Päätalo istahtaa kesken kosteiden harjannostajaisjuhlien pöytään ja hänen luottokaverinsa istahtaa vastapäätä. Kaverin ilme kertoo, että on odotettavissa mielenkiintoinen keskustelu, ehkä herkullisia kommentteja juhlien kulusta. Kaveri on selvästi rennompi mies kuin jäykkä Päätalo, onpa mukava kuulla miten jäykästi Päätalo vastailee rennon kaverinsa jutusteluun ja miten maailmaa nähneet miehet rakennustöiden kulkua kommentoivat.
Miehet katsahtavat toisiinsa, jompi kumpi sanoo jotain, vai sanooko? Ihan varma ei voi olla, eikä siitä mitä sanottiin saanut oikein selvääkään. Sillä ei ole merkitystä, sillä tarinassa viiletetään jo eteenpäin. Katsoja jätetään yksin tuumimaan millaisen keskustelun hän noin herkullisesta istutuksesta olisi halunnut nähdä tai kenties ITSE tehnyt.
-
Olen taas vilkuillut suomalaista draamaa (Päätalo, Taivaan tulet) ja todennut, että jostain syystä suomalaiset draamantekijät pelkäävät pitkiä vuoropuheluita.
Ehkä pohjalla on ihan hyvä asiakaslähtöisyys, ei haluta kyllästyttää katsojaa ja ajatellaan että puhe se vasta onkin pitkästyttävää etenkin TV-tuotannoissa. Eihän sitä jaksa kuunnella Erkkikään. Toimintaa on oltava, nujakointia, tupakointia tai vaikka kävelyä, mutta ei puhetta, sillä sehän pidentäisi kohtauksen pituutta, joka ei mielellään saisi olla puolta minuuttia pidempi - minuuttikin on jo siinä ja siinä voiko sellaista näyttää.
-
Olemme insinöörikansaa, kai se on näin todettava. Draaman laatuakin halutaan mitata mittatikulla.
Jos kohtauksessa minuutteja - tai käsikirjoitusvaiheessa sivuja - useampia, se ei voi toimia, siitä voi tulla kunnon draamaa eivätkä pitkät turinoinnit sovi TV-tuotantoon. Toista oli 70-luvulla, silloin kaikki oli niiin hidasta ja katsojat tykkäsivät. Mutta ei enää, hektinen elämänmuoto, musiikkivideoiden nopeatempoisuuteen oppimat ja opetetut katsojat eivät kestä puolta minuuttia pidempää dialogia.
Miten tässä näin kävi? Miksi katsojien pitkästymistä pelätään kuin ruttoa, eikä osata erotella jyviä akanoista?
Ehkä kyse on loppujen lopuksi juuri tästä jälkimmäisestä. Kun tavaksi on tullut ajatella, ettei käsikirjoitus voi olla valmis ennenkuin sitä on porukalla hiottu ja mietitty ja kirjoitettu ja kirjoitettu vielä kerran uudelleen, menetetään tässä myllyssä kosketus tekstin sisältöön.
Tuotantovaiheen myllyssä menetetään itseasiassa yhteys katsojaan.
Katsoja ja draaman tekijä nimittäin poikkeavat yhdessä suhteessa radikaalisti toisistaan. Siinä kun katsoja on näkee draamateoksen sen yhden ja ainoan kerran, on tekijä kahlannut sitä läpi kymmeniä kertoja käsikirjoitusvaiheessa. Siitä on tullut hänelle tuttu, hän tuntee dialogin tavun tarkkuudella.
Ja mikäli hän ei ole painanut mieleensä ensimmäistä lukukertaa ja sen herättämiä tuntemuksia, on hän vaarassa ajautua auttamattomasti eri raiteelle kuin katsoja. Ja kun hän on ajautunut eri raiteelle, eihän enää tiedäkään miten katsojan näkee kunkin kohtauksen, mitä hän kenties toivoo näkevänsä, mitä hän kenties pelkää, mikä häntä kenties naurattaa. Ja jos hän ei tiedä mitä katsoja tarinasta sen eri vaihessa ajattelee, ei hän tietenkään voi tehdä katsojan kannalta hedelmällisiä ratkaisuja hioessaan ja kirjoittaessaan ja kirjoittaessaan vielä kerran koko tarinaa uusiksi.
Kun teksti käy tutuksi, siitä löytää eri asioita, kun silloin kun se ei vielä ole tuttu. Ja kun se käy oikein tutuki, se rupeaa kyllästyttämään. Eihän tällaista paskaa kukaan jaksa katsoa, huokaa draamantekijä kyllästyttyään käsikirjoituksen kahdenteentoista versioon ollessaan kirjoittamassa sen kolmattatoista versiota. Miten hän jossain vaiheessa piti tätä jopa hyvänä tarinana!
Tällaisten ajatusten vallassa ei mikään ole helpompaa kuin kaivaa se mittatikku lipaston kaapista ja ryhtyä sen avulla napsimaan sivuja pois. Lyhyt on ytimekästä, pitkä kyllästyttää, lyhyt ei voi kyllästyttää, pitkä ei voi olla kiinnostavaa. Pois vain liiat sivut ja turhat sanat!
Niinpä dialogi, joka voisi katsojan kannalta olla hersyvän hauska tai joka voisi vastata juuri katsojaa askarruttavaan tarinan herättämään kysymykseen, lyhenee torsoksi tai lentää iloisesti bittiavaruuteen, ja kohtauksesta jossa katsoja odottaa kuulevansa kipinöitsevää sanailua, tuleekin kohtaus, jossa päähenkilöt istahavat pöytään, vilkaisevat toisiinsa, hörppäävät laseistaan, ja joku sanoo jotain, mistä ei saa selvää.
-
Miten sitten kuuluisi toimia? Mikä on kohtauksen hyvä pituus?
Hyvä pituus on sen oikea pituus. Jokaisen kohtauksen pitäisi olla juuri niin pitkä kuin se ansaitsee olla, vaikka se sisältäisikin vain puhetta, eikä juuri lainkaan toimintaa. Jos on tärkeä paikka, ja jos puhutaan päähenkilön (ja katsojan) kannalta tärkeistä asioista, voidaan puhua pitkäänkin pitkästyttämättä katsojaa.
Mutta sitä varten tekijän pitäisi osata hypätä katsojan housuihin ja nähdä työn alla oleva teos kuin katsoja vielä sen 13. käsisversion jälkeenkin. Jotta hän tässä onnistuisi, hänen pitäisi muistaa, miltä tuntui, kun hän käsikirjoituksen ensimäisen kerran luki.
Se voi olla vaikeaa, mutta se ei saa olla mahdotonta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elokuva. Näytä kaikki tekstit
maanantai 11. lokakuuta 2010
tiistai 5. lokakuuta 2010
Tony Curtis on kuollut
Mietin pitkään mitä tästä unohtumattomasta näyttelijästä ja viisi kertaa naimisissa olleesta naistenmiehestä voisin kirjoittaa.
Tutustuessani hänen elämäänsä panin merkille, että kaksi asiaa näyttää määrittäneen hänen elämänsä kulkua: naiset ja ura.
