Julkinen vai yksityinen?

Monet näyttävät ajattelevan että yksityinen terveydenhuolto on parempaa kuin julkinen.

Lääkäri ja TV-persoona tohtori Kiminkinenkin on kuulemma kärmeissään lääkäriliitolle, joka hänen mukaansa viestii kuvaa, että yksityinen on hyvää, julkinen sairaanhoito ongelmallinen.

Usein saamme lukea tiedotusvälineistä tarinoita huonosta hoidosta julkisella puolella, ja siitä miten pulassa oleva potilas on löytänyt pelastuksen yksityiseltä puolelta. Päinvastaisia tarinoita ei juuri näy.

Olen aina ihmetellyt tätä julkisen terveydenhoidon mollaamista. Minulla kun ei ole ollut kuin hyviä kokemuksia siitä. Yksityisestä terveydenhoidosta minulla on kokemuksia vähän. Ei ole ollut tarvetta mennä yksityiselle.

Tässä muutama aika sitten tuli taas asiaa terveyskeskukseen, kun nuorimmainen alkoi valittaa hammassärkyä. Soitin terveyskeskukseen ja aika järjestyi nopeasti, muutamassa päivässä. Kun kyseessä oli lapsi ja akuutti kipu, ei pitkään tarvinnut odotella.

Arvot tuntuvat olevan siis kohdallaan. Juuri terveydenhoidossa, ja kun kyseessä on kipeä lapsi, niiden on hyvä olla kohdallaan. Kyse ei siis ollut siitä, etteikö hammaslääkärillä potilaita olisi ollut jonoksi asti.

Hammaslääkärille mentiin ja poikaan suhtauduttiin ystävällisesti ja hammaslääkäri tahtoi erityisesti huolehtia siitä, että pojalle jäisi käynnistä hyvä kuva. Kipua ei kuulemma hammaslääkärillä nykyään tarvitse juuri tuntea, lapsellekin kaikki toimenpiteet selitettiin etukäteen, jotta jännittää ei tarvitsisi.

Itsekseni tuumin että kauas on edetty minun lapsuudesta, jolloin hammaslääkäri Riekkinen katsoi asiakseen huutaa suoraa huutoa niiden korvaan, joilta hampaanpesu oli päässyt unohtumaan.

Nyt sen sijaan saatiin ystävällisin puhein röntgenkuva otettua, mutta siihenpä homma tyssäsikin, kun poika ei tämän jälkeen kaikista maanitteluista huolimatta suostunut avaamaan suutaan.

Terveyskeskuksessa kaikki hoitui ystävällisessä hengessä, nopeasti ja luotettavasti. Aikaa lapselle annettiin, mutta kun nähtiin että tänään ei homma luonnistu, tehtiin päätöksiä. Niinpä saimme lähetteen keskussairaalan hammaspolille.

Vaikka hammaslääkärimme oli varoitellut poliklinikka-ajan saattavan viipyä, tuli puhelu muutaman päivän päästä ja sairaalasta tarjottiin peruutusaikaa. Jälleen koska kyseessä oli lapsi, jolla oli kipuja, asia sai erityishuomion. Uskon että kyseessä on jälleen arvovalinta joka julkisessa terveydenhoidossa on tehty.

Sairaalassa kaikkia toimia leimasi ammattitaito ja ystävällisyys. Lapsihan ei ole potilaana niitä helpoimpia. Hänelle on annettava aikaa, hänet on saatava rauhoittumaan, pelko on saatava haihtumaan, ajatukset siirrettävä mukaviin asioihin.

Tämä puoli toimi koko ajan. Poika tunsin olonsa sitä kotoisammaksi, mitä kauemmin hän toimenpidettä osastolla odotteli. Lapselle oli järjestetty puuhaa, aika ei käynyt pitkäksi, vaikka aikaa kului ennen kuin varsinaiseen toimenpiteeseen päästiin.

Itse seurasin silmä tarkkana asioiden kulkua. Oikein etsimällä etsin perusteita julkisen terveydenhuollon parjaamiselle. Mutta yhtäkään perustetta en löytänyt.

Vaikka olimme osastolle rutiinitoimenpide, tuntui koko ajan että saimme erityiskohtelua. Meidät huomioitiin, työskentely oli paitsi ystävällistä myös tehokasta. Ei näkynyt joutilaana seisoskelevaa henkilökuntaa, ei viivyttelyä, ei turhia toimenpiteitä tai potilaan juoksuttamista.

Jos olikin kiire, se ei kuitenkaan meille asti näkynyt. Pieni potilas sai joka kohdassa vaatimansa ajan, jonka lapsi tarvitsee pysyäkseen rauhallisena, kun kaikki ympärillä on outoa ja uutta ja tuleva toimenpide jännittää.

