Päätalo istahtaa kesken kosteiden harjannostajaisjuhlien pöytään ja hänen luottokaverinsa istahtaa vastapäätä. Kaverin ilme kertoo, että on odotettavissa mielenkiintoinen keskustelu, ehkä herkullisia kommentteja juhlien kulusta. Kaveri on selvästi rennompi mies kuin jäykkä Päätalo, onpa mukava kuulla miten jäykästi Päätalo vastailee rennon kaverinsa jutusteluun ja miten maailmaa nähneet miehet rakennustöiden kulkua kommentoivat.
Miehet katsahtavat toisiinsa, jompi kumpi sanoo jotain, vai sanooko? Ihan varma ei voi olla, eikä siitä mitä sanottiin saanut oikein selvääkään. Sillä ei ole merkitystä, sillä tarinassa viiletetään jo eteenpäin. Katsoja jätetään yksin tuumimaan millaisen keskustelun hän noin herkullisesta istutuksesta olisi halunnut nähdä tai kenties ITSE tehnyt.
-
Olen taas vilkuillut suomalaista draamaa (Päätalo, Taivaan tulet) ja todennut, että jostain syystä suomalaiset draamantekijät pelkäävät pitkiä vuoropuheluita.
Ehkä pohjalla on ihan hyvä asiakaslähtöisyys, ei haluta kyllästyttää katsojaa ja ajatellaan että puhe se vasta onkin pitkästyttävää etenkin TV-tuotannoissa. Eihän sitä jaksa kuunnella Erkkikään. Toimintaa on oltava, nujakointia, tupakointia tai vaikka kävelyä, mutta ei puhetta, sillä sehän pidentäisi kohtauksen pituutta, joka ei mielellään saisi olla puolta minuuttia pidempi - minuuttikin on jo siinä ja siinä voiko sellaista näyttää.
-
Olemme insinöörikansaa, kai se on näin todettava. Draaman laatuakin halutaan mitata mittatikulla.
Jos kohtauksessa minuutteja - tai käsikirjoitusvaiheessa sivuja - useampia, se ei voi toimia, siitä voi tulla kunnon draamaa eivätkä pitkät turinoinnit sovi TV-tuotantoon. Toista oli 70-luvulla, silloin kaikki oli niiin hidasta ja katsojat tykkäsivät. Mutta ei enää, hektinen elämänmuoto, musiikkivideoiden nopeatempoisuuteen oppimat ja opetetut katsojat eivät kestä puolta minuuttia pidempää dialogia.
Miten tässä näin kävi? Miksi katsojien pitkästymistä pelätään kuin ruttoa, eikä osata erotella jyviä akanoista?
Ehkä kyse on loppujen lopuksi juuri tästä jälkimmäisestä. Kun tavaksi on tullut ajatella, ettei käsikirjoitus voi olla valmis ennenkuin sitä on porukalla hiottu ja mietitty ja kirjoitettu ja kirjoitettu vielä kerran uudelleen, menetetään tässä myllyssä kosketus tekstin sisältöön.
Tuotantovaiheen myllyssä menetetään itseasiassa yhteys katsojaan.
Katsoja ja draaman tekijä nimittäin poikkeavat yhdessä suhteessa radikaalisti toisistaan. Siinä kun katsoja on näkee draamateoksen sen yhden ja ainoan kerran, on tekijä kahlannut sitä läpi kymmeniä kertoja käsikirjoitusvaiheessa. Siitä on tullut hänelle tuttu, hän tuntee dialogin tavun tarkkuudella.
Ja mikäli hän ei ole painanut mieleensä ensimmäistä lukukertaa ja sen herättämiä tuntemuksia, on hän vaarassa ajautua auttamattomasti eri raiteelle kuin katsoja. Ja kun hän on ajautunut eri raiteelle, eihän enää tiedäkään miten katsojan näkee kunkin kohtauksen, mitä hän kenties toivoo näkevänsä, mitä hän kenties pelkää, mikä häntä kenties naurattaa. Ja jos hän ei tiedä mitä katsoja tarinasta sen eri vaihessa ajattelee, ei hän tietenkään voi tehdä katsojan kannalta hedelmällisiä ratkaisuja hioessaan ja kirjoittaessaan ja kirjoittaessaan vielä kerran koko tarinaa uusiksi.
Kun teksti käy tutuksi, siitä löytää eri asioita, kun silloin kun se ei vielä ole tuttu. Ja kun se käy oikein tutuki, se rupeaa kyllästyttämään. Eihän tällaista paskaa kukaan jaksa katsoa, huokaa draamantekijä kyllästyttyään käsikirjoituksen kahdenteentoista versioon ollessaan kirjoittamassa sen kolmattatoista versiota. Miten hän jossain vaiheessa piti tätä jopa hyvänä tarinana!