Äidin kaltoin kohtelema poika näyttää pitkin elämäänsä halunneen tulla hyväksytyksi? Ja yleisö hyväksyi hänet ja hän menestyi.
Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta Curtisin elämässä oli varhainen tuttavuus Marilyniin. He tapasivat toisensa jo ennen kuin heistä tuli tähtiä. He jakoivat saman unelman ja molemmat olivat rikkinäisestä kodista, kummatkin olivat jääneet ilman äidin lämpöä.
Luulenkin että enemmän kuin raha tai taiteellinen kunnianhimo heitä ajoi menestykseen tuo Curtisin mainitsema tarve tulla hyväksytyksi. Hylätystä lapsesta kasvaa hyväksyntää joka taholta hamuileva aikuinen.
Tämän lisäksi ei tarvittu kuin kaunis ulkomuoto ja tie Hollywoodin tähtitaivaalle oli auki.
Myöhemmin Curtis ei "Some Like It Hot" -elokuvan kuvauksissa malttanut pitää näppejään erossa teiniaikojen rakastetustaan, vaikka Marilyn oli naimisissa näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa.
Marilyn kertoi Curtisille saavansa lapsen, jonka isä tämä on.
- Olin järkyttynyt. Huoneessa oli niin hiljaista, että kuulin autojen renkaiden kirskunnan Santa Monica Boulevardilta.
Kun Curtis kysyi Milleriltä, mitä heidän pitäisi tehdä, tämä käski hänet tiehensä.
- Tee elokuva loppuun ja pysy poissa elämästämme, Miller tokaisi.
Curtis tuijotti Milleriä ja sen jälkeen itkevää Monroeta.
- Käännyin ja kävelin pois. Menin suoraan pukuhuoneeseeni ja lukitsin oven.
Myöhemmin Curtis sai tietää Monroen saaneen keskenmenon.
IS 7.8.2009
"I realized if I could [have sex with] a girl . . . a woman has accepted me. The main force in me was to be accepted by others. Not education, not money in my pocket, nothing except to be accepted by a girl."
"I even married Janet for my career. I could see the two of us could get more attention together. We had the paparazzi wherever we went, we were on the cover of all the movie magazines. It wasn't enough for a man to be cute, he had to be connected to the right woman..."
"All Tony ever wanted to be was a movie star. He didn't want to be the most dramatic actor," Jill Curtis said. "He wanted to be a movie star, ever since he was a little kid."
"I got nothing from her. I got slapped around is what I got."
[on his relationship with his mother]
"For a while, we were Hollywood's golden couple."
"I was very dedicated and devoted to Janet, and on top of my trade, but in her eyes that goldenness started to wear off. I realised that whatever I was, I wasn't enough for Janet. That hurt me a lot and broke my heart."
"I miss a pale-green Buick convertible with Dynaflow drive. I miss a little beach house in Malibu with the waves lapping on the beach."
[This was during his first months in Hollywood, when he would bring then-unknown Marilyn Monroe back to his beach house]
Tony Curtis imdb:ssä.
-
torstai 30. syyskuuta 2010
Parhaat elokuvat ja sarjat
Joskus - kovin harvoin - tulee mediavirrassa vastaan teoksia, jotka uppoavat siltään, joista ei tunnu löytyvän moitteen sijaa, vaikka yleensä olen varsin kriittinen katsoja - jopa siinä määrin että se kiusaa jo itseänikin. :)
Alan nyt pitämään kirjaa näistä ja yritän myös ylläpitää luetteloa parhaina pitämistäni elokuvista ja sarjoista.
Monet helmet unohtuvat joka paikasta tulvivan mediamössön alle.
Sellaisia tahdon nostaa esiin tässä ja kelpuutan mukaan monia vähän vähemmän esillä olleita ja jo unohtuneita mestariteoksia ja tahallisesti unohdan monet kaikkein ilmeisimmät teokset, esim monet imbd:n top-250 elokuvat.
Elokuvat:
- Doubt
- Sideways
- Moon
- Ponyo
- 12 Angry Men (alkuperäinen versio oli myös hyvä)
- Bein John Malkovich
- Pianisti
- The Chase
- Big Lebowski
- The Fabulous Baker Boys
- Life of Brian
- ---jatkuu toiste...
Sarjat:
lauantai 11. syyskuuta 2010
Kaksi elokuvaa
Al-Qaidan tekemistä terrori-iskuista tuli kuluneeksi yhdeksän vuotta.
Vuonna 2006 aiheesta valmistui peräti kaksi elokuvaa: Flight 93 ja United 93. Elokuvat käsittelevät molemmat vieläpä samaa lentoa. Tietenkin koska sillä lennolla matkustajat nousivat sankarilliseen kapinaan niin että kone ei koskaan saavuttanut päämääräänsä, joka oli todennäköisesti valkoinen talo.
Katsoin United 93 -elokuvan jo vuosia sitten. Kokemus oli järisyttävä. Elokuvan tunnelmat upposivat otolliseen maaperään, koska pelkään lentämistä. Muistan pysäyttäneeni elokuvan katsomisen useita kertoja ihan vain vetääkseni henkeä ja rauhoittuakseni. Minä suorastaan tärisin jännityksestä.
Parhaillaan tulee TV:stä elokuvista toinen - Flight 93. Tämä muistuttaa hämmästyttävällä tavalla tuota ensin näkemääni elokuvaa, mutta vaikutus ei ole lainkaan sama.
Epäilen että se johtuu siitä että tämäniltainen elokuva on yksinkertaisesti huonommin tehty. En kuitenkaan osaa eritellä missä suhteessa. Tuntuu siltä että pitäisi osata.
Ilmeisesti raja hyvän ja huono välillä on kuin se kuuluisa veteen piirretty viiva.
*
torstai 12. elokuuta 2010
Tuottajan silimin
Uutta suomalaista draamaa ruotimassa
Olen jo pitkään katsellut murheen vallassa suomalaista TV-elokuvaa. Se kun ei oikein imaise mukaansa. Onneksi sitä kuitenkin jotkut katsovat.
Suomalaiselle draamat ovat usein vähäverisiä. Ei rohjeta rakentaa kunnon dramaattista vääntöä, vaan usein ristiriidat ovat köykäisiä. Päähenkilöt ovat myös usein köykäisiä. Sen sijaan että he olisivat toiminnan vetäjiä, he ovat usein sivuhenkilöiden toiminnan tahdottomina kohtaloonsa alistuneina kohteina ja uhreina. Heillä ei ole kunnon päämäärää, eikä näin ollen voi olla isoja esteitä tuon päämäärän edessä.
Ja mikä kammottavinta, usein ristiriidat, joiden pitäisi olla draaman ydin, ovat epäuskottavia. Ja
jos ydin on mätä, ei siitä mitään hyvää voi syntyä.
-
Tutustuin YLE:n Kohtaus saitilla, siellä tehtailtuihin uusiin tarinoihin.
