä hukannut ne mahdollisuudet jotka tarinassa ideaan tutustuessani näin olevan.
Erityisesti tarkkailin löytyisikö tarinasta hyvän tarinan pääelementit: päähenkilö jolla päämäärä, oma tahto päämäärän saavuttamiseksi ja paljon pelissä ja isoja vastuksia päämäärän edessä. Kaavamainen lähestymistapa, mutta usein toimivaksi todettu.
-
Treatmentia lukiessa annan virran viedä. Jos kohtaus innostaa minut lukemaan seuraavan, on muutaman sivun lyhennelmä pian luettu. Skeptisenä tuottajana en kuitenkaan usko montaakaan treatmentia loppuun asti lukevani.
Jos tarinan sommittelu tökkii, jos draama on laimeaa tai epäjohdonmukaista ja jos kauhistuksekseni löydän epäuskottavuuksia, jätän treatmentin luvun armotta kesken.
Tuottajalle kun aika on rahaa ja huonot tarinat saavat vain pahalle tuulelle, sillä pohjimmiltani olen suuri ja intohimoinen hyvän elokuvan ystävä. Sitkeänä sissinä aion kuitenkin sallia kirjoittajan tuottavan minulle kaksi pettymystä, kolmannen kohdatessani jätän lukemisen siihen.
Tällaisena tuottajana ja näillä metodeilla tartun siis uuteen suomalaiseen draamaan.
-
Marjo Lundvall: Helahoito
- En löytänyt tarjotusta materiaalista kaipaamaani muutaman rivin ideaa tarinasta. Tunnelma laski heti, joutuisin kahlaamaan treatmentia läpi.
- Alku on kuin suoraan TV2:n maalaiskomediasta. Poika porhaltaa isänsä hautajaisiin myöhässä ja rähjäisenä. Ei järin tuore aloitus, tietysti tarkoitus on että koko kirkkokansa näkee ja julkinen tuomio on selkeä ja sanaton. (1. pettymys)
- Äiti siistii rähjäistä poikaa ja pojalla on kavereita jotka haluavat hänet siivousfirmaansa töihin. Minkäköhän takia? Ja miksei itse poika päähenkilönä vielä halua yhtään mitään? Maalaiskomedialta vaikuttaa ja pahasti. (2. pettymys)
- käänne: siivousfirma näyttää olevan sotkeutunut johonkin hämärähommaan ehkä aikuisviihteen tekoon. No niin, hyvä käänne, mutta päähenkilö ei vieläkään halua mitään eikä vie tapahtumia vaan on ulkona kaikesta kuin lumipallo.
- Ahaa, tarinan idea paljastuu (päähenkilöllekin joka ei siis edelleenkään vedä toimintaa vaan on perässähiihtäjä). Siivousfirma onkin kulissi jonka suojissa miehet tarjoavat seksipalveluita. Rohkea kuvio, mutta miksi minusta edelleen että kyseessä on niin nähty juttu. Mutta kun seksiä tuli peliin, pitää lukea vielä.
- Siivousfirma ei olekaan kummoinen kulisissi, perustettu ilmeisesti vain jotta johdettaisiin harhaan päähenkilöille tärkeitä henkilöitä kuten äitiä ja tyttöystäviä (!). Haloo! Uskottavuuden ovia kolistellaan kun salainen firma hakee työntekijöitä julkisesti vuokratyöfirmasta. Mittani alkaa olla täysi.
- Päähenkilö näyttää täysin omaksuneen siivous-seksifirman toimintatavat!? Vaikka hän vasta ymmärsi mistä koko jutussa oli kyse, hän jo tarjoaa itseään naisille, mutta hämmentyy asiakkaiden muutamista kommenteista poistuu paikalta. Missä oma tahto, missä päämäärä, missä esteet sen edessä.
Esikuva: Mieleen tulee hakematta maalaiskomeidiat ja kun en ole niiden ylin ihailija tämä ei oikein innosta. mutta katsojansa tarina varmaan löytää.
