Radioluentaa

Radiossa luetaan nyt Heikki Meriläisen (1847 - 1939) tuotantoa.

Meriläinen joutui lähtemään ankaran uskovaisesta kodistaan 24-vuotiaana erimielisyyksien vuoksi. Hän elätti itseään sepän töillä, maanmittarin apulaisena ja pienviljelijänä. Hän oppi vaimoltaan kirjoitustaidon ja innostui keräämään ja kirjoittamaan muistiin taikoja, runoja yms. Tätä varten hän teki lukuisia matkoja mm. Venäjän Karjalaan, Lappiin ja Pohjanmaalle ja sai kootuksi runsaasti kansanperinnettä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kokoelmiin. Muiden 1800-luvun loppupuolen ns. kansankirjailijoiden tapaan Heikki Meriläinen nouti teostensa aiheet ja ainekset suoraan elävästä elämästä, omista kokemuksistaan ja näkemistään sattumuksista. Hän viljeli mielellään murteellista kieltä, ikuisti kirjoihinsa korpi-Kainuun alkeellisia oloja ja ylsi esimerkiksi ahdasmielistä herännäisyyttä tarkastellessaan jykeviin kuvauksiin.

Meriläisen kieli on mukavan vanhahtavaa, vivahteikasta, mutta ytimekästä.

Meriläisen omaan elämään perustuvista tarinoista välittyy hyvä kuva vuosisadanvaihteen elämästä. Niistä kuuluu kokemuksen ääni ja teksteissä on toden tuntu.

Ja Esko Salervo on hyvä lukija.

Jostain syystä jaksot ovat areenassa vain 30 päivää.

-

Matti ja suhdekohu

Taas ennennäkemätön mediaälämölö!

Gösta Sundqvist vältteli julkisuutta ja sanoi ettei julkisuudessa eläminen ole ihmisen elämää. Kun näkee sen sinnikyyyden ja laajuuden, millä media ruotii Matti Vanhasen (oletettujakin) naissuhteita, on helppo olla samaa mieltä hänen kanssaan.

On helppo kuvitella että Matti itse voisi varsin hyvin elää ilman sitä julkisuutta, jonka media vainollaan saa aikaan.

Surkuhupaisaksi tilanteen tekee se, että toimijat Matin ympärillä itse kiihdyttävät ja ylläpitävät mediakohua.

Tällä kertaa kohua ylläpitää hänen työnantajansa Perheyritysten liitto, joka säikähti (oletettua) työpaikkaromanssia ja ryhtyi heivaamaan romanssin naispuolista osapuolta ns. väljemmille vesille, peläten ongelmia joita esimies-alais -intiimisuhde toisi tullessaan.

Tästähän tietysti kansa intoutui lähestymään asianomaista liittoa runsain yhteydenotoin. Että miksikäs se on se suhteen naispuolinen osapuoli, joka heivataan, mutta miehelle ei koidu suhteesta mitään seurauksia?!

Kaiken takana on vanha kirjoittamaton sääntö jonka mukaan "kuormasta ei saa syödä". Ennen muinoin esimiesasemaan palkattavaa henkilöä (eli miestä) on usein evästetty sanomalla, että jos ryhdyt suhteisiin alaistesi kanssa (eli naisten), se tietää potkuja.

Tämän kiellon takana puolestaan on pelko, että esimies-alais -intiimisuhde aiheuttaa työpaikalla eriarvoisuutta, kyräilyä ja muita ongelmia.

Usein näin lienee käynytkin, mutta mahdollisia, vielä toteutumattomia ongelmia ei oikein voi ryhtyä torjumaan etukäteen, vaikka jossain sci-fi -elokuvassa kyllä herkuteltiinkin idealla, että rikolliset voisi pidättää jo ennen kuin he varsinaisesti ajautuvat rikoksen tielle.

Tämähän olisi yhteiskunnan kannalta kokonaisedullisinta, mutta hankala toteuttaa.

*

Iloinen maksaja ja muita vaiettuja uutisia

Joskus tulee mediavirrassa vastaan tärkeän tuntuinen juttu, joka nostaa esiin epäkohdan, joka ei tunnu saavan mediassa ansaitsemaansa huomiota. Tyyppiesimerkki tällaisesta on Esko Seppäsen radiokolumni.