Leikin tuottajaa ja valitsin valmistuneista tarinoista satunnaisesti (kun nimien perusteella ei mikään tarinoista näyttänyt erityisen toisia kiinnostavammalta) muutamia.
Tuottajana suhtauduin tarinoihin hyvin kriittisesti. Tuottaja joutuu olemaan paljon ankarampi kuin tavallinen katsoja, hänellä kun on omaa rahaa ja siten oma tulevaisuus pelissä. Hän joutuu pohtimaan tarkkaan, onko tarinassa aineksia yleisömenestykseen ja hänen on innostuttava myös itse tarinasta.
Toisaalta vaikka olin ankara lukija, janosin tulla yllätetyksi iloisesti.
Perin pohjin kyllästyneenä suomalisen draaman kehnoon laatuun, haluaisin epätoivon vimmalla löytää sen tarinan joka saisi minut itkemään ja nauramaan, näyttäisi uuden tien suomalaiselle tarinankerronnalle, ponnistaisi omalta pohjalta ollen samalla universaali, hämmästyttäisi kaikki ja - täyttäisi salaisen unelmani päästä käsiksi ison rahan kansainvälisiin tuotantoihin.
Satoja ja tuhansia (huonoja) käsikirjoituksia läpikäyneenä tuottajana olen tietysti erityisen skeptinen, enkä usko tuosta joukosta mitään hyvää löytyvän. Sitä suurempi olisi siis iloni jos helmen risukasasta löytäisin.
Ensin haen tarinan idean. Pitäisi löytää muutaman rivin kuvaus siitä mistä lähdettäisiin ja ehkä jo siitäkin mihin päädyttäisiin. Heti idean nähtyäni pohtisin millaisen draaman itse noista lähtökohdista tekisin, millaset mahdollisuudet dramaattisiin vääntöihin siinä olisi.
Vaikken näkisi ideassa suurta ideaa, tarttuisin kuitenkin lyhennelmään, treatmentiin, ja kahlaisin sitä läpi niin pitkälle kun jaksaisin. Ehkä se näyttäisi että tarinassa olisi silti potentiaalia.
Sitä lukiessani vertaisin kirjoittajan tuotosta omiin sommitelmiini. Nehän eivät tietenkään menisi yksiin, mutta haluaisin nähdä olisiko kirjoittaja löytänyt ehkä jonkun yllättävän näkökulman aiheeseen, jota en itse osannut lainkaan ajatella tai olisiko draama ehkä väkevämpää kuin mihin itse uskoin tarinan idean antavan eväitä.
Vai olisiko kirjottaja ehkä hukannut ne mahdollisuudet jotka tarinassa ideaan tutustuessani näin olevan.
Erityisesti tarkkailin löytyisikö tarinasta hyvän tarinan pääelementit: päähenkilö jolla päämäärä, oma tahto päämäärän saavuttamiseksi ja paljon pelissä ja isoja vastuksia päämäärän edessä. Kaavamainen lähestymistapa, mutta usein toimivaksi todettu.
-
Treatmentia lukiessa annan virran viedä. Jos kohtaus innostaa minut lukemaan seuraavan, on muutaman sivun lyhennelmä pian luettu. Skeptisenä tuottajana en kuitenkaan usko montaakaan treatmentia loppuun asti lukevani.
Jos tarinan sommittelu tökkii, jos draama on laimeaa tai epäjohdonmukaista ja jos kauhistuksekseni löydän epäuskottavuuksia, jätän treatmentin luvun armotta kesken.
Tuottajalle kun aika on rahaa ja huonot tarinat saavat vain pahalle tuulelle, sillä pohjimmiltani olen suuri ja intohimoinen hyvän elokuvan ystävä. Sitkeänä sissinä aion kuitenkin sallia kirjoittajan tuottavan minulle kaksi pettymystä, kolmannen kohdatessani jätän lukemisen siihen.
Tällaisena tuottajana ja näillä metodeilla tartun siis uuteen suomalaiseen draamaan.
-
Marjo Lundvall: Helahoito
- En löytänyt tarjotusta materiaalista kaipaamaani muutaman rivin ideaa tarinasta. Tunnelma laski heti, joutuisin kahlaamaan treatmentia läpi.
- Alku on kuin suoraan TV2:n maalaiskomediasta. Poika porhaltaa isänsä hautajaisiin myöhässä ja rähjäisenä. Ei järin tuore aloitus, tietysti tarkoitus on että koko kirkkokansa näkee ja julkinen tuomio on selkeä ja sanaton. (1. pettymys)
- Äiti siistii rähjäistä poikaa ja pojalla on kavereita jotka haluavat hänet siivousfirmaansa töihin. Minkäköhän takia? Ja miksei itse poika päähenkilönä vielä halua yhtään mitään? Maalaiskomedialta vaikuttaa ja pahasti. (2. pettymys)
- käänne: siivousfirma näyttää olevan sotkeutunut johonkin hämärähommaan ehkä aikuisviihteen tekoon. No niin, hyvä käänne, mutta päähenkilö ei vieläkään halua mitään eikä vie tapahtumia vaan on ulkona kaikesta kuin lumipallo.
- Ahaa, tarinan idea paljastuu (päähenkilöllekin joka ei siis edelleenkään vedä toimintaa vaan on perässähiihtäjä). Siivousfirma onkin kulissi jonka suojissa miehet tarjoavat seksipalveluita. Rohkea kuvio, mutta miksi minusta edelleen että kyseessä on niin nähty juttu. Mutta kun seksiä tuli peliin, pitää lukea vielä.
- Siivousfirma ei olekaan kummoinen kulisissi, perustettu ilmeisesti vain jotta johdettaisiin harhaan päähenkilöille tärkeitä henkilöitä kuten äitiä ja tyttöystäviä (!). Haloo! Uskottavuuden ovia kolistellaan kun salainen firma hakee työntekijöitä julkisesti vuokratyöfirmasta. Mittani alkaa olla täysi.
- Päähenkilö näyttää täysin omaksuneen siivous-seksifirman toimintatavat!? Vaikka hän vasta ymmärsi mistä koko jutussa oli kyse, hän jo tarjoaa itseään naisille, mutta hämmentyy asiakkaiden muutamista kommenteista poistuu paikalta. Missä oma tahto, missä päämäärä, missä esteet sen edessä.
Esikuva: Mieleen tulee hakematta maalaiskomeidiat ja kun en ole niiden ylin ihailija tämä ei oikein innosta. mutta katsojansa tarina varmaan löytää.
Parannusehdotus: Päähenkilön pitäisi toimia päämääränsä saavuttaakseen. Pitäisi kehitellä "pakko", joka pakottaa pärjäämään siivousfirmassa, joka paljastuukin ihan muuksi. Jos ei pärjää niin hukka perii, perintö menee, vaimo jättää tms. Kamppaillessaan hän joutuisi luovimaan, ettei paljastaisi firman todellista luonnetta.
-
Marjo Tiitto: 80E
Ylen sivuilla kehutaan tarinan nimen (80 E) olevan peräti "nerokas". Miten nimi joka ei kerro tuottajalle mitään voi olla hyvä? Senhän pitäisi jo herättää kiinnostus perehtyä tarinaan.