Tällaisten ajatusten vallassa ei mikään ole helpompaa kuin kaivaa se mittatikku lipaston kaapista ja ryhtyä sen avulla napsimaan sivuja pois. Lyhyt on ytimekästä, pitkä kyllästyttää, lyhyt ei voi kyllästyttää, pitkä ei voi olla kiinnostavaa. Pois vain liiat sivut ja turhat sanat!
Niinpä dialogi, joka voisi katsojan kannalta olla hersyvän hauska tai joka voisi vastata juuri katsojaa askarruttavaan tarinan herättämään kysymykseen, lyhenee torsoksi tai lentää iloisesti bittiavaruuteen, ja kohtauksesta jossa katsoja odottaa kuulevansa kipinöitsevää sanailua, tuleekin kohtaus, jossa päähenkilöt istahavat pöytään, vilkaisevat toisiinsa, hörppäävät laseistaan, ja joku sanoo jotain, mistä ei saa selvää.
-
Miten sitten kuuluisi toimia? Mikä on kohtauksen hyvä pituus?
Hyvä pituus on sen oikea pituus. Jokaisen kohtauksen pitäisi olla juuri niin pitkä kuin se ansaitsee olla, vaikka se sisältäisikin vain puhetta, eikä juuri lainkaan toimintaa. Jos on tärkeä paikka, ja jos puhutaan päähenkilön (ja katsojan) kannalta tärkeistä asioista, voidaan puhua pitkäänkin pitkästyttämättä katsojaa.
Mutta sitä varten tekijän pitäisi osata hypätä katsojan housuihin ja nähdä työn alla oleva teos kuin katsoja vielä sen 13. käsisversion jälkeenkin. Jotta hän tässä onnistuisi, hänen pitäisi muistaa, miltä tuntui, kun hän käsikirjoituksen ensimäisen kerran luki.
Se voi olla vaikeaa, mutta se ei saa olla mahdotonta.
maanantai 11. lokakuuta 2010
torstai 7. lokakuuta 2010
Päivän vinkki
Älä osta sikaa säkissä!
Kun mietit DVD:n hankintaa, käy tuolla ensin tsekkaamassa elokuva ilmaiseksi.
Fin-Tv:n laatu on huonoa, mutta sen avulla saa nopeasti selville miellyttääkö elokuva niin paljon että siihen kannattaa sijoittaa.
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
tiistai 5. lokakuuta 2010
Syksyn lehtiä
Viikon päivät erämaamökillä takana jälleen. Luonto on hiljentynyt kesän jälkeen, ei laula lintu, ei polski kalat, luonto oli jähmettynyt odottamaan talvea.
Joki virtasi, mutta aika tuntui pysähtyneen. Moneen päivään ei tapahtunut mitään merkittävää. Aurinko nousi aamulla kuuden jälkeen ja ilta seitsemältä oli jo lähes pimeää.
Sitten eräänä iltapäivänä, kun aurinko paistoi ja lämpimän oloinen tuuli puhalteli etelästä, alkoi tapahtua. Koivunlehdet päättivät nimittäin joukolla irtaantua oksistaan. Kuivina ne kahisivat sataessaan maahan, pian maan peitti lehtimatto, jonka päällä käveli kuin sukkasillaan.
Sitten tuuli laantui ja oli taas hiljaista ja rauhallista. Vain yläjuoksun koski solisi uupumatta.
Illalla oli kirkasta, arvasin että yöstä tulisi kylmä. Puolenyön aikaan taisi olla jo pakkasta.
Säätila muuttui dramaattisesti yön aikana. Illan kirkkaus ja kuulaus vaihtui aamuyöllä sumuun. Joesta oli noussut sankka usva joka peitti alleen lähitienoot. Sumu oli syrjäyttänyt pakkasen, sumussa oli lähes lämmintä.
Muistin rantatillallisen pojan kehuneenkin joskus, ettei heidän rantapellollaan koskaan vieraile halla. Tätä hän siis sanomisellaan tarkoitti.
Kuu paistoi valkoisen harson läpi.
--
Tony Curtis on kuollut
Mietin pitkään mitä tästä unohtumattomasta näyttelijästä ja viisi kertaa naimisissa olleesta naistenmiehestä voisin kirjoittaa.
Tutustuessani hänen elämäänsä panin merkille, että kaksi asiaa näyttää määrittäneen hänen elämänsä kulkua: naiset ja ura.
Äidin kaltoin kohtelema poika näyttää pitkin elämäänsä halunneen tulla hyväksytyksi? Ja yleisö hyväksyi hänet ja hän menestyi.
Toinen mielenkiintoinen yksityiskohta Curtisin elämässä oli varhainen tuttavuus Marilyniin. He tapasivat toisensa jo ennen kuin heistä tuli tähtiä. He jakoivat saman unelman ja molemmat olivat rikkinäisestä kodista, kummatkin olivat jääneet ilman äidin lämpöä.
Luulenkin että enemmän kuin raha tai taiteellinen kunnianhimo heitä ajoi menestykseen tuo Curtisin mainitsema tarve tulla hyväksytyksi. Hylätystä lapsesta kasvaa hyväksyntää joka taholta hamuileva aikuinen.