Käytännön tuoma viisaus näkyi kaikissa otteissa.

Meitä informoitiin ennen ja jälkeen toimenpiteen. Poika sai tarvitsemansa avun, eikä vanhempaakaan syyllistetty lapsen kotihammashoidon puutteista, vaikka aihetta olisi ehkä ollutkin.

Kun toimenpide oli onnellisesti ohi pohdin, osaammeko antaa arvoa julkiselle terveydenhoitojärjestelmälle, joka maahan on luotu? Järjestelmälle joka takaa kaikille hyvän hoidon varallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta.

Onko niin että rahasta on tullut kaiken mittari? Oletetaanko että palvelun, joka maksaa enemmän, on pakko olla parempaa?

Jos näin on, pitäisikö terveyskeskusten käyntimaksuakin korottaa sen sijaan että se yritetään pitää mahdollisimman pienenä. Toisaalta sen voisi joiltakin erityisryhmiltä kuten opiskelijoilta ja vanhuksilta vaikka poistaa kokonaan.

Mutta auttaisiko korkeampi maksu meitä ymmärtämään miten arvokas ja hieno järjestelmä nykyinen julkinen terveydenhuoltomme oikeastaan on?

Hyvä keli

Lämmintä, aurinkoa, hentoinen tuuli, ei itikoita, ympärillä luonnon vehreys.

Siinä kaikki.

Merimetso ja muita meren asukkeja

Joistakin asioista on kansalaisen vaikea saada selko, vaikka yrittäisikin. Näin mm. hylkeiden ja merimetsojen vaikutus kalastukseen elinkeinona.

Sanotaan että:

"Hylkeiden ja merimetsojen viha on voimakasta Suomessa. Merimetsojen pesiä hävitetään, ja hylkeitä ammutaan, koska ne repivät pari kalaverkkoa. Kuitenkin kritiikin kestävät perusteet tälle vihalle puuttuvat täysin. Kumpikin on alkuperäislaji luonnossamme, ja lajien haitoista ei ole todisteita."

Birdlife Suomi tietää että:

"Merimetson ravinnossa taloudellisesti arvokkaiden kalalajien on todettu olevan kooltaan selvästi ammatti- ja kotitarvekalastajien tavoittelemia pienempiä."

ja

"Kalastustilastot eivät myöskään tue väitteitä, että merimetso olisi uhka kalakannoille tai ammattikalastukselle. Samaan aikaan kun merialueen ammattikalastajien lukumäärä on pudonnut alle puoleen vuoden 1980 tilanteesta, kokonaissaalismäärä on pysynyt ennallaan tai jopa kasvanut. "

Ammattikalastaja Heikki Salokangas Selkämeren ammattikalastajat ry:stä sanoo, että:

"Harmaahylkeen osalta määrä on mennyt jo kovasti yli sen, mitä ammattikalastus voisi sietää. Ja jos merimetsosta ei ole vielä tullut tänne rannikolle vahinkoeläintä, niin sellainen siitä tulee."

Riista- ja kalataloudentutkimuslaitos taas tietää että:

"Puolet rannikkokalastajista ilmoitti merimetson vaikeuttavan kalastuselinkeinon harjoittamista. Nopeasti lisääntyneet merimetsokannat ovat aiheuttaneet saaliin vähenemistä sekä pyydys- ja kalavaurioita."

Ympäristöministeriö taas tunnustaa että:

"Alustavien tulosten mukaan merimetsot ovat osaltaan syynä siihen, että Saaristomeren kuhakannat ovat laskussa."

ja

"Harmaahylkeilläkin on osuutensa kuhakannan vähenemiseen. Merimetsot ja hylkeet vaikuttavat kalakantoihin osin eri tavalla. Yksittäiset hylkeet syövät kaloja pyydyksistä ja karkottavat kaloja pyydysten lähistöltä. Merimetsot taas verottavat kalakantaa suoraan. Sekä hylkeet että merimetsot voivat aiheuttaa sen, että kalaparvet siirtyvät toisaalle."

Itse näin tässä ajankohtaisohjelman, missä ammattikalastajan opissa ollut nuorimies kertoi ajatelleensa alunperin ryhtyä kalastajaksi merellä.

Mutta seurattuaan aikansa touhua harjoittelijana, hän oli tullutkin siihen tulokseen, ettei merelle kannattanut jäädä, vaan oli parempi suunnata sisävesille ammattia harjoittamaan. Syynä päätökseen olivat hylje- ja merimetsokantojen kasvu ja niiden vaikutus kalakantoihin.