- Täältä sentään löytyi tarinan idea muutamaan riviin tiivistettynä:
- Ei paha: "vahinkotissit sotkevat päähenkilön elämän", on ainakin tuore idea. Tuostahan saa vaikka mitä. Tosin jo tästä lyhennelmästä näkee, että päähenkilö Riitta on jällen toimien kohde ja uhri ja intoutuu vasta lopussa kostotoimenpiteeseen. Kun ihan oikeastihan päähenkilön tulisi pyrkiä selvittämään ongelmansa, hänen toiminan motiivin tulisi olla mahdollisimman jalo, jotta katsoja voisi hänen jyrkätkin tekonsa hyväksyä.
- No jokatapauksessa idean perusteella odotan miesten hullaantuvan ja sekoavan häkeltyineinä, harmaasta hiirestä tulee yhdessä yössä seksiobjekti ja ihailun kohde. Odotan kateellisten naisten järjestävän hurjia vihanpurkausten sävyttämiä esteitä päähenkilön tielle. Mustasukkaisen aviomiehen piikkin voi rakentaa vaikka mitä.
- Treatmentiin siis. Piti tulla silmäluomet, tulikin uudet rinnat. Päähenkilö on aika vaimea, mitä tuosta, hän tuntuu tuumivan lääkärin vuotella istuessaan. Kotona aviomies menee oksentamaan inhotessaan vaimonsa uusia rintoja (!) ja päähenkilö lähtee vaateostoksille. Heti aloituksessa on kaksi helmasyntiä: epäuskottavuutta ja laimeutta. Noh, suomalaisia kun ollaan niin sallittakoon vähäeleinen aloitus.
- Ilkeä pomo (nainen), innostuneita (mies)asiakkaita. Harmi vain että pomoa eivät rinnat tee ilkeäksi, hän kun on ollut ilkeä jo aiemmin.
- Aviomies tuntee mustasukkaisuutta rintojen muissa miehissä herättämään kiinnostuksen vuoksi mutta myös inhoa vaimon uusia rintoja kohtaan. Mitä hän siis oikeastaan tuntee? Sekavaa. Ja mitä tuntee päähenkilö, sitä ei tarina paljasta. Rinnat saavat olla kyllä aika isot jotta ne olisivat jonkun miehen mielestä "inhottavat". Epäuskottava mies! (1. pettymys)
- Rinnat tuovat menestystä työssä, mutta ilkeä pomo nolaa parhaaksi työntekijäksi nouseen päähenkilön julkisesti. Epäuskottavaa! Ja missä on päähenkilön oma tahto, päämäärä? (2. pettymys)
- Pahoja epäjohdonmukaisuuksia tarinan kulussa. Päähenkilön mies on inhonsa kanssa pääsemättömissä. Ai siitäkö tulikin tarinan keskeinen ongelma? Mutta mieshän on sivuhenkilö ja inho epäuskottava reaktio (kun kerran muut miehet rinnoista innostuvat).
Päähenkilö ei edelleenkään tahdo mitään, eikä hänellä ole päämäärää vaan hän palaa sairaalaan ja on siellä jälleen objektina sen sijaan että olisi subjektina ja veisi tarinaa toiminnallaan eteenpäin. Pomo jatkaa epäuskottavaa parhaan työntekijänsä julkista nolaamista pyrkien mihin? Sabotoimaan parhaan työntekijänsä työhalut? Epäuskottavaa. Pomo toimii ja vie draamaa eteenpäin, päähenkilö seuraa katseella.
Esikuva: Mieleen tulee jotkut Jim Carreyn komediat joissa päähenkilö muuttuu persoonaltaan toiseksi tai saa jonkun uuden ominaisuuden, jonka avulla/josta huolimatta hän yrittää saavuttaa päämääränsä.
Parannusehdotus: Päähenkilölle päämäärä tai tie (uusien rintojen myötä) kuljettavaksi heti alussa. Päähenkilö on liikaa uhri, toisten toimien tahdoton kohde.
-
Timo Louhikari: Rondo
- Jälleen nimi joka ei kerro lukijalle yhtään mitään? Sen pitäisi herättää kiinnostus. Vai onko tarkoitus ajaa tuottaja pois käsikirjoituksen ääressä tietokoneensa ääreen googlettamaan vierasperäistä nimeä ja suuntaamaan kiinnostuksensa hakukoneen tuottamiin tuloksiin käsikirjoituksen sijaan?
- Okei minä googlaan. Rondo.
- Päähenkilö on nimeltään Rondo. Eipä löydy tiivistelmää. On siis taas kahlattava treatmentia läpi.
- Tuntuu että kirjoittaja tahoisi varsin uuvuttaa kiireisen tuottajan. Ensin on prologi (treatmentissa!) ja sitten kappale jonka hän on nimennyt sanoilla "tarinan alku." Tarina ei kuitenkaan ala tästä (eikä päähenkilöäkään esitellä) eikä vielä seuraavastakaan kappaleesta vaan vasta seuraavasta.
- Tarinan alussa Rondo vapautuu vankilasta ja majoittuu ja katselee kaverinsa tavaroita. Sitten mennään tapaamaan ex-vaimoa joka hämmästyy. Ei herkutella toiminnalla, mutta nyt päähenkilö sentään tahtoo. Hän tahtoo tavata tyttärensä 10 vuoden jälkeen. Ex-vaimo ei kuitenkaan anna tyttären yhteystietoja ja karski vankilakundi tyytyy siihen ja poistuu paikalta. Laihanlaista keitosta. (1. pettymys)
- Päähenkilön tahdon suunta paljastauu: hän haluaa aloittaa uuden elämän vankilan jälkeen eikä tahdo sotkeutua enää rikoksiin. Iso estekin tälle paljastuu, hän on velkaa huumeiden välittäjälle. Ei järin omaperäistä mutta tahto ja este sentään paljastuivat.
- Tytärtä käydään katsomassa, ei siitä sen kummempaa. Jäykkää on tietysti 10 vuoden jälkeen.
- Huumeidenvälittäjä vaatii Rondolta viimeisen palveluksen velan kuittina. Ei järin omaperäistä, mutta juoni etenee kuitenkin.
- Tytär häpeää Rondon vanhaa autoa. Rondolle tarjotaan työtä työvoimatoimistosta. Rondo riitaantuu tyttärensä kanssa jota yritti lähentyä. Rondo seuraa tyttärensä kuvauksia ja menee piknikille. Hohhoijaa... Ei kyllä jaksa kiinnostaa millään.
Esikuva: Vankilasta vapautuvien selviytymistarinoita on maailma väärällään. Heikolla hoidolla olleesta Tytär-isä -suhteesta oli hyvä kuvaus The Wrestlerissä.
Parannusehdotus: Tarina pitäisi laittaa väkevämmin ja vähemmän ennalta-arvattavasti liikkeelle. The Blues brotherskin alkoi vankilasta pääsemisellä. Se imaisi mukaansa heti.