Seppänen kirjoittaa:

Kun muut maat saavat maataloustukiaisensa pääosin EU:lta, Suomi maksaa niistä valtaosan itse. Suomi on omien veronmaksajien varoista maksettujen kansallisten maataloustukien maksajana EU:ssa kolmannella sijalla heti suurten maiden Saksan ja Ranskan jälkeen. Maataloustukiaiset eivät ole jäsenmaksua, mutta ne ovat Suomelle tavattoman suuri ja poikkeuksellinen kulu muihin maihin verrattuna.

Ja

Suomen nettomaksu on kasvanut viime vuosina merkittävästi. Taakan kasvu johtuu niistä valtionpäämiesten Eurooppa-neuvostossa joulukuussa 2005 käydyistä neuvotteluista, joiden perusteella päätettiin nykyvuosien (2007-2013) jäsenmaksuperusteista.

Seppänen kirjoittaa että Suomi maksaa jäsenmaksua nykyään mm. Englannin, Saksan, Itävallan, Ruotsin ja Hollannin puolesta.

Ei voi kuin äimistellä, voiko tämä pitää paikkaansa ja miksei tästä puhuta ja jos asia ei pidä paikkaansa, miksei kukaan vaivaudu asiaa kiistämään?

Seppänen on ollut aina aika hyvä numeroissa, joten pelkäänpä hänen jutussaan olevan perää.

Mutta miksei media elämöi ja kuohu, vaan palstatilan vievät jatkuvasti muut tärkeät aiheet kuten:

Mela heilumaan

- Mene google mapsiin

- klikkaa "Hanki reittiohjeet" -nappulaa

- kirjoita USA starttipaikaksi

- kirjoita KIINA päätepaikaksi

- mene suoraan reittiohje numero 27


Rantautumisessakaan ei pitäisi tulla ongelmia. Kiinassa näyttää nykyään tältä.


Kiinahan on edelleen satoine miljoonine maaseudulla asuvine köyhineen kehitysmaa, vaikka rikas rannikkoseutu ei tuon otsakkeen alle enää oikein sovikkaan - kuten kuvasta näkyy.

Milloin kannattaa erota - osa 2

Ihmissuhdepalstalta poimittua:

Vittu kun ei helpota yhtään.
Parina aamuna jo herätessä ollu semmonen täysin neutraali fiilis, että nyt
vois mennä jo rennommin. Mutta ei mee kauan kun alkaa taas tuo puristus
rinnasta ja kaikki on taas päälaellaan.
Tänään käytiin perheen kanssa vähän lenkillä. Oltiin lapsen kanssa
fillareilla ja emäntä käveli. Ihan ookoo-reissu, mutta mä olin lähinnä
sitten lapsen kanssa koko ajan, eikä emännän kanssa oikein mikäänlaista
kanssakäymistä. Silmiin en osaa katsoa ja on ollu varmaan aika hiljaista
hänellekin tämä aika. Ottaa kyllä todella raskaasti päähän, mutta raskasta
on myös fyysisesti.
Koitan jotenkin vältellä kaikenlaista yhdessäolemista - mutta en tiedä mistä
syystä. Edelleenkin tuo emäntä on hyvä ja hieno ihminen. Rakastan häntä,
mutta en enää sillä tavalla, kuin rakastavaisilta voisi edellyttää. Haluan
hänelle hyvää ja olen valmis vaikka mahdollisen eronkin jälkeen häntä
tukemaan olemaan tarvittaessa paikalla. Meillä on kuitenkin niin erilaiset
suunnat jotenkin elämässä, että nekin ristiriidat jotenkin ehkä vaikuttavat
asiaan. Raaka tyyliesimerkki vois olla, että mä haluaisin isomman telkkarin,
kun emäntä vois elää ilman. (tosin itsekään en teeveetä kattele oikeestaan
yhtään, mutta toi niinkun vertauskuvana).
Multa on vaan yksinkertaisesti ruuti nyt aivan loppu. Ikäänkuin syömme
toistemme energioita tms. En jaksa lapsenkaan kanssa niin hyvin - tulee
jossain yksinkertaisissa asioissa tiuskastua ja sitten pitää olla taas
anteeksi pyytelemässä.