Kovaa puhetta. Onko tosiaan näin että suojeltujen eläinten kannat ovat niin suuria, että ihmisten elinkeino estyy. Herää kysymyksiä: miksi näin runsaslukuisia eläimiä ylipäätään suojellaan? Eikö päin vastoin kalastajan ammatti terveellisen ruoan tuottajana olisi suojeltava?

Loppukaneettina keskusteluun uutinen tämän päivän lehdestä:

"Merimetsojen pesien tuhoamisista voi tulla jättilasku tekijälle.Ympäristöministeriö on määritellyt yhden pesän arvoksi 235 euroa. Luvialta, Porista ja Merikarvialta löydettyjen tuhottujen pesien määrä nousee yli kahteen sataan. Varsinais-Suomen ELY-keskus sanoo tekevänsä poliisille rikosilmoituksen kaikista tietoon tulleista tapauksista."

Otsikot

Joskus tuntuu että tälle iltapäivälehtien sensaationhakuisuudelle pitäisi tehdä jotain. Jotkut säännöt esimerkiksi.

Traktoripäättäjäiset

Nivalassa kiellettiin todistusten haku traktorilla (HS 4.6.2010). Nuorten (miesten) traktorikokoontuminen päättäjäispäivänä oli ehtinyt jo muodostua perinteeksi, kun Nivalan päättäjät näkivät että kolmeenkymmeneen ajopeliin kasvanut traktorimänööveri oli liikaa. Turvallisuus vaarantui ja se piti kieltää.




Tämä nyt on taas tätä.

Minusta tuollaista paikallista erikoisuutta pitäisi päinvastoin suosia. Koululaitoksen ja suomalaisen yhteiskunnan pyrkimyksestä tasapäistää ja kitkeä erikoisuuksia tässäkin on taas yksi todiste.

Meillä ei osata nähdä arvoa, mikä omalta pohjalta, omasta perinteestä, omatoimisesti lähtevällä toiminnalla on. Omaperäisyyttä ei vieläkään osata meillä arvostaa. Parempi kuin olla erikoinen on olla kuten muutkin.

Muistelen että joskus vuosia sitten italialaiselle Suomen kouluja kiertävälle valtuuskunnalle oli lievä järkytys kuulla koulusta toiseen koululaisten laulavan heille samat viisut.

Ne oli varmaankin sovittu sinä vuonna opetettaviksi ja laulettaviksi jossain opetussuunnitelmassa tai muussa viisivuotissuunnitelmassa.

Ja ne myös opettettiin ja laulettiin - kovaa ja korkealta.

Elämä niminen vankila

Lukiokaveri otti yhteyttä. Intouduin etsimään muitakin entisiä koulukavereita ja tein jännittävän havainnon. Nyt kaksikymmentäviisi vuotta lukion päättymisen jälkeen kaikilla on se puoliso, lapsi (tai kaksi tai kolme) ja omakotitalo.

Siis anteeksi, ihanko kaikilla?

Piti ihan pysähtyä miettimään asiaa. Että kuinka meille näin kävi, kuinka niin on voinut käydä kaikille? Ei silti että perheen perustamisessa ja ylläpitämisessä olisi mitään vikaa mutta...

Tuliko kenellekään mieleen lukion hikisiä tunteja istuessaan, että täältä päästyämme joudummekin elämä nimiseen putkeen, joka johtaa meidät lopulta kovin samankaltaiseen elämäntilanteeseen, yhteen pisteeseen vähän kauempaa katsottuna.

Eiköhän yksi jos toinenkin meistä tuuminut jättävänsä lukion jälkeen vanhempien ohjaileman arkisen taaperruksen jälkeensä ja loikkaavan vapaaseen maailmaan kuin hieho keväiselle pellolle. Eiköhän yksi jos toinenkin meistä nähnyt elämän mahdollisuuksien viidakkona josta ei voinut millään arvata mitä se toisi tullessaan.

Tuskin meistä kukaan arvasi miten ennalta-arvattaksi elämä sitten lopulta muodostui. On se työ, lapset, talo, auto ja kesämökki, pari ulkomaan matkaa vuodessa ja firman pikkujoulut.

Onko elämä tosiasiassa vankila, jossa omien valintojen osuus on loppujen lopuksi aika mitätön? Enemmän elämänkulkua määrääkin se mitä vuosimiljoonien kuluessa on geeneihin kirjoitettu.

Viettimmekö meitä tosiasiassa ohjaavat? Ja onko elämä tosiasiassa vain selviytymistä tilanteista, joihin viettimme ovat meidät vieneet?

-

Hyvä puoli tässä on tietysti se, että jos ja kun se luokkakokous viimein järjestetään sinä luokkasormukseen kaiverrettuna päivänä, ja kun niitä menneitä muistellaan ja nykypäivää kerrataan, ymmärtävät kaikki toisiaan oikein hyvin.