-
Olen jo pitkään katsellut murheen vallassa suomalaista TV-elokuvaa. Se kun ei oikein imaise mukaansa. Onneksi sitä kuitenkin jotkut katsovat.
Suomalaiselle draamat ovat usein vähäverisiä. Ei rohjeta rakentaa kunnon dramaattista vääntöä, vaan usein ristiriidat ovat köykäisiä. Päähenkilöt ovat myös usein köykäisiä. Sen sijaan että he olisivat toiminnan vetäjiä, he ovat usein sivuhenkilöiden toiminnan tahdottomina kohtaloonsa alistuneina kohteina ja uhreina. Heillä ei ole kunnon päämäärää, eikä näin ollen voi olla isoja esteitä tuon päämäärän edessä.
Ja mikä kammottavinta, usein ristiriidat, joiden pitäisi olla draaman ydin, ovat epäuskottavia. Ja
jos ydin on mätä, ei siitä mitään hyvää voi syntyä.
-
Tutustuin YLE:n Kohtaus saitilla, siellä tehtailtuihin uusiin tarinoihin.
Leikin tuottajaa ja valitsin valmistuneista tarinoista satunnaisesti (kun nimien perusteella ei mikään tarinoista näyttänyt erityisen toisia kiinnostavammalta) muutamia.
Tuottajana suhtauduin tarinoihin hyvin kriittisesti. Tuottaja joutuu olemaan paljon ankarampi kuin tavallinen katsoja, hänellä kun on omaa rahaa ja siten oma tulevaisuus pelissä. Hän joutuu pohtimaan tarkkaan, onko tarinassa aineksia yleisömenestykseen ja hänen on innostuttava myös itse tarinasta.
Toisaalta vaikka olin ankara lukija, janosin tulla yllätetyksi iloisesti.
Perin pohjin kyllästyneenä suomalisen draaman kehnoon laatuun, haluaisin epätoivon vimmalla löytää sen tarinan joka saisi minut itkemään ja nauramaan, näyttäisi uuden tien suomalaiselle tarinankerronnalle, ponnistaisi omalta pohjalta ollen samalla universaali, hämmästyttäisi kaikki ja - täyttäisi salaisen unelmani päästä käsiksi ison rahan kansainvälisiin tuotantoihin.
Satoja ja tuhansia (huonoja) käsikirjoituksia läpikäyneenä tuottajana olen tietysti erityisen skeptinen, enkä usko tuosta joukosta mitään hyvää löytyvän. Sitä suurempi olisi siis iloni jos helmen risukasasta löytäisin.
Ensin haen tarinan idean. Pitäisi löytää muutaman rivin kuvaus siitä mistä lähdettäisiin ja ehkä jo siitäkin mihin päädyttäisiin. Heti idean nähtyäni pohtisin millaisen draaman itse noista lähtökohdista tekisin, millaset mahdollisuudet dramaattisiin vääntöihin siinä olisi.
Vaikken näkisi ideassa suurta ideaa, tarttuisin kuitenkin lyhennelmään, treatmentiin, ja kahlaisin sitä läpi niin pitkälle kun jaksaisin. Ehkä se näyttäisi että tarinassa olisi silti potentiaalia.
Sitä lukiessani vertaisin kirjoittajan tuotosta omiin sommitelmiini. Nehän eivät tietenkään menisi yksiin, mutta haluaisin nähdä olisiko kirjoittaja löytänyt ehkä jonkun yllättävän näkökulman aiheeseen, jota en itse osannut lainkaan ajatella tai olisiko draama ehkä väkevämpää kuin mihin itse uskoin tarinan idean antavan eväitä.
Vai olisiko kirjottaja ehkä hukannut ne mahdollisuudet jotka tarinassa ideaan tutustuessani näin olevan.
Erityisesti tarkkailin löytyisikö tarinasta hyvän tarinan pääelementit: päähenkilö jolla päämäärä, oma tahto päämäärän saavuttamiseksi ja paljon pelissä ja isoja vastuksia päämäärän edessä. Kaavamainen lähestymistapa, mutta usein toimivaksi todettu.
-
Treatmentia lukiessa annan virran viedä. Jos kohtaus innostaa minut lukemaan seuraavan, on muutaman sivun lyhennelmä pian luettu. Skeptisenä tuottajana en kuitenkaan usko montaakaan treatmentia loppuun asti lukevani.
Jos tarinan sommittelu tökkii, jos draama on laimeaa tai epäjohdonmukaista ja jos kauhistuksekseni löydän epäuskottavuuksia, jätän treatmentin luvun armotta kesken.
Tuottajalle kun aika on rahaa ja huonot tarinat saavat vain pahalle tuulelle, sillä pohjimmiltani olen suuri ja intohimoinen hyvän elokuvan ystävä. Sitkeänä sissinä aion kuitenkin sallia kirjoittajan tuottavan minulle kaksi pettymystä, kolmannen kohdatessani jätän lukemisen siihen.
Tällaisena tuottajana ja näillä metodeilla tartun siis uuteen suomalaiseen draamaan.
-
Marjo Lundvall: Helahoito
- En löytänyt tarjotusta materiaalista kaipaamaani muutaman rivin ideaa tarinasta. Tunnelma laski heti, joutuisin kahlaamaan treatmentia läpi.
- Alku on kuin suoraan TV2:n maalaiskomediasta. Poika porhaltaa isänsä hautajaisiin myöhässä ja rähjäisenä. Ei järin tuore aloitus, tietysti tarkoitus on että koko kirkkokansa näkee ja julkinen tuomio on selkeä ja sanaton. (1. pettymys)
- Äiti siistii rähjäistä poikaa ja pojalla on kavereita jotka haluavat hänet siivousfirmaansa töihin. Minkäköhän takia? Ja miksei itse poika päähenkilönä vielä halua yhtään mitään? Maalaiskomedialta vaikuttaa ja pahasti. (2. pettymys)
- käänne: siivousfirma näyttää olevan sotkeutunut johonkin hämärähommaan ehkä aikuisviihteen tekoon. No niin, hyvä käänne, mutta päähenkilö ei vieläkään halua mitään eikä vie tapahtumia vaan on ulkona kaikesta kuin lumipallo.
- Ahaa, tarinan idea paljastuu (päähenkilöllekin joka ei siis edelleenkään vedä toimintaa vaan on perässähiihtäjä). Siivousfirma onkin kulissi jonka suojissa miehet tarjoavat seksipalveluita. Rohkea kuvio, mutta miksi minusta edelleen että kyseessä on niin nähty juttu. Mutta kun seksiä tuli peliin, pitää lukea vielä.
- Siivousfirma ei olekaan kummoinen kulisissi, perustettu ilmeisesti vain jotta johdettaisiin harhaan päähenkilöille tärkeitä henkilöitä kuten äitiä ja tyttöystäviä (!). Haloo! Uskottavuuden ovia kolistellaan kun salainen firma hakee työntekijöitä julkisesti vuokratyöfirmasta. Mittani alkaa olla täysi.