Tämän lisäksi ei tarvittu kuin kaunis ulkomuoto ja tie Hollywoodin tähtitaivaalle oli auki.
Myöhemmin Curtis ei "Some Like It Hot" -elokuvan kuvauksissa malttanut pitää näppejään erossa teiniaikojen rakastetustaan, vaikka Marilyn oli naimisissa näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa.
Marilyn kertoi Curtisille saavansa lapsen, jonka isä tämä on.
- Olin järkyttynyt. Huoneessa oli niin hiljaista, että kuulin autojen renkaiden kirskunnan Santa Monica Boulevardilta.
Kun Curtis kysyi Milleriltä, mitä heidän pitäisi tehdä, tämä käski hänet tiehensä.
- Tee elokuva loppuun ja pysy poissa elämästämme, Miller tokaisi.
Curtis tuijotti Milleriä ja sen jälkeen itkevää Monroeta.
- Käännyin ja kävelin pois. Menin suoraan pukuhuoneeseeni ja lukitsin oven.
Myöhemmin Curtis sai tietää Monroen saaneen keskenmenon.
IS 7.8.2009
"I realized if I could [have sex with] a girl . . . a woman has accepted me. The main force in me was to be accepted by others. Not education, not money in my pocket, nothing except to be accepted by a girl."
"I even married Janet for my career. I could see the two of us could get more attention together. We had the paparazzi wherever we went, we were on the cover of all the movie magazines. It wasn't enough for a man to be cute, he had to be connected to the right woman..."
"All Tony ever wanted to be was a movie star. He didn't want to be the most dramatic actor," Jill Curtis said. "He wanted to be a movie star, ever since he was a little kid."
"I got nothing from her. I got slapped around is what I got."
[on his relationship with his mother]
"For a while, we were Hollywood's golden couple."
"I was very dedicated and devoted to Janet, and on top of my trade, but in her eyes that goldenness started to wear off. I realised that whatever I was, I wasn't enough for Janet. That hurt me a lot and broke my heart."
"I miss a pale-green Buick convertible with Dynaflow drive. I miss a little beach house in Malibu with the waves lapping on the beach."
[This was during his first months in Hollywood, when he would bring then-unknown Marilyn Monroe back to his beach house]
Tony Curtis imdb:ssä.
-
torstai 30. syyskuuta 2010
Parhaat elokuvat ja sarjat
Joskus - kovin harvoin - tulee mediavirrassa vastaan teoksia, jotka uppoavat siltään, joista ei tunnu löytyvän moitteen sijaa, vaikka yleensä olen varsin kriittinen katsoja - jopa siinä määrin että se kiusaa jo itseänikin. :)
Alan nyt pitämään kirjaa näistä ja yritän myös ylläpitää luetteloa parhaina pitämistäni elokuvista ja sarjoista.
Monet helmet unohtuvat joka paikasta tulvivan mediamössön alle.
Sellaisia tahdon nostaa esiin tässä ja kelpuutan mukaan monia vähän vähemmän esillä olleita ja jo unohtuneita mestariteoksia ja tahallisesti unohdan monet kaikkein ilmeisimmät teokset, esim monet imbd:n top-250 elokuvat.
Elokuvat:
- Doubt
- Sideways
- Moon
- Ponyo
- 12 Angry Men (alkuperäinen versio oli myös hyvä)
- Bein John Malkovich
- Pianisti
- The Chase
- Big Lebowski
- The Fabulous Baker Boys
- Life of Brian
- ---jatkuu toiste...
Sarjat:
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Vaalirahasoppa
Itseäni näissä vaalirahakuvioissa ei niinkään ole huolestuttanut se että niin monet poliitikot ovat saaneet vaalirahaa eri tahoilta eikä sekään että joku päätäjistä on ollut päättämässä hänelle vaalirahaa antaneen tahon rahoituksesta.
Onhan vallassa olevalla poliitikolla tietenkin runsaasti mahdollisuuksia junailla asioita, vaikka olisikin itse pois juuri siitä kokouksesta, missä asioista päätetään. Ja mitä enemmän valtaa poliitikolla on, sitä enemmän hänellä on mahdollisuus junailla.
Ja kun hänen ei tarvitse olla asioista päättävässä kokouksessa, hän mielellään jäävää itsensä, eikä suotta vaaranna poliittista uraa moisella. Paitsi vahingossa jos ei hoksaa, kuten Vanhanen.
*
Se minua vain huolestuttaa, että vaalirahan antamisesta tehdään tällä kohulla likaista hommaa.
Epäilemättä käy niin että vaalirahoituksen saaminen tästä kohusta johtuen vaikeutuu. Eli tulevaisuudessa vain rikkaat pääsevät kamppanjoimaan kunnolla.
Ja se ei edistä demokratiaa se.
-
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)