Kaveriporukka suunnitteli tulevaa kalareissua, jolloin Hannu kertoi heille, ettei voisikaan lähteä, koska vaimo ei tällä kertaa päästäisikään häntä. Seuraavalla viikolla kun kaverit saapuivat järvelle, he yllättyivät nähdessään Hannun laturilla virveli kädessä juomassa kaljaa.
Kaverit kysyivät, "Miten sait vaimosi puhuttua ympäri?"
Hannu vastasi:
Eilen illalla kun tulin kotiin istahdin sohvalle ja otin kaljan unohtaakseni murheeni siitä etten pääsisi kalaan. Silloin vaimoni tuli takaani ja peitti molemmat silmäni sanoen, "Yllätys".Kun poistin hänen kätensä huomasin että hän seisoi takanani läpinäkyvässä yöpaidassa, " Kanna minut makuuhuoneeseen ja sido minut sänkyyn, niin voit tehdä mitä ikinä haluat".
TEIN NIIN JA NYT OLEN TÄÄLLÄ!
torstai 1. lokakuuta 2009
tiistai 4. elokuuta 2009
Vesipropagandaa
-
Joskus vanhoja lehtiä selatessa tulee eteen tavallista mielenkiintoisempi ja pohdinnan arvoisempi teksti. Mutta ei juuri koskaan mainoksissa. Tänään kävi kuitenkin niin: tässä suora lainaus Kemiran mainoksesta Latu ja polku lehdessä vuodelta 2003.
Maan pinta-alasta peräti 70 % on veden peitossa. 97% maailman vesivaroista on suolaista merivettä ja ainoastaan noin 3 % on juomiseen ja viljelyyn soveltuvaa makeaa vettä. Siitäkin suurin osa on jäätyneenä. Suomalaiset ovat varsin etuoikeutetussa tilanteessa, sillä monien vesistöjemme vesi on sellaisenaankin juomakelpoista.
Makea vesi on perusta kaikelle elämälle, joten vesivarojen varjelminen ja likaantumisen estäminen on elintärkeää. Maailmanlaajuisesti puhtaan juomaveden niukkuus on yksi suurimmista ongelmista.
Jokainen EU:n kansalainen käyttää vuodessa 3000 kuutiota vettä. Talousveden kulutus on kuitenkin häviävän pientä verrattuna ravinnontuotannon aiheuttamaan kulutukseen. 70 % ihmisen käyttämästä vedestä menee ravinnontuotantoon. Esimerkiksi yhden vehnäkilon kasvattaminen vaatii 1,3 kuutiota vettä. Myös teollisuus kuluttaa vettä valtavasti, erityisen paljon jäähdyttämiseen.
Vain vaivaiset 0,01 % maailman vesivaroista soveltuu sellaisenaan juotavaksi: virtojen, jokien ja pohjavesistöjen vesivarat.
Puhdas vesi on tärkein luonnonvara. Kaikkialla.
"
Lyhensin tekstiä.
Joskus vanhoja lehtiä selatessa tulee eteen tavallista mielenkiintoisempi ja pohdinnan arvoisempi teksti. Mutta ei juuri koskaan mainoksissa. Tänään kävi kuitenkin niin: tässä suora lainaus Kemiran mainoksesta Latu ja polku lehdessä vuodelta 2003.
Juomavedessä melominen on harvinaista herkkua
Maan pinta-alasta peräti 70 % on veden peitossa. 97% maailman vesivaroista on suolaista merivettä ja ainoastaan noin 3 % on juomiseen ja viljelyyn soveltuvaa makeaa vettä. Siitäkin suurin osa on jäätyneenä. Suomalaiset ovat varsin etuoikeutetussa tilanteessa, sillä monien vesistöjemme vesi on sellaisenaankin juomakelpoista.
Makea vesi on perusta kaikelle elämälle, joten vesivarojen varjelminen ja likaantumisen estäminen on elintärkeää. Maailmanlaajuisesti puhtaan juomaveden niukkuus on yksi suurimmista ongelmista.
Jokainen EU:n kansalainen käyttää vuodessa 3000 kuutiota vettä. Talousveden kulutus on kuitenkin häviävän pientä verrattuna ravinnontuotannon aiheuttamaan kulutukseen. 70 % ihmisen käyttämästä vedestä menee ravinnontuotantoon. Esimerkiksi yhden vehnäkilon kasvattaminen vaatii 1,3 kuutiota vettä. Myös teollisuus kuluttaa vettä valtavasti, erityisen paljon jäähdyttämiseen.