- Päähenkilö näyttää täysin omaksuneen siivous-seksifirman toimintatavat!? Vaikka hän vasta ymmärsi mistä koko jutussa oli kyse, hän jo tarjoaa itseään naisille, mutta hämmentyy asiakkaiden muutamista kommenteista poistuu paikalta. Missä oma tahto, missä päämäärä, missä esteet sen edessä.
Esikuva: Mieleen tulee hakematta maalaiskomeidiat ja kun en ole niiden ylin ihailija tämä ei oikein innosta. mutta katsojansa tarina varmaan löytää.
Parannusehdotus: Päähenkilön pitäisi toimia päämääränsä saavuttaakseen. Pitäisi kehitellä "pakko", joka pakottaa pärjäämään siivousfirmassa, joka paljastuukin ihan muuksi. Jos ei pärjää niin hukka perii, perintö menee, vaimo jättää tms. Kamppaillessaan hän joutuisi luovimaan, ettei paljastaisi firman todellista luonnetta.
-
Marjo Tiitto: 80E
Ylen sivuilla kehutaan tarinan nimen (80 E) olevan peräti "nerokas". Miten nimi joka ei kerro tuottajalle mitään voi olla hyvä? Senhän pitäisi jo herättää kiinnostus perehtyä tarinaan.
- Täältä sentään löytyi tarinan idea muutamaan riviin tiivistettynä:
Alkusysäys: Riitta saa vahinkorinnat.
Käänne 1: Lauri torjuu kauhistuneena Riitan muodonmuutoksen.
Midpoint: Annele alkaa kiusata ja piinata Riittaa.
Käänne 2: Ninnan poikaystävä lähentelee Riittaa ja rikkoo äidin ja tyttären välit.
Kliimaksi: Annele saa viekoiteltua Laurin sänkyyn ja paljastaa sen Riitalle.
Ratkaisu: Riitta käräyttää Annelen sisäpiirikaupoista ja vaihtaa itse työpaikkaa.
- Ei paha: "vahinkotissit sotkevat päähenkilön elämän", on ainakin tuore idea. Tuostahan saa vaikka mitä. Tosin jo tästä lyhennelmästä näkee, että päähenkilö Riitta on jällen toimien kohde ja uhri ja intoutuu vasta lopussa kostotoimenpiteeseen. Kun ihan oikeastihan päähenkilön tulisi pyrkiä selvittämään ongelmansa, hänen toiminan motiivin tulisi olla mahdollisimman jalo, jotta katsoja voisi hänen jyrkätkin tekonsa hyväksyä.
- No jokatapauksessa idean perusteella odotan miesten hullaantuvan ja sekoavan häkeltyineinä, harmaasta hiirestä tulee yhdessä yössä seksiobjekti ja ihailun kohde. Odotan kateellisten naisten järjestävän hurjia vihanpurkausten sävyttämiä esteitä päähenkilön tielle. Mustasukkaisen aviomiehen piikkin voi rakentaa vaikka mitä.
- Treatmentiin siis. Piti tulla silmäluomet, tulikin uudet rinnat. Päähenkilö on aika vaimea, mitä tuosta, hän tuntuu tuumivan lääkärin vuotella istuessaan. Kotona aviomies menee oksentamaan inhotessaan vaimonsa uusia rintoja (!) ja päähenkilö lähtee vaateostoksille. Heti aloituksessa on kaksi helmasyntiä: epäuskottavuutta ja laimeutta. Noh, suomalaisia kun ollaan niin sallittakoon vähäeleinen aloitus.
- Ilkeä pomo (nainen), innostuneita (mies)asiakkaita. Harmi vain että pomoa eivät rinnat tee ilkeäksi, hän kun on ollut ilkeä jo aiemmin.
- Aviomies tuntee mustasukkaisuutta rintojen muissa miehissä herättämään kiinnostuksen vuoksi mutta myös inhoa vaimon uusia rintoja kohtaan. Mitä hän siis oikeastaan tuntee? Sekavaa. Ja mitä tuntee päähenkilö, sitä ei tarina paljasta. Rinnat saavat olla kyllä aika isot jotta ne olisivat jonkun miehen mielestä "inhottavat". Epäuskottava mies! (1. pettymys)
- Rinnat tuovat menestystä työssä, mutta ilkeä pomo nolaa parhaaksi työntekijäksi nouseen päähenkilön julkisesti. Epäuskottavaa! Ja missä on päähenkilön oma tahto, päämäärä? (2. pettymys)
- Pahoja epäjohdonmukaisuuksia tarinan kulussa. Päähenkilön mies on inhonsa kanssa pääsemättömissä. Ai siitäkö tulikin tarinan keskeinen ongelma? Mutta mieshän on sivuhenkilö ja inho epäuskottava reaktio (kun kerran muut miehet rinnoista innostuvat).
Päähenkilö ei edelleenkään tahdo mitään, eikä hänellä ole päämäärää vaan hän palaa sairaalaan ja on siellä jälleen objektina sen sijaan että olisi subjektina ja veisi tarinaa toiminnallaan eteenpäin. Pomo jatkaa epäuskottavaa parhaan työntekijänsä julkista nolaamista pyrkien mihin? Sabotoimaan parhaan työntekijänsä työhalut? Epäuskottavaa. Pomo toimii ja vie draamaa eteenpäin, päähenkilö seuraa katseella.
Esikuva: Mieleen tulee jotkut Jim Carreyn komediat joissa päähenkilö muuttuu persoonaltaan toiseksi tai saa jonkun uuden ominaisuuden, jonka avulla/josta huolimatta hän yrittää saavuttaa päämääränsä.
Parannusehdotus: Päähenkilölle päämäärä tai tie (uusien rintojen myötä) kuljettavaksi heti alussa. Päähenkilö on liikaa uhri, toisten toimien tahdoton kohde.
-
Timo Louhikari: Rondo
- Jälleen nimi joka ei kerro lukijalle yhtään mitään? Sen pitäisi herättää kiinnostus. Vai onko tarkoitus ajaa tuottaja pois käsikirjoituksen ääressä tietokoneensa ääreen googlettamaan vierasperäistä nimeä ja suuntaamaan kiinnostuksensa hakukoneen tuottamiin tuloksiin käsikirjoituksen sijaan?
- Okei minä googlaan. Rondo.
- Päähenkilö on nimeltään Rondo. Eipä löydy tiivistelmää. On siis taas kahlattava treatmentia läpi.
- Tuntuu että kirjoittaja tahoisi varsin uuvuttaa kiireisen tuottajan. Ensin on prologi (treatmentissa!) ja sitten kappale jonka hän on nimennyt sanoilla "tarinan alku." Tarina ei kuitenkaan ala tästä (eikä päähenkilöäkään esitellä) eikä vielä seuraavastakaan kappaleesta vaan vasta seuraavasta.