Se naisen euro?

Vanhasta Hesarista tuli talvella otettua talteen poikkeava näkökulma.

Siinä palkkatilastoasiantuntija Pauli Sumanen kirjoitti, että Suomen talous perustuu mieselättäjäyhteiskuntaan (HS 3.4.2010). Hän väitti härskisti että hyvinvointimme perustuu miesten uutteruuteen.

Sumanen iski särön tasa-arvokeskustelun vallanneeseen käsitykseen naisten alemmasta palkkatasosta.

-

Olemme oppineet että naisen euro on 80 senttiä. Sanotaan että naisen keskiansiot ovat miesten keskiansioista 81 prosenttia ja sanotaan että tämä on tasa-arvokysymys, että näin ei kuuluisi olla.

Tilastokeskuksen mukaan kaikkien kokoaikaisten palkansaajien keskimääräinen kuukausiansio oli vuoden 2005 viimeisellä neljänneksellä 2 555 euroa. Miehet ansaitsivat 2 813 euroa ja naiset 2 275 euroa.

-

Olen aina ihmetellyt tätä. Minusta Suomessa ei pitkään aikaan ole ollut havaittavissa henkeä, että naiselle olisi samasta työstä maksettava huonompaa palkkaa kuin miehelle.

Vielä vuosisadan alussa naiset eivät yksinkertaisesti kelvanneet tiettyihin virkoihin. Esimerkiksi apteekkiin naisia alettiin palkkaamaan vasta 1900-luvun alkuvuosina. Ensimmäisen naisen palkannut apteekkari palkkasi pian toisenkin naisen huomattuaan, että pirtuhävikki on naisten työvuoron aikana pienempi kuin miesten.

Tällainen kehityskulku on minun nähdäkseni jatkunut näihin päiviin asti, pätevyydestä on ollut merkittävin tekijä, kun on tajuttu, etteivät älykkyys ja ahkeruus korreloi sukupuolen kanssa.

En ole ymmärtänyt miksi työnantaja vaarantaisi hyvän naistyöntekijän työskentelymotivaation maksamalla hänelle pienempää palkkaa kuin mieskollegalle. Siksi tasa-arvosta meuhkaavien "Naisen euro on 80 senttiä" -hokema on tuntunut epäuskottavalta.

Ketkä sitten ovat hokeneet?

Tuulikki Petäjäniemen selvityksestä 2004 naisten ansiot 80 % miesten ansioista. Petäjäniemi korostaa, että sitä voidaan pitää yleisenä tasa-arvon mittarina, mutta se ei sinällään palkkaeroja."

Ammattiliitto Suora on raportoinut: "Suomessahan tilanne on vieläkin kehnompi; naisen euro on 80 senttiä"

Myös Vihreät ovat todenneet nettisivullaan: "Naisen euro on enintään 80 senttiä."

Kuin myös Valiokuntaneuvos, professori Pentti Arajärvi 2005: "... vaikka kokonaisuudessa naisen euro on tunnetusti 80 senttiä...".

Cronberg, Tarja Vihreät, eduskunnassa ryhmäpuheenvuoro 29.11.2006 : "Se, että naisten euro on vain 80 senttiä, voidaan nähdä eräänlaisena "lapsiverona"

Jopa EU-sivuston mukaan (6. maaliskuu 2009): "Suomessa naisten euro on yhä 80 senttiä."

Ja Tarja Filatov on Dooris-lehdessä 14.5.2008 todennut että: "... koska naisen euro on sen 80 senttiä on naisten leivän hintaa laskettava tai verotusta alennettava sukupuolen mukaan."

Jopa Tasavallan presidenttikin tiesi virkaanastujaispuheessaan 2006, että "Naisen euro on edelleen vain 80 senttiä".

-

Hesarissa Sumanen näyttää antavan asialle loogisen selityksen. Miesten ansiot ovat isommat, koska he tekevät pidempää päivää.

Naisten vuosityötunnit ovat matalammalla tasolla kuin miesten. Sumasen mukaan samasta työstä maksetaan sama palkka miehille ja naisille. Ero miesten ja naisten välille syntyy siitä, että enemmästä työstä maksetaan enemmän palkkaa.

-

Jos tämä on totuus ei voi kuin ihmetellä, miten yhä nykyäänkin totuus jää hokeman jalkoihin ja hokemasta tulee peruste, jolla politiikkaa tehdään.

Tuntuu että ehkemme sittenkään ole päässeet kovin kauas niistä ajoista, kun apteekkityötä pidettiin liian vaativana naisille, se kun oli korkeampaa älyä vaativaa hommaa...