Vain vaivaiset 0,01 % maailman vesivaroista soveltuu sellaisenaan juotavaksi: virtojen, jokien ja pohjavesistöjen vesivarat.
Puhdas vesi on tärkein luonnonvara. Kaikkialla.
"
Lyhensin tekstiä.
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Onni
Elämän ylin onni on varmuus siitä,
että sinua rakastetaan sinun itsesi takia
- tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta.
Victor Hugo
keskiviikko 10. joulukuuta 2008
Sekalaisia kuvia
-
Kuvia "sekalaiset kuvat" -kansiosta.
Joskus joku kuva tulee surffailun lomassa talletettua.
Älkää kysykö miksi...
Joku siinä vain herättää mielenkiinnon.
Eikä sen tarvitse olla edes kuvana onnistunut tai mitenkään taiteellisesti ansiokas.
Jotkut kerää postimerkkejä.
Kuvia "sekalaiset kuvat" -kansiosta.
Joskus joku kuva tulee surffailun lomassa talletettua.
Älkää kysykö miksi...
Joku siinä vain herättää mielenkiinnon.
Eikä sen tarvitse olla edes kuvana onnistunut tai mitenkään taiteellisesti ansiokas.
Jotkut kerää postimerkkejä.
tiistai 14. lokakuuta 2008
Luontohetki
Viime talvena kävelin lammen rantaan. Kevättä oli jo ilmassa. Hanki oli vajentunut, mutta pälvipaikat olivat harvassa. Ilta jo hämärsi. Halusin tietää joko jäät olivat piankin lähdössä.
Lähelle rantaa oli vähän hankala päästä, sillä sulamisvedet olivat nostaneet lammen pintaa. Sinne kuitenkin tahdoin. Siitä oli tullut jonkinlainen päähänpinttymä. Ihan vedenrajaan piti aina päästä töllistelemään ja tutkailemaan järven tilaa, tunttui että pusikkoa ei saanut olla näkymän tiellä.
Saappaita en niiden epämukavuuden takia viitsinyt lyhyillä muutaman tunnin metsäretkillä käyttää. Niinpä en yleensä välittänyt siitä että jalat kastuivat. Saappaattoman vaeltajan retkillä se ikäänkuin kuului asiaan. Kengät olivat valikoituneet sellaisiksi että niillä oli ihan hyvä kävellä märkänäkin.
Lämpimillä keleillä saappaattomuus ei haitannut, mutta tällä kertaa oli kovin kylmä, nollan seutuvilla, yöksi tulisi pakkanen, ja kun oli luntakin ei ajatus jalkojen kastumisesta viehättänyt. Ajattelin olla tarkkana.
Näin jo kaukaa että lampi oli lähes kokonaan jäässä. Vain laskujoen suulla oli sula paikka. Sinne siis.
Yritin lähestyä rantaa mahdollisimman varovasti ja ääntä päästämättä, jotta luonnorauha ei olisi häiriintynyt. Ja kovin hiljaista olikin. Ei pikkulintujakaan näkynyt, eikä edes jälkiä lumessa. Missä lie hirvetkin mesoivat tähän aikaan kevättalvesta...
Mutta vaikka yritin asetella jalkani, solahti kenkä kuitenkin hangen läpi suomaahan, joka oli veden peitossa. Jäinen korpilammen vesi levisi varpaisiin. Mitäpä siitä, onpa tuota tapahtunut ennenkin. Ja olihan toinen jalka vielä kuiva.
Rantaan oli vielä kymmenkunta metriä. Joenranta kasvoi pientä rankapuuta ja ohutta risua. Panin merkille että puiden juurilla maa oli aina vähän enemmän muuta maata koholla, niistä kohdin oli siis löydettävissä kuivaa maata.
Loikin puulta puulle, risulta risulle. Tarrauduin kiinni ohueen puuhun ja loikkasin sitten seuraavalle. Mutta sitten hyppy jäi vajaaksi, tarrauduin vesaan, mutta se taipui ja horjahdin pois kuivalta mättäältä ja toinekin jalka upposi kylmään veteen.
Eipä tarvinnut enää varoa. Luovuin hitaan etenemisen taktiikastani ja kahlasin lopun matkan joen suulle.
Jalat märkinä, jäisessä vedessä seisten panin merkille laskevan auringon hehkuvan, kovan ja satumaisen valon joka tuntui irrottavan eteeni levittäytyvän maiseman olevaisuudesta ja nappasin kuvan...
