Hyviä elämänkertoja ja muistelmateoksia

Olen jo useamman vuoden ajan lukenut lähes pelkästään elämänkertoja tai omaelämänkertoja tai muistelmateoksia. En oikein tiedä miksi lukemiseni onkin näin vinoutunut. Jossain vaiheessa kaunokirjallisuus vain alkoi tuntua jotenkin kevyeltä, kun se oli kokonaan keksittyä. Runot tuntuivat täysin huuhaalta.

Harvoin olen jättänyt omaelämänkertaa kesken. Tekstissä on ollut imua, kun se on ollut itse koettua. Eiköhän se ole sama "totuudellisuus" joka näiden tosi-tv -ohjelmienkin suosiota selittää.

Tässä listaa lukemistani elämänkerroista ja muistelmateoksista.

* Wladyslaw Szpilman: Pianisti
- Selviytymistarina II-maailmansodan ajalta
- Polanski on tehnyt tämän pohjalta kuuluisan elokuvansa. Aikalailla elokuva tapahtumat poikkeavat kirjan tapahtumista, mikä oikeastaan vain lisää molempien kiinnostavuutta.

* Wieslaw Kielar: Anus mundi
- keskitysleirikuvaus

* Vuokko Niskanen: Mieheni Mikko ja minä

* Mies Reenkola: Mammanpojasta naisten mieheksi
- Parhaita lukemiani elämänkertoja. Suorastaan häikäilemättömän rohkea kuvaus, jossa kirjoittaja ei tunnu välittävän mahdollisista julkaisun jälkeisistä pahoista puheista (joilta hän ei säästynyt), vaan kirjaa omat virheensä itseään säästelemättä ja asiat niinkuin ne olivat.

* Lauri Tuomi: Aika on tallettaa 1
- Pappismiehenkin elämänkerta voi olla todella kiinnostava, tässä sen ensimmäinen osa. Toista osaa en ole vielä saanut käsiini.
- Etenkin kuvaus 30-luvun armeijasta jäi mieleen.

* Usko Viitanen: Laulujen Lunnaat
- Ryysyistä rikkauksiin -tyyppinen laulajan elämänkerta. Viitanen oli niin köyhistä oloista että sairasti lapsena riisitaudin ja joutui nuorena varastamaan ruokaa pysyäkseen hengissä.

* Jorma Ojaharju: Antti Litja Mies joka oppi sanoman EI
- Tästä on arvio toisaalla blogissa. Rehellistä tilitystä on aina hieno lukea.

* Sven Pahajoki: Leo Lastumäki, tarinoita elämän varrelta
- Tämän lukemisesta on jo useita vuosia mutta edelleen voin muistaa sen miten häpeilemättä ja rohkeasti Lastumäkikin käy läpi elämänsä vaiheita

* Ralf Sund: uhrataan puoluesihteeri

* Urpo Leppänen: Vaimoja, valtaa, vastuksia
- Leppäsenkin elämänkerrasta huokui suoruus. Varmaankin usein ihmiset ryhtyvät kirjoittamaan elämänkertaa tilanteessa, missä muu kuin rehellisyys ei tunnu tärkeältä.

* Martti Kainulainen: Taiteen takapihalta, teatterimuistelmat
- Kainulaisen muistelmista saattoi lukea riveiltä mutta myös niiden välistä katkeruudesta elämää kohtaan. Hän ei kokenut saavansa arvostusta työssään ja toivotut onnelliset eläkevuodet jäivät haaveeksi vaimon sairastuttua.

* Matti Otala: Uskalla olla viisas
- Tästä elämänkerrasta huokui sellainen omahyväisyys että harkitsin voisiko tätä edes sijoittaa "Hyviä elämänkertoja" -otsikon alle. Sitten päätin sijoittaa sen tähän juuri siksi.
- Alunperin tartuin tähän kirjaan jostain lukemastani arviosta, missä Otalan osuuden Kari Kairamon itsemurhaankin osin johtaneessa Nokian kriisissä arveltiin olleen merkittävän. Aiheesta ei kuitenkaan elämänkerransivuilla sen enempää ollut. Otala kehui Kairamoa jonka sanottiin kasvuhuumassa tehneen monia virheitä, ja lähti Nokiasta pian Kairamon kuoleman jälkeen.