Palloteltiin tossa illalla vielä semmosella pehmopallolla. Ihan kivaa oli
heitellä kolmistaan palloa, mutta molemmat aikuiset juttelivat sujuvasti
lapsen kanssa, mutta eivät keskenään. Tää alkaa olee jotenkin sitä vaille
valmista, että soom moro.
Sattuu vain joka paikkaan.

Yksi asia mikä näissä karkeiloissa aina tuppaa unohtumaan on se oma tahto.
Kun rupeaa tahtomaan sen sijaan että uumoilee ja odottelee jotain
tapahtuvaksi, se alkaa kummasti helpottaa. Ja yleensä alkaa myös tapahtua,
mikä helpottaa myös.

Vaikeampi asia on sitten se mitä tahtoa kun on kaksi tietä valittavana. Ja
näissä eroissa on valittava yleensä se lähteekö hakemaan omaa onnea vai
pistääkö kaiken peliin nykyisen perheen edestä. Ja edelleen vaikeaksi homman
tekee se että valitsee kumman tien tahansa, voi epäonnistua, eikä
välttämättä saa mitä tahtomalla lähti tavoittelemaan.

Nykyäänhän vallitsee tämä trendi että oma onni on se pääasia. Pitää saada
elämyksiä ja näin pois päin. Ja sehän se näitä avioerotilastoja kasvattaa.

Toinen trendi on se että vaaditaan kumppanilta aivan mahdottomia: pitäisi
olla hyvä vanhempi lapselle, hyvä puoliso, hyvä työihminen ja rakastaja ja
mielellään vielä rikas ja hauska.

Ja kolmas trendi on se, ettei nähdä sen oman käytöksen vaikutusta puolisoon.
Jos olet synkkä, ei siinä vierelläkään kukaan jaksa kovin iloinen olla. Jos
taas olet innostunut ja jaksat puuhata ja keksiä kivaa tekemistä viikosta
toisen (esim. lapsen kanssa) on siinä toisen paljon vaikeampi olla synkkä.

Pitäisi olla niitä periaatteita niin ei tarttisi olla niin eksyksissä.
Vanhaan aikaanhan niitä oli esim: sen minkä on Jumala yhdistänyt ei pidä
ihmisen erottaman - tai jotenkin noin. Nyt ei nuo korkeammat voimat ole niin
hyvässä huudossa.


*

Ylen huono

Uutisankkuri repäisi. Hän oli hörppäävinään olutpullosta alkoholivalvontaiskuista kertoneen jutun lopuksi ja piilotti pullon nopeasti pöytänsä alle.

Pila oli varsin onnistunut, homma kävi kuin rutinoituneelta sketsinäyttelijältä. Uutistenlukijalla oli tilannekomiikka kiinnijäämis-ilmeineen hallussa. Ja kun hän nosti pullon vielä lopuksi lopputekstien aikaan pöydälle, kävi pihtiputaan mummollekin selväksi, että kyseessä oli harmiton pila - loppukevennys.

Mitä tekee ylen johto?

Erottaa uutisankkurin! Ja pyrkii vielä jyrkästi kieltämään ja estämään netissä kiertävän suosioon nousseen videopätkän esittämisen.

YLE on tänä vuonna jälleen joutunut nostamaan lupamaksuaan. Arvaan että osasyynä on maksuhaluttomuus, varoja ei kerry tarpeeksi kun kansalaiset jättävät TV-maksun maksamatta. Hakematta tulee mieleen että maksuhaluttomuuden syynä on TV-katsojien nuiva asenne yleisradioyhtiötä kohtaan.

Eikö YLE:n tulisi näissä olosuhteissa yrittää antaa itseään kuva rentona, reiluna, pientä ihmistä ymmärtävänä ja puolustavana mediayhtiönä? Siihenhän tämänkaltainen huumori olisi oiva työkalu. Uutistenlukijasta olisi pitänyt tehdä sankari ja kansa olisi voinut taas tuntea YLEN vähän enemmän omakseen.