- Tarinan alussa Rondo vapautuu vankilasta ja majoittuu ja katselee kaverinsa tavaroita. Sitten mennään tapaamaan ex-vaimoa joka hämmästyy. Ei herkutella toiminnalla, mutta nyt päähenkilö sentään tahtoo. Hän tahtoo tavata tyttärensä 10 vuoden jälkeen. Ex-vaimo ei kuitenkaan anna tyttären yhteystietoja ja karski vankilakundi tyytyy siihen ja poistuu paikalta. Laihanlaista keitosta. (1. pettymys)
- Päähenkilön tahdon suunta paljastauu: hän haluaa aloittaa uuden elämän vankilan jälkeen eikä tahdo sotkeutua enää rikoksiin. Iso estekin tälle paljastuu, hän on velkaa huumeiden välittäjälle. Ei järin omaperäistä mutta tahto ja este sentään paljastuivat.
- Tytärtä käydään katsomassa, ei siitä sen kummempaa. Jäykkää on tietysti 10 vuoden jälkeen.
- Huumeidenvälittäjä vaatii Rondolta viimeisen palveluksen velan kuittina. Ei järin omaperäistä, mutta juoni etenee kuitenkin.
- Tytär häpeää Rondon vanhaa autoa. Rondolle tarjotaan työtä työvoimatoimistosta. Rondo riitaantuu tyttärensä kanssa jota yritti lähentyä. Rondo seuraa tyttärensä kuvauksia ja menee piknikille. Hohhoijaa... Ei kyllä jaksa kiinnostaa millään.
Esikuva: Vankilasta vapautuvien selviytymistarinoita on maailma väärällään. Heikolla hoidolla olleesta Tytär-isä -suhteesta oli hyvä kuvaus The Wrestlerissä.
Parannusehdotus: Tarina pitäisi laittaa väkevämmin ja vähemmän ennalta-arvattavasti liikkeelle. The Blues brotherskin alkoi vankilasta pääsemisellä. Se imaisi mukaansa heti.
-
maanantai 14. kesäkuuta 2010
Kick-ass -elokuvan väkivalta ei satuta
Katsoin sarjakuvaan perustuvan elokuvan Kick-ass, ja viihdyin. Ei voi mitään, kyllä amerikkalainen tunteiden liikuttamisen taidon osaa. Ja komedian tekemisen taidon.
Minä siis viihdyin, vaikka elokuva oli monilla tavoilla arveluttava. Siinä "hyvät" lahtasivat elokuvan "pahoja" pitkissä ja verisissä toimintakohtauksissa. Nämä elokuvan "hyvät" olivat rakastava isä, pieni tyttö ja tavallinen opiskelijapoika. "Pahat" olivat pahoja.
Elokuva näyttää väkivallan koomisessa valossa. Niinpä elokuvan hauskimpia kohtauksia on kun elokuvan pahis ampuu taistelun tuoksinassa itse itseään päähän.
Kyllä, "hauskimpia" on ihan oikea sana.
Pitäisikö jonkun olla huolissaan jostain?
Tarkka käsikirjoitus
Elokuvassa on samaistuttava päähenkilö, sarjakuvia harrastava nörtti, joka saa päähänsä ihmetellä, miksei kukaan miljoonista sarjakuvien ystävistä ole koskaan yrittänyt olla supersankari kuten sarjakuvissa.
Alku on tyyppiesimerkki hyvästä käsikirjoituksesta, jossa tietoisesti rakennetaan päähenkilö tarinassa, jonka halutaan liikuttavan katsojaa, tempaisevan hänet mukaansa ja pitävän pihdeissä loppuun saakka.
Tämä lienee amerikkalaisten elokuvantekijöiden tavoite yleisimminkin. Amerikkalaiset erityisesti ovat hyvin asiakaslähtöisiä elokuvantekijöitä, kun taas meikäläiset korostavat elokuvantekijän taiteiliutta.
Amerikkalainen miettii millä keinoilla voidaan saada katsoja jännittämään jännittävässä kohtauksessa, tai miten saada katsoja nauramaan tai yllättymään. Meikäläisen ajatusmallin mukaan tuossa ei ole kyse taiteentekemisestä vaan manipuloinnista.
Vaikka Kick-ass on viihdyttävä elokuva, se on myös tarina, jonka elementit ovat tarkoin harkittu ja hiottu jotta katsoja reagoisi kuhunkin kohtaukseen elokuvantekijän tarkoittamalla tavalla. Tämä ei onnistu ilman tarkkaa käsikirjoittamista. Riviäkään ei käsikirjoitukseen voi laittaa perustelematta, jokaisella elementillä on oltava jokin tarkoitus.
Elokuvantekijän ensisijainen lähtökohta ei siis ole ollut kertoa painavaa ja merkityksellistä tarinaa tärkeästä aiheesta. Hänen lähtökohtansa on ollut herättää katsojassa tunteita, tarjota katsojalle elämys.
Päähenkilö ja tärkeät sivuhenkilöt
Alussa päähenkilö juttelee kertojaäänenä katsojalle omasta elämästään ja unelmistaan. Hän näyttää harmittomalta ja tavalliselta ja hänen heikkoutensa ja häpeänsä näytetään. Itseasiassa koko päähenkilö esitellään täysin heikkouksiensa kautta. Näytetään mitä kaikkea hän ei ole.
Eli oikeasti näytetään mitä hänen pitäisi olla ollakseen itsensä, ympäristönsä ja katsojan mielestä kelvollinen.
Tunteita liikuttavassa elokuvassa päähenkilöllä on oltava kolme tärkeää ominaisuutta. Hänen on oltava samaistuttava, heikko (vastukseen verrattuna) ja hänellä on oltava päämäärä. Kick-ass -elokuva onnistuu tässä suhteessa mainiosti.
Kick-ass -elokuvassa on joukko sivuhenkilöitä, jotka eivät osallistu toimintaan. Mutta heilläkin on tärkeä osa, jotta kokonaisuus saadaan toimimaan toivotulla tavalla.
Koulussa päähenkilöllä on muutama kaveri. He näyttävät olevan lähes tarpeettomia sivuhenkilöitä elokuvassa. Mutta heillä on tärkeä tehtävä: heidän avullaan päähenkilön outous kohtuullistetaan, hänestä tehdän tavallinen kaveri. Kaverit ovat linkki ihmisiin ja sosiaaliseen elämään, ilman heitä päähenkilön samaistettavuus kärsisi. Hänestä tulisi ehkä liian outo.
Ja ennen kaikkea kaverit ovat elementti, jolla päähenkilöstä tehdään tunnistettava ja katsojan tuttu. Kelläpä meistä ei olisi ollut koulussa yhtä tai kahta hyvää kaveria, joiden kanssa saattoi jakaa salaisimmatkin ajatukset.
Tämän lisäksi päähenkilöllä on koulussa tyttö, josta hän unelmoi ja jota hän tahtoisi lähestyä, jos uskaltaisi. Tyttö toimii samassa tarkoituksessa kuin koulukaverit. Kelläpä meistä ei olisi ollut koulussa etäistä ihailun kohdetta, kukapa meistä ei olisi arkaillut tuota ihailun kohdetta lähestyä.
Mutta tyttöystävällä on muitakin keskeisiä rooleja, vaikkei hän osallistukaan itse toimintaan. Elokuvan keskeinen oivallus rakennetaan tyttöystävän kautta. Ihailun kohde antaa vastauksen elokuvan ja päähenkilön keskeiseen kysymykseen: mikseivät useammat ala sankareiksi taistelemaan vääryyksiä vastaan vaan tyytyvät seuraamaan vierestä?