* Aino Räty-Hämäläinen: Pohja se on miunkii säkis (Tapio Hämäläisen elämänkerta)
- Tapio Hämäläinenkin taisi olla mukana Edvin Laineen Pyynikin kesäteatteriin ohjaamassa Tuntemattomassa, josta myös Litja elämänkerrassaan kirjoittaa. Laine halusi mukaan samoja näyttelijöitä kuin elokuvassaan, vaikka nämä olivat jo aika iäkkäitä. Linnahan kuvasi kirjassaan parikymppisiä nuorukaisia. Näyttelijät ryhtyivät tästä syystä nimittämään työpaikkaansa "Pyynikin setäteatteriksi".

* Matti Saari: Kari Kairamo
- mikä saa menestyvän firman pääjohtajan ja elämässään menestyneen miehen päätymään itsemurhaan? Siihen kysymykseen lähdin hakemaan vastausta, kun tähän kirjaan tartuin.

Kuolema, Solzenitsyn ja Epikuros

Olen pitkin vuotta lukenut Alkesandr Solzenitsynin kirjaa "Ensimmäinen piiri". Lukeminen on tökkinyt pahasti, olen jättänyt kirjan pitkiksi ajoiksi lojumaan ja palannut siihen, kun muuta luettavaa ei ole ollut käsillä.

Lukukokemus on lievästi sanoen kärsinyt kun henkilöt ovat unohtuneet pitkien lukutaukojen aikana eikä juonikaan ole oikein auennut. Jokainen lukukerta on aukaissut ikäänkuin uuden irrallisen tarinan, kun aikaisemmin luettu on jäänyt unohduksiin.

Yllättäen toisen osan loppupuolella kiinnostukseni kirjaan heräsi uudelleen. Herätyksen aiheutti hyvä aforismi, jossa Slozenitsyn lainaa mukaellen Epikurosta.

" Kuolema ei meitä liikuta. Silloin kun olemme, ei ole kuolemaa, ja kun kuolema tulee,
meitä ei ole."

Aiheesta lisää.

-

Sain myös kirjan juonesta jotenkin kiinni kun tarinan loppuratkaisut ovat lähellä. Ensimmäinen kerta kuin näin käy, aiemmin lojumaan jääneet kirjat ovat jääneet kesken. Todennäköisesti hyvä kieli piti pihdeissään, vaikka henkilöihin tutustuminen jäikin puolittaiseksi.

Löysin Epikurokselta toisenkin hyvä ajatuksen:

"Mikään ei riitä sille, jolle riittävä on liian vähän."

Epikuros piti filosofian tehtävänä ihmisten vapauttamista

maailmantuskasta, intohimoista ja uskonnollisista kriiseistä.

Hänen kirjoittamissa elämänohjeissa suositaan kohtuullisuutta,

ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on, ja nauti siitä paljon.

Kirjat: Antti Litjan elämänkerta

Kun ihminen on rehellinen, kuten Antti Litja elämänkerrassaan selvästi on, ei kovin kriittinen käsittely kritiikissäkään tunnu asialliselta. Sillä juuri rehellisyys on itseisarvo elämänkerrassa, juuri se määrittää pääasiassa sen, onko elämänkerta huono, vai hyvä, vai erinomainen.

Ehkä siis sanomalla jo tässä aluksi, että Litjan kirja on minusta erinomainen elämänkerta, voin lunastaa oikeuteni puuttua joihinkin yksityiskohtiin kriittisesti, ne kun jäivät vaivaamaan.




Jorma Ojaharjun kirjoittamassa Antti Litjan elämänkerrassa (Antti Litja Mies joka oppi sanomaan ei) Antti Litja muistelee nuoruuttaan.