Parannusehdotus: Päähenkilön pitäisi toimia päämääränsä saavuttaakseen. Pitäisi kehitellä "pakko", joka pakottaa pärjäämään siivousfirmassa, joka paljastuukin ihan muuksi. Jos ei pärjää niin hukka perii, perintö menee, vaimo jättää tms. Kamppaillessaan hän joutuisi luovimaan, ettei paljastaisi firman todellista luonnetta.
-
Marjo Tiitto: 80E
Ylen sivuilla kehutaan tarinan nimen (80 E) olevan peräti "nerokas". Miten nimi joka ei kerro tuottajalle mitään voi olla hyvä? Senhän pitäisi jo herättää kiinnostus perehtyä tarinaan.
- Täältä sentään löytyi tarinan idea muutamaan riviin tiivistettynä:
Alkusysäys: Riitta saa vahinkorinnat.
Käänne 1: Lauri torjuu kauhistuneena Riitan muodonmuutoksen.
Midpoint: Annele alkaa kiusata ja piinata Riittaa.
Käänne 2: Ninnan poikaystävä lähentelee Riittaa ja rikkoo äidin ja tyttären välit.
Kliimaksi: Annele saa viekoiteltua Laurin sänkyyn ja paljastaa sen Riitalle.
Ratkaisu: Riitta käräyttää Annelen sisäpiirikaupoista ja vaihtaa itse työpaikkaa.
- Ei paha: "vahinkotissit sotkevat päähenkilön elämän", on ainakin tuore idea. Tuostahan saa vaikka mitä. Tosin jo tästä lyhennelmästä näkee, että päähenkilö Riitta on jällen toimien kohde ja uhri ja intoutuu vasta lopussa kostotoimenpiteeseen. Kun ihan oikeastihan päähenkilön tulisi pyrkiä selvittämään ongelmansa, hänen toiminan motiivin tulisi olla mahdollisimman jalo, jotta katsoja voisi hänen jyrkätkin tekonsa hyväksyä.
- No jokatapauksessa idean perusteella odotan miesten hullaantuvan ja sekoavan häkeltyineinä, harmaasta hiirestä tulee yhdessä yössä seksiobjekti ja ihailun kohde. Odotan kateellisten naisten järjestävän hurjia vihanpurkausten sävyttämiä esteitä päähenkilön tielle. Mustasukkaisen aviomiehen piikkin voi rakentaa vaikka mitä.
- Treatmentiin siis. Piti tulla silmäluomet, tulikin uudet rinnat. Päähenkilö on aika vaimea, mitä tuosta, hän tuntuu tuumivan lääkärin vuotella istuessaan. Kotona aviomies menee oksentamaan inhotessaan vaimonsa uusia rintoja (!) ja päähenkilö lähtee vaateostoksille. Heti aloituksessa on kaksi helmasyntiä: epäuskottavuutta ja laimeutta. Noh, suomalaisia kun ollaan niin sallittakoon vähäeleinen aloitus.
- Ilkeä pomo (nainen), innostuneita (mies)asiakkaita. Harmi vain että pomoa eivät rinnat tee ilkeäksi, hän kun on ollut ilkeä jo aiemmin.
- Aviomies tuntee mustasukkaisuutta rintojen muissa miehissä herättämään kiinnostuksen vuoksi mutta myös inhoa vaimon uusia rintoja kohtaan. Mitä hän siis oikeastaan tuntee? Sekavaa. Ja mitä tuntee päähenkilö, sitä ei tarina paljasta. Rinnat saavat olla kyllä aika isot jotta ne olisivat jonkun miehen mielestä "inhottavat". Epäuskottava mies! (1. pettymys)
- Rinnat tuovat menestystä työssä, mutta ilkeä pomo nolaa parhaaksi työntekijäksi nouseen päähenkilön julkisesti. Epäuskottavaa! Ja missä on päähenkilön oma tahto, päämäärä? (2. pettymys)
- Pahoja epäjohdonmukaisuuksia tarinan kulussa. Päähenkilön mies on inhonsa kanssa pääsemättömissä. Ai siitäkö tulikin tarinan keskeinen ongelma? Mutta mieshän on sivuhenkilö ja inho epäuskottava reaktio (kun kerran muut miehet rinnoista innostuvat).