Kun ihailun kohteesta tulee tyttökaveri, huomaa päähenkilö saaneensa elämäänsä jotain, jota ei halua menettää. Sen tähden ihmiset eivät yleensä tahdo asettaa itseään vaaraan, sen tähden päähenkilökään ei lopulta halua jatkaa sankarin uraansa.
Päämäärä
Päähenkilön toiveista ja haaveista lähdetään liikkeelle. Niiden myötä hahmottuu päämäärä, jota lähdetään tavoittelemaan. Päähenkilö kokee moraalisen herätyksen ja haluaa tehdä jotain asioiden parantamiseksi.
Aivan klassisen aristoteliläisen draaman oppien mukaan on saatu rakennettua päähenkilö jolla on ylevä päämäärä, mutta heikot eväät sen saavuttamiseksi.
On saatu rakennettua päähenkilö, joka voittaa katsojan puolelleen.
Asiaa auttaa se että pyrkimykset kohti päämäärää ovat aluksi kovin noloja ja surkuhupaisia. Myötähäpeä on tehokas keino vahvistaa katsojan sitoutumista päähenkilöön ja tehdä päähenkilön lopun onnistumisesta katsojalle iso elämys.
Pitkät kaaret
Jotta esittelyn aikana herätetyt odotukset voitaisiin lunastaa, pitää päähenkilöllä olla mahtava vastus, jota tässä edustaa väkivaltainen rikollisjoukko.
Ja jotta päähenkilö voisi onnistua, hän tarvitsee yhtä mahtavat kumppanit, joita tässä edustaa kokemansa epäoikeudenmukaisuutta kostava entinen poliisi tyttärineen.
Jotta päähenkilön kasvu tulisi näkyväksi, hänellä on oltava kaverijoukko, joka ei toimintaan osallistu, vaan pysyy vertailukohtana alkutilanteessa.
Pahan olemus
Käsikirjoitus onnistuu hahmojen rakentelussa erinomaisesti. Hyvien puolesta jännittää, heidän kohtalonsa myötäelää. Pahat pojat ovat pahoja, heitä katsoja ei sääli.
Aivan näin yksioikoisia ei tosin olla. Jotkut pahoistakin on rakennettu osin mukaviksi kavereiksi. Näin siinä tapauksessa, että heidän kuolemansa on tarkoitus hätkähdyttää.
Amerikkalaiset käsikirjoittajat ovat näissä asioissa tarkkoja, mitään ei tapahdu sattumalta. Käsikirjoituksessa voidaan viljellä sävyjä ja vivahteita, kun ollaan tietoisia siitä mikä katsojan tunnetila missäkin tarinankerronnan vaiheessa on.
Rikollisjoukon jäsen ei ota sattumalta vain jotain tehdäkseen pikkuleipää aamukahvipöydästä ja mutustele sitä neuvottelujen aikana. Pikkuleivän mutustelulla on tarkoitus. Se tekee pahasta kaverista vähemmän pahan.
Väkivallan olemus
Elokuvan väkivalta on liioiteltua ja yliampuvaa. Sen tarkoitus on etäännyttää elokuvan väkivalta oikeasta väkivallasta, sen tehtävä on tehdä se fiktiiviseksi. Se auttaa kun väkivalta halutaan näyttää koomisessa valossa.
Tämä väkivallan koominen käsittely on tämän elokuvan peruskauraa. Väkivallalla on elokuvissa monia tehtäviä ja se on oikein käyttökelpoinen elementti elokuvantekijälle, joka haluaa herättää tunteita.
Väkivallan avulla päähenkilö joutuu vaaraan, kärsii ja kokee tappion. Väkivalta näyttää kamppailun ja matkan, jonka päähenkilön on läpikäytävä ansaitakseen voittonsa. Väkivallan avulla paha saa palkkansa.
Väkivallan avulla saavutetaan alussa asetettu päämäärä, ja kun se on saavutettu, voidaan sotakirves haudata ja palata takaisin tavalliseen elämään. Eli väkivalta on myös tavallisen elämän mittari. Sen sammuttua näemme mitä on hyvä elämä.
Koominen väkivalta
Väkivallan tekeminen koomiseksi on ihan oma taiteenlajinsa. Tarina on rakennettava tarkasti ja on tiedettävä miten elokuvan eri elementit katsojaan vaikuttavat, jotta se siinä onnistutaan.
Väkivaltaisen kohtauksen aikana katsojan kaikki myötätunto on päähenkilöiden puolella, joiden selviytymisestä katsoja kantaa huolta. Mitä enemmän katsoja joutuu päähenkilöiden puolesta jännittämään, sitä paremmalta tuntuu kun pahat saavat palkkansa päähenkilöiden kurittamina.
Tarantino lienee lajityypin kuuluisin edustaja. Tosin hänen elokuvissaan yleensä väkivallalla on korostetummin muu tarkoitus. Koomiseksi Tarantino väkivaltansa tekee vain ajoittain.
Voidaan sanoa väkivallan esittäminen koomisessa valossa on meidän aikamme ilmiö. Populaarikulttuuri on edennyt vaiheeseen, jossa äärimmäinen väkivalta voidaan ja osataan näyttää koomisena.
Silti lähes aina väkivallalla on komediallisessa toimintaelokuvassa muitakin tarkoituksia. Sen pitää yleensä myös hätkähdyttää.
Pitäisikö huolestua?
Toimintaelokuva lajityyppinä on nykynuorten suosiossa. Monissa tämän lajityypin elokuvissa väkivalta esitetään koomisessa valossa.
Keskustelu fiktiivisen väkivallan vaikutuksista lapsiin on lähes kokonaan laantunut. Ehkä on nähty että haitallista vaikutusta ei juuri ole. Kuten antiikin tragedioissa, nautinto tässäkin perustuu siihen, että katsoja siirtyy pelon ja jännityksen tunteesta helpottavan huojennuksen tunteeseen.
Juuri perinteestä tämäkin päivän toimintaelokuva ponnistaa ja ammentaa. Mistään tyhjiöstä se ei suinkaan ole noussut, kuten ei kulttuurissa mikään.
Itsensä Charlie Chaplinin ja Buster Keatonin kaatuiluista on vedettävissä selvä linkki näihin Kick-ass -elokuvankin verileikkeihin. Vaikka mykän elokuvien koominen väkivalta oli tietenkin paljon harmittomampaa, samat lainalaisuudet niissäkin toimivat.
Kun Chaplin iskee nuijalla isoa korstoa päähän, syntyy komiikkaa. Onhan pikkumies juuri joutunut korston ahdistelemaksi, ja tajun vienyt nuijanisku auttaa hänet pakenemaan. Kohtauksen lopuksi katsojat nauravat makeasti päätään pitelevälle korstolle.
Koominen väkivalta ei sattunut silloinkaan.
Kick-ass 2 on jo tekeillä ja saa ensi-iltansa vuonna 2012.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)