"Päätin edelleen kehittyä pussaajana ja kuuntelin kavereitten kokemuksia asiasta. - Heidän mukaansa korkeampaan suutelotekniikkaan kuului kielen kuljettaminen tytön etuhampaita pitkin.

Hyvä etten sanut haavoja kieleeni kun tätä ensimmäisen kerran kokeilin. Tytön suussa ei nimittäin ollut hampaita, oli vain muutama terävä piikki. Siksi hän oli koko illan ollut niin hiljainen."

Tällaisia herkullisia ja humoristisia anekdootteja kirja on täynnä.

Nuoruus- ja lapsuusmuistot haukkaavat elämänkerrasta yllättävän ison osan. Herkän luonteensa Litja paljastaa siinä, että hän kyllä lausuu lapsuutensa olleen onnellista, mutta kirjan sivuille on purettu lapsuudesta ne traumaattisimmat ja kipeimmät epäoikeudenmukaisuudet.

Ojaharju kirjoittaa sujuvaa tekstiä vaikka paikoin tekstissä on hutiloinnin tuntua. Joka toiselle sivulle Ojaharju on Litjan suoraan lainaukseen sijoittanut Eskon puumerkkinsä lisäämällä ensimmäisen lauseen perään joko "Litja muistelee" tai "Litja kertoo". Lisäykset tökkäävät silmään sormen tavoin: totta helvetissä se on Litja joka minä-muodossa tekstiä latelee, kukapa muu se voisi olla.

Enpä muista milloin olisi moinen pieni yksityiskohta ärsyttänyt näin.

Samoin pistää silmään Ojaharjun "niin myös tämän kirjoittaja" -tyyliset kommentit, joilla Ojaharju tahtoo osallistua Litjan tarinointiin. Ne ihan turhaan potkaisevat lukijan pois siitä maailmasta johon Litjan tarinat ovat hänet tuudittaneet ja kyydittäneet. Loppua kohti kirjoittajan kommentit kirjasta katoavat. Olisiko käynyt niin että kohde itse olisi lopussa ottanut kynän käteensä. Ilmaisu jokatapauksessa paranee, mennään asioiden ytimeen ilman ojaharjusmaisia koukeroita ja koristeita,.

Puolessa välissä kirjassa hämärtyy alkuosaa jotenkin sitonut aikajana. Kirja muuttuu ryyppy-retkiltä kertyneiden helmien ja humorististen anekdoottien kokoelmaksi. Tämä ei ole kuitenkaan moite vaan huomio, vaikken voi välttyä ajatukselta, että muistelu romantisoi ryyppyreissuja poimimalla monien reissujen tapahtumista ne helmet, monenkirjavista sekoiluista ne parhaat - tai pahimmat.

Yhtäkaikki ei voi kuin ihmetellä sitä viinanlotrauksen määrää ja ihastella sitä sutkausten ja hauskojen sattumusten määrää, joka noilta retkiltä on kirjan sivuille säästynyt. Niiden määrä on niin suuri että kirja onnistuu jossain määrin olemaan myös yhdenlaisen elämänmuodon kuvaus.

Elämänmuodon joka vain harvoille on edes mahdollinen johtuen normeista, joihin niin mielellämme kiinnitymme sekä perheeseen, työhön ja muihin paljon turhempiinkin asioihin liittyvistä sitoumuksista, joita elämämme on täynnä.

Vaikka Litja on itseään kohtaan armoton eikä säästele itseään vaan paljastaa rehellisesti monet karut heräämiset, ei hän kuitenkaan juurikaan puutu niihin moniin harmeihin ja murheisiin ja eri tasoisiin haittoihin joita juominen lähipiirille varmaankin aiheutti. Toisaalta miksi pitäisikään, hän kertoo asiat omasta näkökulmastaan kuten kuuluukin.

Kirjassa vieraileva Esko Roine kertoo joskus ihmetelleensä, miksi hurujoukon piti näytöksen jälkeen lähteä ostamaan se pimeä pullo ja ajaa sitten taksilla ilonpitoon. Eikö olisi kannattanut ostaa viinat kaupasta ja mennä bussilla, hän oli kysynyt ja saanut vastaukseksi Ahti Kuoppalan "Et sää poika kyllä mitään ymmärrä"-lausahduksen.