Päähenkilö ei edelleenkään tahdo mitään, eikä hänellä ole päämäärää vaan hän palaa sairaalaan ja on siellä jälleen objektina sen sijaan että olisi subjektina ja veisi tarinaa toiminnallaan eteenpäin. Pomo jatkaa epäuskottavaa parhaan työntekijänsä julkista nolaamista pyrkien mihin? Sabotoimaan parhaan työntekijänsä työhalut? Epäuskottavaa. Pomo toimii ja vie draamaa eteenpäin, päähenkilö seuraa katseella.
Esikuva: Mieleen tulee jotkut Jim Carreyn komediat joissa päähenkilö muuttuu persoonaltaan toiseksi tai saa jonkun uuden ominaisuuden, jonka avulla/josta huolimatta hän yrittää saavuttaa päämääränsä.
Parannusehdotus: Päähenkilölle päämäärä tai tie (uusien rintojen myötä) kuljettavaksi heti alussa. Päähenkilö on liikaa uhri, toisten toimien tahdoton kohde.
-
Timo Louhikari: Rondo
- Jälleen nimi joka ei kerro lukijalle yhtään mitään? Sen pitäisi herättää kiinnostus. Vai onko tarkoitus ajaa tuottaja pois käsikirjoituksen ääressä tietokoneensa ääreen googlettamaan vierasperäistä nimeä ja suuntaamaan kiinnostuksensa hakukoneen tuottamiin tuloksiin käsikirjoituksen sijaan?
- Okei minä googlaan. Rondo.
- Päähenkilö on nimeltään Rondo. Eipä löydy tiivistelmää. On siis taas kahlattava treatmentia läpi.
- Tuntuu että kirjoittaja tahoisi varsin uuvuttaa kiireisen tuottajan. Ensin on prologi (treatmentissa!) ja sitten kappale jonka hän on nimennyt sanoilla "tarinan alku." Tarina ei kuitenkaan ala tästä (eikä päähenkilöäkään esitellä) eikä vielä seuraavastakaan kappaleesta vaan vasta seuraavasta.
- Tarinan alussa Rondo vapautuu vankilasta ja majoittuu ja katselee kaverinsa tavaroita. Sitten mennään tapaamaan ex-vaimoa joka hämmästyy. Ei herkutella toiminnalla, mutta nyt päähenkilö sentään tahtoo. Hän tahtoo tavata tyttärensä 10 vuoden jälkeen. Ex-vaimo ei kuitenkaan anna tyttären yhteystietoja ja karski vankilakundi tyytyy siihen ja poistuu paikalta. Laihanlaista keitosta. (1. pettymys)
- Päähenkilön tahdon suunta paljastauu: hän haluaa aloittaa uuden elämän vankilan jälkeen eikä tahdo sotkeutua enää rikoksiin. Iso estekin tälle paljastuu, hän on velkaa huumeiden välittäjälle. Ei järin omaperäistä mutta tahto ja este sentään paljastuivat.
- Tytärtä käydään katsomassa, ei siitä sen kummempaa. Jäykkää on tietysti 10 vuoden jälkeen.
- Huumeidenvälittäjä vaatii Rondolta viimeisen palveluksen velan kuittina. Ei järin omaperäistä, mutta juoni etenee kuitenkin.
- Tytär häpeää Rondon vanhaa autoa. Rondolle tarjotaan työtä työvoimatoimistosta. Rondo riitaantuu tyttärensä kanssa jota yritti lähentyä. Rondo seuraa tyttärensä kuvauksia ja menee piknikille. Hohhoijaa... Ei kyllä jaksa kiinnostaa millään.
Esikuva: Vankilasta vapautuvien selviytymistarinoita on maailma väärällään. Heikolla hoidolla olleesta Tytär-isä -suhteesta oli hyvä kuvaus The Wrestlerissä.
Parannusehdotus: Tarina pitäisi laittaa väkevämmin ja vähemmän ennalta-arvattavasti liikkeelle. The Blues brotherskin alkoi vankilasta pääsemisellä. Se imaisi mukaansa heti.
-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)