Lähelle rantaa oli vähän hankala päästä, sillä sulamisvedet olivat nostaneet lammen pintaa. Sinne kuitenkin tahdoin. Siitä oli tullut jonkinlainen päähänpinttymä. Ihan vedenrajaan piti aina päästä töllistelemään ja tutkailemaan järven tilaa, tunttui että pusikkoa ei saanut olla näkymän tiellä.
Saappaita en niiden epämukavuuden takia viitsinyt lyhyillä muutaman tunnin metsäretkillä käyttää. Niinpä en yleensä välittänyt siitä että jalat kastuivat. Saappaattoman vaeltajan retkillä se ikäänkuin kuului asiaan. Kengät olivat valikoituneet sellaisiksi että niillä oli ihan hyvä kävellä märkänäkin.
Lämpimillä keleillä saappaattomuus ei haitannut, mutta tällä kertaa oli kovin kylmä, nollan seutuvilla, yöksi tulisi pakkanen, ja kun oli luntakin ei ajatus jalkojen kastumisesta viehättänyt. Ajattelin olla tarkkana.
Näin jo kaukaa että lampi oli lähes kokonaan jäässä. Vain laskujoen suulla oli sula paikka. Sinne siis.
Yritin lähestyä rantaa mahdollisimman varovasti ja ääntä päästämättä, jotta luonnorauha ei olisi häiriintynyt. Ja kovin hiljaista olikin. Ei pikkulintujakaan näkynyt, eikä edes jälkiä lumessa. Missä lie hirvetkin mesoivat tähän aikaan kevättalvesta...
Mutta vaikka yritin asetella jalkani, solahti kenkä kuitenkin hangen läpi suomaahan, joka oli veden peitossa. Jäinen korpilammen vesi levisi varpaisiin. Mitäpä siitä, onpa tuota tapahtunut ennenkin. Ja olihan toinen jalka vielä kuiva.
Rantaan oli vielä kymmenkunta metriä. Joenranta kasvoi pientä rankapuuta ja ohutta risua. Panin merkille että puiden juurilla maa oli aina vähän enemmän muuta maata koholla, niistä kohdin oli siis löydettävissä kuivaa maata.
Loikin puulta puulle, risulta risulle. Tarrauduin kiinni ohueen puuhun ja loikkasin sitten seuraavalle. Mutta sitten hyppy jäi vajaaksi, tarrauduin vesaan, mutta se taipui ja horjahdin pois kuivalta mättäältä ja toinekin jalka upposi kylmään veteen.
Eipä tarvinnut enää varoa. Luovuin hitaan etenemisen taktiikastani ja kahlasin lopun matkan joen suulle.
Jalat märkinä, jäisessä vedessä seisten panin merkille laskevan auringon hehkuvan, kovan ja satumaisen valon joka tuntui irrottavan eteeni levittäytyvän maiseman olevaisuudesta ja nappasin kuvan...
maanantai 6. lokakuuta 2008
Eräs mies
Viime kesänä 500 metriä Kallansiltojen pohjoispuolella eräs kulkija päätti astua moottoritien aidan yli ajoradan puolelle.
Kohtalokkain seurauksin... Niinhän sitä kai tavataan sanoa...
Kohtalokkain seurauksin... Niinhän sitä kai tavataan sanoa...
Miehen vaimo oli kuulema lähtenyt ja jättänyt miehen.
Kuka meistä on sanomaan ettei siinä olisi tarpeeksi syytä...
Astua aidan yli...
Mummot kutovat aina
*
Entinen kätilö muisteli radiossa. Hänen puheessaan toistui sana "suru".
Toimittaja kysyi aborteista. Kätilö muisteli että ennen vanhaan niitä piti tehdä usein ja se oli surullista. Onneksi pillerit ja muut ehkäisykeinot yleistyivät. Ennen saattoi kaavintoja olla toistakymmentäkin päivässä. Se oli kovin surullista.
Toimittaja kysyi hänen mielipidettään huostaanotoista, niiden määrä on ollut kasvuissa.
Sekin oli kovin surullista, että niin kävi ja lapset otettiin pois omilta vanhemmiltaan. Hän ajatteli asiaa lasten kannalta, jotka joutuivat kärsimään noissa tilanteissa. Se oli niin surullista ettei sitä tehnyt mieli ajatella.
*
Sekö meille jää käteen: suru, lohduton suru?
Onko se totuus elämästä, onko ilo illuusiota ja harhaa, selviytymiskeino maailmassa, joka on epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä täynnä.
Haastattelun lopuksi vanha kätilö kertoi pienestä tytöstä joka aikansa häntä ja hänen tovereitaan seurattuaan tokaisi:
"Mummot kutovat aina ja itkevät usein."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)