Onnetonta pelisilmän puutetta Yleltä.

_


Kimmo Wilska support group naamakirjassa.

"Osoittakaamme arvostusta tälle miehelle, sillä hänen pitäisi saada mahdollisten potkujen sijasta mitali teoistaan YLEn uutislähetyksen yhteydessä."

_

Mitä vielä?

Nyt se on sitten tehty. Ruotsalainen nuori mies otti hengen itseltään ja videoi tapahtuman ja lähetti sen suorana nettiin.

Ja mikä on kerran nettiin päässyt, se ei sieltä pääse pois, vaan tämäkin videopätkä tallentui ja säilyy jälkipolville opiksi ja ojennukseksi.

Yle tietää että nuori mies kertoi suunnitelmistaan keskustelupalstalla, missä hänen hankkeensa oli kerännyt niin kannustavia kuin kauhistelevia kommentteja: Itsemurha nettilähetyksessä järkyttää Ruotsissa.

Ei voi olla miettimättä mitä tämän kaltaisen materiaalin näkeminen tekee ihmisille, miten tällainen meihin vaikuttaa. Ei voi olla miettimättä, mitä maailman nettikansa vielä mahtaakaan saada videoitua, tallennettua ja jaettua, kun on paha olla, ja kun halu järkyttää ja ravistaa nousee itseisarvoksi.

Ei voi olla huolestumatta lasten ja nuorten puolesta. Hakematta tulee mieleen, että jos itsemurhia tapahtuukin, ei niitä saisi ainakaan julkisesti videoida. Ja jos kuitenkin videoidaan, pitäisi yhteiskunnan tai minkä tahansa tahon estää noiden julkinen levittäminen tai varmistaa ainakin se, ettei kenenkään tarvitse törmätä noihin tahtomattaan.

Toive on turha, tehokkaita keinoja säästää lapsiamme ja nuoriamme internetin kenties vahingolliselta materiaalilta ei ole. Maailma on raaka ja verkko tarjoaa ennennäkemättömän välineen välittää isommat ja pienemmät raakuudet sille kaikkein pienimmällekin ja viattomimmallekin netin käyttäjälle.

-

Toisaalta maailma oli raaka ennenkin. Ehkä vielä raaempi kuin nykyään. Waltarin Sinuhessakin noitia seivästetään ja seisotetaan kepin nenässä torien laidoilla, eikä niitäkään näkyjä kukaan ennakkosensuroinut lapsilta ja nuorilta. Antiikin Roomassakin järjestettiin hurjia verileikkejä sirkushuveina. Mahtoiko niihin näytöksiin olla ikärajoja?

Heti helpottaa kun asiaa miettii tältä kannalta. Heti helpottaa kun valitsee astetta kyynisemmän asenteen. Näin voi sopeutua vallitsevaan tilanteeseen ja välttyy kiusalliselta ajatukselta, että asiantilaa pitäisi muuttaa.

Yksittäisten ihmisten yksityisten tragedioiden lisäksi maailmassa on myös raakuutta ja kärsimystä, joka koskettaa koko lailla isoja joukkoja. Yli miljardi ihmistä näkee nälkää tänäkin päivänä. Olisko meidän suojeltava lapsiamme ja nuoriamme myös tältä tiedolta ja tämän inhottavan kurjuuden näkemiseltä?

Vai olisiko ajateltava että me länsimaiset ihmiset elämme pumpulissa ja että on vain hyvä, että maailman raakuus tulee TV:n kautta olohuoneisiimme, ja netin välityksellä nyt myös makuu- ja lastenhuoneisiimme?

Onko vain hyvä, että lapsemme näkevät kaiken tämän raakuuden ja ymmärtävät, että suurin osa maailman ihmisistä joutuu kohtaamaan kurjuutta ja epäoikeudenmukaisuutta silmästä silmään vain yrittäessään selviytyä hengissä?

Olisiko vain annettava tiedon kulkea vapaan verkossa ja kaiken näkyä ja olisiko vain sanottava sille viattomalle pellavapäälle: maailman on raaka ja epäoikeudenmukainen paikka, yritä pärjätä?


-