Tämä kuvaa erinomaisesti tuon boheemin elämäntavan ytimen, jonka kaikenlainen suunnitelmallisuus ja vähänkin suurempi vastuullisuus olisi romuttanut. Kun elämässä oli vain yksi tai kaksi kiinnekohtaa (esim. jokailtainen näytös), saattoi muina aikoina antaa virran viedä.

Ja virta vei välillä hurjaan menoon, toisinaan rauhoittui suvantopaikaksi, mutta yhtäkaikki omat tai muiden suunnitelmat ja päätökset eivät sen kulkua rajoittaneet. Asiat etenivät päähänpälkähdyksestä toiseen, vain raha rajoitti toisinaan herrajoukon menoa. Huolettomuutta, vastuuttomuutta, vapautta, harvapa meistä sellaista saa kokea elämässään yhtä iltaa tai muutaman viikon etelänmatkaa pidempää aikaa kerrallaan. Suurin osa ei taida edes haluta, elämä moniin eri velvoitteisiin mukautujana on niin paljon yksinkertaisempaa.

Kirja on hyvä kuvaus erinomaisesta , mutta kuluttavasta elämästä, joka on pakko jättää taa, jos tahtoo jatkaa elämistä. Tämäkin tosiasia tulee hyvin ilmi tuon tuostakin Litjan muisteluissa.

Kirjan loppupuolella Litja intoutuu hurjaan kuvaukseen ottielämänsä loppuhuipennuksesta harhoineen ja epiliptisine kohtauksineen. Verta oksennetaan ja matkaan tarkoitetut apurahat juodaan jo ennen reissua. Silti seikkailu jatkuu ja kaikesta selvitään, vaikka Saksan reissulla suurkaupungin taksille ei hotellin osoitteeksi ole antaa muuta kuin: juna siellä vihelsi. Pariisiinkin päästään, eikä vauhtia hidasta edes se, ettei rahaa ollut koneesta astuessa penniäkään taskussa.

Tämän iltapäivälehtienkin noteeraman ja lähes päähenkilön hengen vieneen hurjailun jälkeen Litjan kirja saa arvoisensa päätöksen. Hän raitistui ja hankki purjeveneen: "Keula nousi ja laski hiljaa ja tuuli suhisi purjeissa. Olin liikkuttunut ja sanomattoman onnellinen."

-

Näyte Litjan kertojankyvyistä:

"Esityksen piti alkaa seitsemältä, hän kertoo. - Ja heräsin jostain ihme murjusta. Kello oli varttia vailla, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä missä olen."

"Muistin, että Hämeenkadun kulmassa on taksiasema, ja hyssytin sinne. Kello oli jo seitsemän vailla seitsemän. Tiesin että toinen soitto on jo soinut.

- Loikkasin mersuun ja käskin ajaa niin nopeasti kesäteatteriin kuin mahdollista. Kuski lähtee painamaan niska kyrmyssä. Nousimme Piispankurvin käänteen, ajoimme suoraa rataa Pyynikin rinnettä. Olin niin hermona että tärisin.

Kuski kysyy:
- Onko siellä ruvettu näytteleen aamuisinkin?

Kello oli todellakin seitsemän, mutta aamulla."


*

Antti Litja imdb:ssä.

Kirjoja

Aino Räty-Hämäläinen: Pohja se on miunkii säkis

- Tapio Hämäläisen elämänkerta

*

Lauri Tuomi: aika on tallettaa

- pappismiehen elämänkerran ensimmäinen osa.

*

Teuvo Saavalainen: Ja poika vaikenee….

- omaelämänkerrallinen romaani pojan kuolemasta

*

Mies Reenkola: Mamman pojasta naisten mieheksi

- lääkärin värikäs kertomus lapsuudestaan, opiskelustaan ja sotavuosistaan.